Miten suhtaudutte suunnattoman ujoon ihmiseen, jos joudutte olemaan tekemisissä?

Yritän päästä pois tilanteesta.

Ihan normaalisti. En tee asiasta numeroa. Oletettavasti hän kyllä vähitellen rohkaistuuja rentoutuu kun titustumme paremmin.

En ole vielä törmännyt sellaiseen. Varmaan huutaisin Bööö! ja en näkisi tyyppiä enää ikinä. Vain märkä vana seuraisi hänen perässään sinne maan koloseen saakka, minne hän luikahti.

Ihan riippuu tilanteesta ja henkilöstä.

Olenko hänen kanssaan tekemisissä töissä, illanvietoissa, harrastuksissa, lasten kautta, sukulaisisissa..

Miksi ihmeessä aikuinen ihminen olisi sellainen?

No ei kai siitä tule helvettiäkään jos ei edes puhu mitään.

paniikkihäiriöstä kärsivä ei välitä olla tekemisissä kenenkään kanssa, ehkä jonkun omaisen.

Aika moni käyttäytyy mielestäni kummallisesti, oli ujo tai ei. Pitää vaan itse käyttäytyä ystävällisesti ja sopeutua tilanteeseen niin kauan kuin on pakko. 

Puhun itsekseni ts. lauseita joihin ei ole pakko vastata, jos ei halua.

Suhtautuisin hyvin. Olisi ilo olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei rasita ympäristöään vaan hoitaa omat asiansa huomiota tavoittelematta.

Pitäisin vajaapäisenä.

Saa suksia vitelikseen - OMNOMNOMNOMNOMNOM-NOM!

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä aikuinen ihminen olisi sellainen?

Väitätkö muka, ettet ole koskaan tavannut sairaalloisen ujoa aikuista?

Yleensä ei ole ongelmaa sillä olen tuntosarvellinen, ja myös eläimet suhtautuu luottavaisesti. 

Yrittäisin saada hänet rentoutumaan. Antaisin aikaa jos tilanne sallisi. Kaikenlaisia jännityksiä on ollut itselläkin.

Istuttaisiin rauhassa hissukseen ja syötäisiin pullaa. Katseltaisiin ikkunasta kuin jossain Kaurismäen elokuvassa. Kattaisin molemmille mehua pillin kanssa ja kaataisin puolikkaat kupit kahvia, jos huomaisin että jännittää niin paljon että menee kahvikuppineuroosiksi.

Juttelisin itse niitä näitä, siis sellaisia juttuja, joihin en edes odottaisi vastausta. Jos en saisi edes hymyä tai hymähdystä, olisin varmaan hiljaa ja yrittäisin tehdä sellaisia asioita, joita voi tehdä puhumatta. Välillä ehkä sanoisin jotain, ettei olisi haudanhiljaista. Ystävällinen tai ainakin asiallinen olisin joka tapauksessa. Superujon ihmisen on niin vaikea olla vieraassa seurassa, etten ainakaan hänen oloaan haluaisi huonommaksi tehdä.

Yritän suhtautua ystävällisesti ja tehdä hänen olostaan vähemmän kiusallista, jos mahdollista. Joskus on ollut tällaisia tilanteita, esim aikuisopiskelussa pari- ja ryhmätyöt jne.

Ihan neutraalisti, en mitenkään ylitsevuotavan ystävällisesti tai huolehtivasti. Oletettavasti kyseessä on aikuinen täysipäinen ihminen, joka ei tarvitse turhaa paapomista ja patistelua. Todennäköisesti hän ajan kanssa alkaisi rentoutua ja avautua.

Täytyy silti sanoa, etten varsinaisesti pystyisi ystävystymään tällaisen henkilön kanssa (jos siis hänen käytöksensä pysyisi koko ajan samanlaisena), koska itse olen melko puhelias ja kaipaan ystävyyssuhteiltani avoimuutta ja mutkattomuutta. Olen joskus aiemmin sortunut ns. kantavan voiman rooliin huomattavan ujon ystävän kohdalla ja pidemmän päälle se ikuinen vetovastuussa oleminen alkoi tehdä minut katkeroituneeksi ja turhautuneeksi. Se ei ollut hyväksi minulle eikä tälle ystävälle ja ystävyyssuhteemme hiipui pois ilman sen kummempaa draamaa pian sen jälkeen, kun tajusin olevani väsynyt ja ärsyyntynyt tilanteeseen.