Inhositteko sukujuhlia pienenä?

En. Mä rakastin niitä!

Ne oli just parhaita kun sain leikkiä serkkujen kanssa.

Eikös niistä lapsena nimenomaan tykätä?

Joo inhosin. Ehkä johtui siitä, että olin ujo ja sosiaalinen ahdistus oli aluillaan, enkä saanut niiden handlaamiseen tarvittavaa tukea. Omassa perheessä oli myös paljon ongelmia, jotka pidettiin omana tietona ja tuntui aina feikiltä mennä sukujuhliin esittämään ,"onnellista tavallista perhettä".

Meitä oli valtava serkku- ja pikkuserkkukatras samanikäisiä lapsia ja mummolan koira, jonka kanssa peuhattiin. Sukujuhlista on vain hyviä muistoja.

Yhdet juhlat oli tylsät kun siellä olikin vain vanhuksia pönöttömässä ja minulla ei ollutkaan kavereita.

En inhonnut, mutta koin valtavaa stressiä.

Ennen joka juhlia äitini veti hirveät stressit ja jankutti isälle ja meille lapsille kuinka ei halua lähteä juhliin ja sukulaiset on niin ilkeitä ja hirveitä ja on ihan kamalaa. Ja vanhemmat riitelivät ja tunnelma juhliinmennessä oli jäätävä.

Luulin pitkään että asia onkin näin ja pelkäsin ja inhosin itsekin sukulaisiani ja otin hirveät paineet käytöksestäni, etten vaan sano enkä tee mitään väärää, jolloin suku olisi ollut "minun niskassani".

Tajusin vasta aikuisena, että äidilläni on omasta lapsuudestaan traumoja, sekä sosiaalisten tilanteiden pelko, ja hän on hyvin, hyvin herkkä loukkaantumaan asioista joita ei loukkauksiksi edes tarkoiteta. Ylitulkitsee "katseita" ja "naurahduksia" jne.

Itse olen pitänyt huolta, etteivät omat lapseni koe vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo inhosin. Ehkä johtui siitä, että olin ujo ja sosiaalinen ahdistus oli aluillaan, enkä saanut niiden handlaamiseen tarvittavaa tukea. Omassa perheessä oli myös paljon ongelmia, jotka pidettiin omana tietona ja tuntui aina feikiltä mennä sukujuhliin esittämään ,"onnellista tavallista perhettä".

Mulla sama juttu. Sosiaalista ahdistusta ja kulisseja.

Äiti pakotti aina uimaan alasti suvun miesten kanssa. Sukulaiset haukkuivat kaikki unelmani ja äiti nautti repiessä vaatteet päältäni, koska kummitädilläni oli uima-allas. Sukujuhliin pakottaminen loppui, kun uhkasin polttaa kotitalomme ja äiti tiesi, että en vitsaillut. Suvun tapaaminen on järjetöntä, varsinkin jos tyttö tuodaan alasti miesten kanssa uimaan, joka kerta. En kutsu sukua edes vanhempieni hautajaisiin.

Meillä oli paljon sukujuhlia ja erilaisia kokoontumisia. Usein juhlissa oli myös muut kyläläiset, olipa juhlat sitten itärajan tuntumassa (äidin täti, setä ja lauma serkkuja), keskellä Hämettä (äidin setä, täti ja taas lauma serkkuja) tai sitten meidän omalla kotipaikkakunnalla (isän suku), jossa oli koko kylä pelkkiä evakoita ja heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Niissä juhlissa muisteltiin Karjalat ja talvisodat ja vissiin vuoden -18 sotakin, kuinka lypsettiin lehmiä päreen valossa ja kuinka ne yhdet sukulaiset muutti Kanadaan ja sitten Venäjälle, jne. Ruokaa oli seisovassa pitopöydässä, ja aina oli kermakakku. Ja isoja pullapitkoja. Niihin kokoontuivat kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset, sekin, joka ei ollut puheväleissä edes vaimonsa kanssa, tuli aina kyräilemään ja syömään, vaimo mukana tietenkin. Lapset, lapsenlapset, kaikki mukana. Joku muisti hakea Helena-tädinkin, joka asui yksin ja jolla ei ollut puhelinta.

Minun on vaikea erottaa lapsuusmuistoissani, oliko jotkut juhlat häät, hautajaiset, rippijuhlat vai 50/60/70v juhlat, ne olivat niin samanlaisia. Äänekkäitä, vilkkaita, paljon ruokaa. Minä viihdyin, ja kaipaan niitä aikoja. Suurin osa ko. ihmisistä, sukulaisista ja niistä kyläläisistä on kuollut. Häissä tanssittiin, hautajaisissa ei.

Olen aina tykännyt. Meillä on kiva suku ja juhlimiseen ei esim. kuulu runsasta alkoholin käyttöä( ei myökään ole mikään nollalinja). 

Rakastin, koska sai olla serkkujen kanssa.

Inhosin ja inhoan edelleen.

Lapsena juuri rakastin niitä kun sai leikkiä serkkujen kanssa. Minusta olisi ollut kauheaa ja tylsää, jos olisimme viettäneet joulua vain ydinperheen kesken. Nyt aikuisena en perusta sukujuhlista, varsinkaan miehen puolen suvun juhlat ei nappaa.

Lapsena tykkäsin, tapasin kivoja serkkuja. Teininä ei sukujuhlat enää innostaneet samalla tavalla. Nytkään en oikein innostu kun oman lähipiirin tapaamisesta. Koen isot juhlat rasittavana. Etenkin kun ne kestävät käytännössä koko päivän. Pari tuntia vielä menisi.

Vierailija kirjoitti:

Joo inhosin. Ehkä johtui siitä, että olin ujo ja sosiaalinen ahdistus oli aluillaan, enkä saanut niiden handlaamiseen tarvittavaa tukea. Omassa perheessä oli myös paljon ongelmia, jotka pidettiin omana tietona ja tuntui aina feikiltä mennä sukujuhliin esittämään ,"onnellista tavallista perhettä".

Sama. Toisaalta kuitenkin nyt keski-ikäisenä sitä on tajunnut kuinka kivaa se aina kuitenkin oli kun ympärillä oli paljon ihmisiä ja iloista puheensorinaa. Se tilanne kun tavallaan sitten pakotti vanhemmatkin olemaan mukavia ja sosiaalisia tuoden heistä esiin sen puolen mitä ei perheen normiarjessa näkynyt kun kumpikin oli melkoisia tuppisuu-jurottajia ja etenkin isä suorastaan vihasi muita ihmisiä. Lopulta sitten jokin vihanpito sai molemmat vanhemmat katkaisemaan kaiken yhteydenpidon kummankin sukulaisiin eikä siten itselläkään ole minkäänlaista suhdetta esim serkkuihin eikä heidän kanssaan lähetellä edes joulukortteja.

Nyt sitten yksinäisenä ja lapsettomana ikisinkkuna sitä kaipaisi ihan hurjasti seuraa ympärilleen ja just erilaisia illanistujaisia ja sukujuhlia tämän ainaisen yksinolon sijaan. Eniten kyllä kaipaan omaa perhettä, puolisoa ja lapsia, mutta ehken se on parempi ettei tämä suku enää jatku ainakaan omalta osaltani. Eihän mulla olisi ollut omalta puoleltani antaa lapsille minkäänlaista sukua tai normaalia sosiaalisuutta turvaverkkoineen vaan olisin joutunut jatkamaan omalta osaltani tätä samaa jonka itsekin sain ristikseni ilman minkäänlaista mahdollisuutta siihen vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Äiti pakotti aina uimaan alasti suvun miesten kanssa. Sukulaiset haukkuivat kaikki unelmani ja äiti nautti repiessä vaatteet päältäni, koska kummitädilläni oli uima-allas. Sukujuhliin pakottaminen loppui, kun uhkasin polttaa kotitalomme ja äiti tiesi, että en vitsaillut. Suvun tapaaminen on järjetöntä, varsinkin jos tyttö tuodaan alasti miesten kanssa uimaan, joka kerta. En kutsu sukua edes vanhempieni hautajaisiin.

*sanaton*

Rakastin, koska sain olla rakkaan kummini kanssa. 

Tykkäsin lapsena hirveästi sukujuhlista. Muistan vieläkin kymmenien vuosien takaa isosedän puutarhan lumoavan tunnelman iltahämärässä kun talon valot loistivat kauempaa.

Nyt aikuisena sukujuhlat ovat pakkopullaa jossa sisarukset yrittävät päteä lastensa saavutuksilla. Isovanhemmat, -sedät ja -tädit on kuolleet. Jätän väliin aina kun voin.