Lähivanhemmuus, vaativat opiskelut ja lapsen erityisyys - kun tarmoa ei riitä mihinkään muuhun
Ja tuntuu, ettei enää jaksa panostaa yliopisto-opintoihin vaikka tietää, että ne kantaisivat joskus hedelmää ja paremman taloustason. Ja kun haaveilee parisuhteesta, mutta tajuaa, ettei siihen riitä aikaa. Lopulta tunnen, ettei elämäni tyydytä minua yhtään - elämä on selviytymistä päivästä toiseen. Ainoa ilo on joka toinen viikonloppu, kun lapsi menee isälleen.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
Kommentit (20)
Sypäsairaan vanhemman hoito, kolmivuorotyö ja yliopisto-opiskelut. Samat fiilikset. Pusken sisulla kursseja läpi. Kyllä tämä joskus loppuu.
Vierailija kirjoitti:
No jos saat väliaikaista iloa siitä, että lapsi on muualla niin eikö lapsen sijoittaminen muualle pysyvästi toisi kunnolla iloa? Ehkä sitten jaksaisit panostaa opiskeluihinkin.
Olen miettinyt tätä. En kuitenkaan tiedä suostuisiko isä ottamaan lapsen luokseen. Pelkään, että lapselle jää liikaa traumoja muutosta ja asuinpaikan vaihdosta.
Nyt olen kuitenkin niin väsynyt, että tuntuisi helpottavalta jos lapsi vain muuttaisi isän luo.
Vierailija kirjoitti:
No jos saat väliaikaista iloa siitä, että lapsi on muualla niin eikö lapsen sijoittaminen muualle pysyvästi toisi kunnolla iloa? Ehkä sitten jaksaisit panostaa opiskeluihinkin.
Ei jumalauta ole todellista tällainen kommentti. Huh huh.
Pilkot elämäsi järjestelmällisesti osioihin ja suoritat. Älä mieti ja paisuttele vaan etene pala kerrallaan. Palkitse sopivien etappien välein.
Isäviikonloput paahda opintoja täysin.
Mihin muuhun sitä tarmoa pitäisi riittää? Eikö noissa ole jo ihan tarpeeksi? Ja miksi pitäisi juuri nyt ympätä vielä se parisuhdekin mukaan kuvioon? Eikö sen aika vois olla myöhemminkin, sitten kun sitä tarmoa ja aikaa on siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos saat väliaikaista iloa siitä, että lapsi on muualla niin eikö lapsen sijoittaminen muualle pysyvästi toisi kunnolla iloa? Ehkä sitten jaksaisit panostaa opiskeluihinkin.
Olen miettinyt tätä. En kuitenkaan tiedä suostuisiko isä ottamaan lapsen luokseen. Pelkään, että lapselle jää liikaa traumoja muutosta ja asuinpaikan vaihdosta.
Nyt olen kuitenkin niin väsynyt, että tuntuisi helpottavalta jos lapsi vain muuttaisi isän luo.
Kannattaa ainakin kysyä ja jos ei ota niin onhan sellaisia perheitä ja muita, jotka lapsen varmasti voivat ottaa. Kyllä ongelma ratkeaa, kun sitä lähtee ratkomaan.
Miksi parisuhde? Siksi, että kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Annan ihan helvetisti koko ajan ja tuntuu, etten saa mitään itse
Annat saamatta mitään… Monen äidin ongelma 😔
Jättäisin opinnot hetkeksi tauolle, jotta saisin kerättyä voimia. Turha se on itseään loppuun polttaa. Opiskella ehtii myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos saat väliaikaista iloa siitä, että lapsi on muualla niin eikö lapsen sijoittaminen muualle pysyvästi toisi kunnolla iloa? Ehkä sitten jaksaisit panostaa opiskeluihinkin.
Olen miettinyt tätä. En kuitenkaan tiedä suostuisiko isä ottamaan lapsen luokseen. Pelkään, että lapselle jää liikaa traumoja muutosta ja asuinpaikan vaihdosta.
Nyt olen kuitenkin niin väsynyt, että tuntuisi helpottavalta jos lapsi vain muuttaisi isän luo.
Ei lapsi siitä traumatisoidu, että pääsee kotiin, jossa hänestä jaksetaan huolehtia. Enemmän se traumatisoituu siitä, että joutuu olemaan äidin kanssa, joka on kireä kuin viulunkieli eikä jaksa lapsestaan huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos saat väliaikaista iloa siitä, että lapsi on muualla niin eikö lapsen sijoittaminen muualle pysyvästi toisi kunnolla iloa? Ehkä sitten jaksaisit panostaa opiskeluihinkin.
Ei jumalauta ole todellista tällainen kommentti. Huh huh.
No jos AINUT ilo on se, kun pääsee eroon lapsestaan, silloinhan ilo on isompi, jos pääsee siitä eroon kokonaan.
Jos et käy töissä, niin koeta panostaa opiskeluun. Se ja lapsi on nyt tärkeimmät.
Silloin kun lapsi on päiväkodissa, opiskele. Ei elämä helpota kun siirryt työelämään, aikaa ei ole yhtään enempää.
Se mistä voi nipistää aikaa on tehdä arki mahdollisimman helpoksi. Helppoja ruokia ja aina 2-3 päiväksi kerrallaan. Mahdollisimman helposti siivottava koti, vähän tavaraa.
Liikunta sellaista että ei tarvitse lähteä erikseen minnekään tai voit tehdä sitä lapsen kanssa, ulkoilua metsässä, kotona jumppaa jne.
Itsestäkin tuntuu välillä uuvuttavalta, kun yksinhuoltajana ja omakotitalo on yksi iso ympärivuotinen työleiri. Ei todellakaan kukaan tule auttamaan, pitää vaan yrittää sinnitellä. Karsin koko ajan tekemisiä ja menoja. Ei vaan jaksa.
Haaveilen pienestä mökistä keskellä metsää, johon muutan kun tämä kaikki on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhde? Siksi, että kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Annan ihan helvetisti koko ajan ja tuntuu, etten saa mitään itse
Luulisi että oma lapsi olisi jokaiselle vanhemmalle se rakkain, ja että lapsen hyvinvoinnista huolen pitäminen antaisi eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhde? Siksi, että kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Annan ihan helvetisti koko ajan ja tuntuu, etten saa mitään itse
Luulisi että oma lapsi olisi jokaiselle vanhemmalle se rakkain, ja että lapsen hyvinvoinnista huolen pitäminen antaisi eniten.
Harvemmin se äiti-lapsi suhde on vastavuoroista. Ymmärrän apta hyvin, että välillä kaipaa läheisyyttä
Hei! Onko sinulla mahdollisuutta saada lasta välillä vanhemmillesi tai muille lähisukulaisille myös hoitoon, vaikka keskellä viikkoakin? esim. silloin tällöin arki-iltaisin vaikka klo 16-20? Vanhempasi hakisivat lapsen päiväkodista ja hoitaisivat häntä illalle, kunnes hakisit hänet kotiin yöksi…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhde? Siksi, että kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Annan ihan helvetisti koko ajan ja tuntuu, etten saa mitään itse
Luulisi että oma lapsi olisi jokaiselle vanhemmalle se rakkain, ja että lapsen hyvinvoinnista huolen pitäminen antaisi eniten.
Harvemmin se äiti-lapsi suhde on vastavuoroista. Ymmärrän apta hyvin, että välillä kaipaa läheisyyttä
Mitä hittoa? Ainahan se on vastavuoroista. Vai eikö sinun lapsesi muka ikinä halaa sinua tai tule muuten lähelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhde? Siksi, että kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Annan ihan helvetisti koko ajan ja tuntuu, etten saa mitään itse
Luulisi että oma lapsi olisi jokaiselle vanhemmalle se rakkain, ja että lapsen hyvinvoinnista huolen pitäminen antaisi eniten.
Harvemmin se äiti-lapsi suhde on vastavuoroista. Ymmärrän apta hyvin, että välillä kaipaa läheisyyttä
Mitä hittoa? Ainahan se on vastavuoroista. Vai eikö sinun lapsesi muka ikinä halaa sinua tai tule muuten lähelle?
En minä ainakaan koskaan rakastanut äitiäni. Olisi aika surullista ajatella, että olisin ollut hänen elämässään ainoa rakkauden kohde.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Hei! Onko sinulla mahdollisuutta saada lasta välillä vanhemmillesi tai muille lähisukulaisille myös hoitoon, vaikka keskellä viikkoakin? esim. silloin tällöin arki-iltaisin vaikka klo 16-20? Vanhempasi hakisivat lapsen päiväkodista ja hoitaisivat häntä illalle, kunnes hakisit hänet kotiin yöksi…
…tai jos olet kotoisin toiselta paikkakunnalta, menet lapsen kanssa vkonloppuisin sinne kotikuntaan kylään, kun lapsi on sinulla ja annat vanhempiesi hoitaa lapsenlastaan. Käyt itse vaikka lenkillä ja opiskelet ja lapsella on hoitopaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhde? Siksi, että kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Annan ihan helvetisti koko ajan ja tuntuu, etten saa mitään itse
Luulisi että oma lapsi olisi jokaiselle vanhemmalle se rakkain, ja että lapsen hyvinvoinnista huolen pitäminen antaisi eniten.
Harvemmin se äiti-lapsi suhde on vastavuoroista. Ymmärrän apta hyvin, että välillä kaipaa läheisyyttä
Mitä hittoa? Ainahan se on vastavuoroista. Vai eikö sinun lapsesi muka ikinä halaa sinua tai tule muuten lähelle?
En minä ainakaan koskaan rakastanut äitiäni. Olisi aika surullista ajatella, että olisin ollut hänen elämässään ainoa rakkauden kohde.
ohis
Aivan varmasti rakastit. Ihan pienenä. Se kun tapahtuu ihan luonnostaan, että lapsi rakastaa vanhempiaan vähintään siihen saakka, että oppii ymmärtämään asioita laajemmin. Terveessä perheessä se rakkaus pysyy aina.
No jos saat väliaikaista iloa siitä, että lapsi on muualla niin eikö lapsen sijoittaminen muualle pysyvästi toisi kunnolla iloa? Ehkä sitten jaksaisit panostaa opiskeluihinkin.