Mitä tekisit tässä tilanteessa vai onko turvallisempaa olla tekemättä mitään?
Tilanne on se, että eräs minua jo kauan vihannut henkilö väittää minun syyllistyneen aika vakavaan rikokseen. Minä haluaisin, että tämä asia selvitettäisiin poliisin kanssa, koska todellakaan en ole tätä rikosta tehnyt ja koska haluaisin tälle asialle pisteen. Tämä mies on jollain lailla häiriintynyt ja on aiemmin muun muasssa vainonnut ihmisiä, eli olisiko kuitenkin turvallisempaa olla ärsyttämättä häntä enempää? Asia kuitenkin loukkaa ja vaivaa minua todella paljon.
Kommentit (9)
Ei poliisi tee mitään, sama otatko poliisiin yhteyttä vai et .
Tämähän ei sitä minun nimeni kanssa levitä missään, mutta väittää minulle uskovansa minun tähän rikokseen syyllistyneen. Rikos on siis se, että hän on saanut joltakin ihmiseltä uhkauksia ja kuvittelee minun niitä kirjoittaneen.
Vasta sitten, jos saat haasteen oikeudenkäyntiin, kannattaa reagoida ja ottaa asianajaja. Ennen tosi toimia puheet ovat puheita.
Jos henkilö on narsisti, älä missään nimessä taistele häntä vastaan. Hän k0staa aina, satakertaisesti.
Mulla oma vanhempi on aivan sekopää vaarallinen k0stajanarsisti. Olen pariin otteeseen joutunut muuttamaan uuteen paikkaan turvaan. On väkivaltainen, siis sekä lapsuudessa että aikuisuudessa. En alkaisi rähisemään. Mutta sinä tiedät parhaiten.
Kannattaa miettiä onko tärkeämpää että saat olla rauhassa ja turvassa, vai se että saat olla julkisesti puhtaalla maineella mutta vaarassa.
Mietin vain, että mitä tämä suunnittelee, koska ilmeisesti hän todella aivan aidosti uskoo, että minä olen lähettänyt hänelle uhkauksia. Haluaisin, että tämä selvitetään, mutta toisaalta mietin, että mitä tämä tyyppi voi vielä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vasta sitten, jos saat haasteen oikeudenkäyntiin, kannattaa reagoida ja ottaa asianajaja. Ennen tosi toimia puheet ovat puheita.
Minähän en voi tästä oikeuteen joutua, koska en ole näitä uhkauksia lähettänyt ja kun ne ovat tulleet sähköisessä muodossa niin lähettäjä kyllä saataisiin selville jos halutaan saada. Haluni selvittää tämä juttu johtuu puhtaasti siitä, että haluaisin tämän ihmisen uskovan, että minä en ole hänelle tällaista materiaalia lähettänyt. Hän on ollut riidoissa vaikka kuinka monen ihmisen kanssa, mutta hän uskoo näiden kaikkien olevan jotenkin kimpassa häntä vainoamassa.
Ota yhteyttä esim Rikuun, siellä saat jutella ammattilaisen kanssa tilanteesta. Voimia sinulle asian kanssa.
Jos sinusta levitellään perättömiä negatiivisia juttuja, niin tee rikosilmoitus kunnianloukkauksesta. Keräät vain riittävän näytön rikosilmoituksesi tueksi.