Miksi joku ihminen tuntuu niin hyvältä, ettei häntä pysty unohtamaan?
Olen ollut ihastunut jo pidempään ja ihastukseltani sain pakit vuosia sitten. Mä kuitenkin ajattelen häntä todella paljon joka päivä ja jokin hänessä vain kiehtoo ja koukuttaa aivan loputtomiin. Ikävöin häntä ja unelmoin hänestä. Koko vartaloni kaipaisi hänen syliinsä. Häntä oli niin ihanaa katsella, hän tuoksuu niin hyvältä ja on niin kiinnostava ja söpö.
En ole edes nähnyt häntä yli kahteen vuoteen lainkaan missään. Olen sinkku osin siksikin, kun en pysty kiinnostumaan kenestäkään muusta ihmisestä samalla tavalla. Kaveruus tai ystävyyskin olisi minulle kelvannut mainiosti, mutta hänelle se ei käynyt tuntemattomasta syystä. Onkohan minussa joku geneettinen poikkeama, kun en kykene unohtamaan? Aika ei näytä auttavan - mikä auttaisi?
Kommentit (13)
Hankikaa elämä.Niin on jotain muuta aijateltavaa, kuin ihastus tai jätetyksi tuleminen.
Katso aiheeseen liittyviä videoita youtubesta ja lue kirjallisuutta. Tunnelukoista. Selvitä millainen kiintymystyyli sinulla on. Kehitä itseäsi.
Olet tainnut paisutella tuota vanhaa juttua päässäsi jo vähän liikaa, olet varmaan alkanut kuvitella hänet jonain ihanne ihmisenä, joka hän ei varmasti todellisuudessa edes ole. Etsi joku "laastarisuhde", jonkun ihan hyvän tavallisen ihmisen kanssa ja anna sen eksän jo unohtua.
Vierailija kirjoitti:
Hankikaa elämä.Niin on jotain muuta aijateltavaa, kuin ihastus tai jätetyksi tuleminen.
Minkälainen elämä pitää olla hankittuna, että voi sanoa omistavansa elämän?

Kunhan muistat kertoa sille laastarille myös, että hän on vai laastari, joka revitään haavan päältä heti kun jotain parempaa osuu kohdalle.
Alkoholilla saa alkoholidementian joka auttaa unohtamaan.
Jonkun kanssa vaan klikkaa yhteen täydellisesti ja joka tasolla. Sellaista onkin vaikeaa unohtaa, saati tyytyä sen jälkeen johonkin toiseen. Vaikka ennen häntä kukasta kukkaan hyppiminen onnistui, ei enää koska kaikkia vertaa nyt häneen.

Täydellisestä klikkaamisesta ei tainnut olla aloittajan tapauksessa kyse, sillä toinen osapuoli ei ollut samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Olet tainnut paisutella tuota vanhaa juttua päässäsi jo vähän liikaa, olet varmaan alkanut kuvitella hänet jonain ihanne ihmisenä, joka hän ei varmasti todellisuudessa edes ole. Etsi joku "laastarisuhde", jonkun ihan hyvän tavallisen ihmisen kanssa ja anna sen eksän jo unohtua.
Mulla vähän sama kuin aloittajalla, mutta en kuvittele sitä ihmistä todellakaan minään ihanneihmisenä. Sen verran hyvin tunsin hänet, että huonojakin puolia ehdin näkemään. Jotkut vaan ovat niin ihania kaikessa epätäydellisyydessäänkin, ettei heistä pääse yli.
Miin minäkin tunnen samoin Jason Momoaa kohtaan, mutta hän vain jatkaa Lisa Bonetin halailua. Outo tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankikaa elämä.Niin on jotain muuta aijateltavaa, kuin ihastus tai jätetyksi tuleminen.
Minkälainen elämä pitää olla hankittuna, että voi sanoa omistavansa elämän?
-talo/asunto pääkaupunkiseudulla
-autona Audi, BMW tai Skoda (uusi tietenkin)
-parisuhde, saa olla lapsikin
-valkoinen pikkupuudeli
-ylimielinen asenne muihin
-kaikki ostettu velaksi, velkaa enemmän kuin edes asunnon arvo
-pissiskuvia sometileillä
Kannattaako minun vetää itseni jo joon vai mikä auttaisi? Haluaisin päästä tästä surusta ja ikävästä viimein ja saada rauhan.
T. Ap