Lue keskustelun säännöt.
Psyykkisesti sairas äitini on traumatisoinut minut ja näen aikuisenakin painajaisia.
19.10.2021 |
Inhoan häntä kovasti ja jokin hänessä puistattaa niin lujaa itseäni. Yritän olla näennällisesti väleissä koska on taipuvainen masentumaan ja uhriutimaan.
Parempi viileä ja tasainen suhtautuminen kuin mikään ääripää tai provosoiva ilmaiseminen.
Pelkään häntä jollain tasolla, en edes täysin käsitä tunteitani häntä kohtaan. Ovat niin voimakkaita, että voin huonosti heti kun ajattelen meidän menneisyyttään, lapsuuttani ja hänen persoonaansa yhtään syvällisemmin.
Hän on alkoholisti ja tehnyt todella rumia asioita päissään. On myös psyykkisesti sairas. En kestä niitä juttuja miten ilkeili, ajoi kännissä me lapset kyydissä, harrasti seksiä tuntemattomien kanssa minun ollessa vieressä, katsoi halveksuen ja selvinpäin oli olevinaan mitä satutetuin ihminen maan päällä ja haki sääliä.
Etoo taas. Tekisi mieli poistaa koko elämästä mutta en silti saa häntä ymmärtämään tai pyytämään anteeksi. Kertoo vain, että on rakastunut lapsiaan ja tehnyt kaikkensa, hakee syitä muista ja kääntää puheenaiheet pois itsestään kun hänelle tulee tukala olo.
Näen hänestä välillä painajaisia, viimeksi viime yönä. Hän tuli vastaan kadulla humalassa ja alkoi potkimaan, huutamaan ja lyömään minua. Yritin anella että rauhoittuisi mutta oli ihan psykoottinen (tällaista tapahtui oikeasti joskus). Hän kaappasi minut taloon, en päässyt sieltä pois vaikka yritin paeta. Hän oli kuin demoni ja käytti minua talossa hyväkseen kamalalla tavalla, olin niin ahdistunut ja lopulta lähes pääsin pakenemaan mutta heräsin.
Ahdistaa taas. Huoh. Miksi juuri hän..
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
1. Katkaise välit. Mitä sen väliä masentuuko tai katkeroituuko siitä.
2. Hakeudu terapiaan.
Se on juuri näin. Muita vaihtoehtoja ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavan moni ympäristön traumatisoija on nähnyt itse paljon pahempaa lapsuudessa. Kukaan ei tieten tahtoen traumatisoi.
Todella ikävä ilmiö!
Olen pahoillani kun aihe on aika synkkä ja ainakin minulle raadollinen. Pakko vaan kirjoittaa joskus. Sitten kun tulee tämä epätodellinen ja toivoton tunnetila, ahdistus ja vaikea kuitenkaan saada kiinni mitä tuntee. On niin syvällä mutta tulevat joskus hieman pintaan mutta viha on niin suuri että nielen sen ja jatkan eteenpäin lopulta.
-ap
Muista että päihtyneenä ihminen ei näytä oikeaa luonnettaan, myös päihteillä moni yrittää itse hoitaa omia sairauksia. Tuollainen elämä ei sovi lapselle ja ei oo ihme että siitä on jäänyt traumoja.
On ihan hyvä että oot päätynyt pitämään yhteyttä vaan pintapuolisesti. Jos sulla on lapsia niin älä todellakaan päästä kylään ilman että oot itse mukana.
Ei ne traumat sillä parane että jättää yhteyden pidon kokonaan, moni näyttäisi niin luulevan. Niitä omia tunteita ja elämän tilanteita pitää vaan pystyä työstämään, kannattaa hakea terapiaan.
Potkiminen ja huutaminen on aika pientä. Minut on lapauudessa sekä käytetty hyväksi, että raiakattu. Samoin väkivalta oli arjessa mukana. Se tuntui noiden jälkeen olemattomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavan moni ympäristön traumatisoija on nähnyt itse paljon pahempaa lapsuudessa. Kukaan ei tieten tahtoen traumatisoi.
Todella ikävä ilmiö!
Mutta aina voi tiedostaa tilanteensa ja omien toimiensa vaikutukset muihin. On huono ihminen, jos ei jossain vaiheessa herää ja ala tutkiskelemaan sitä, mistä huono olo kumpuaa. Ja kyllä, kyllä jotkut traumatisoivat ihan tieten tahtoen.
Vierailija kirjoitti:
Potkiminen ja huutaminen on aika pientä. Minut on lapauudessa sekä käytetty hyväksi, että raiakattu. Samoin väkivalta oli arjessa mukana. Se tuntui noiden jälkeen olemattomalta.
Olen hyvin pahoillani kokemuksistasi, todella.
Väitän kuitenkin ettei kenellekään potkiminen ja huutaminen vanhempansa aikaansaamana ole ihan pientä. Tuossakin on ihan murto-osa kaikesta. En pysty kertomaan kaikkea enkä tähän haluakaan. Myös isäni traumatisoitui omalla tavallaan ja myös alkoholisoitui äitini kanssa ollessa ja nykyään elää yksin pienessä kämpässään, juoden päivittäin.
Lapsuudessa tapahtui paljon kaikkea epämääräistä ja väkivaltaista enkä oikein osaa suhtautua niihin asioihin. Tuntuu vain epätodelliselta ja tajuttoman pahalta kun joskus asiat tulevat mieleeni. Nielen taas kaiken ja jatkan elämääni jotenkuten.
Terpiaan haluan ja pääsisin mutta rahat eivät nyt riitä. Olen elämäni aikana käynyt usein juttelemassa ja terpian tiedän olevan ehkä ainoa vaihtoehto, että itse jaksaisin ja voisin elää itsenäni enkä häpeäidentiteettini ohjaamana. No mutta..
Tsemppiä sinulle myös ja paljon hyvää elämääsi.
Kiitos teille jotka vastaavat. Yritän vain taas hengittää syvään ja unohtaa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minkä äitisi sille mahtoi, että oli psyykkisesti sairas?
Ei kukaan voi itse valita sitä, mihin sairauteen sairastuu.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä äitisi sille mahtoi, että oli psyykkisesti sairas?
Ei kukaan voi itse valita sitä, mihin sairauteen sairastuu.
Miksi joi koko lapsuuteni ja aiheutti draamaa, vaarallisia tilanteita ja oli väkivaltainen. Miksi ihmeessä minun pitäisi häntä sääliä. En pysty mutta yritän ymmärtää ettei hänelläkään helppoa ole ollut. Mielestäni me lapset emme olisi kuitenkaan ansainneet tuota sekoilua jatkuvasti osaksi lapsuuttamme. Miksi mikään ei muuttunut ja me jouduimme peittelemään jälkiä, kasvamaan hiljaisiksi ja kadottamaan itsemme. Olen joutunut kärsimään koko nuoren aikuisikäni valitettavasti erilaisista ongelmista ja yritän kasvaa sekä toipua hiljakseen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä äitisi sille mahtoi, että oli psyykkisesti sairas?
Ei kukaan voi itse valita sitä, mihin sairauteen sairastuu.
Se on juurikin näin, siksi todella pitäisi panostaa siihen että lapsiperheille tarjotaan riittävästi apua, neuvolassa käydään tosi harvoin ja kyllä näitä palveluja pitäisi tehostaa niin että ne lapset jotka ovat kotihoidassa olisivat esim neuvolan osalta tarkemmassa seurannassa, päiväkodissa on se etu että siellä monesti tulee esiin lapsen käytöksen kautta myös perheen ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjat psykologia,trauma voi lukee. järjestöt delfins tms. etsiä apua. yle teemal tuli joku sarja vaikeista lapsuus kokemuksista en muista nimee.
voi vältellä tapaamista. jos oma terveys ei kestä. etsi ammattiapua sairaalle omaiselle,ettei tarvi itse nähdä.
Tsemppiä ap! Mun äitini oli myös mielisairas, isä vain masentunut. Äitini luuli mm että pidän silmäpeliä isäni kanssa. Hän heitti minut usein pois kotoa alaikäisenä, hän kertoi kuinka olen vahinkolapsi yms. Olisipa isäni lähtenyt ja eronnut hänestä. Meillä olisi ollut normaali elämä.
1. Katkaise välit. Mitä sen väliä masentuuko tai katkeroituuko siitä.
2. Hakeudu terapiaan.