Mies pitää rumana
En ole missi tai kedon kaunein kukkanen. Enkä niin ole koskaan ajatellut. En myöskään ole koskaan ollut huolissani ulkonäöstäni - en siis ole juuri paininut aiheen "olenko kaunis" kanssa. Silti sitä haluaisi tuntea olonsa naiselliseksi ja viehättäväksi oman miehen silmissä. Miksi se on niin tärkeää?
Olemme seurustelleet kohta 4 vuotta. Kun tapasimme mies jaksoi kehua ja usein huomasin hänen katsovan minua pitkään ja lempeästi. Tämä loppui täysin ensimmäisen vuoden aikana. Nykyään ei reagoi ulkonäkööni koskaan mitenkään ja katseet on muuttuneet kaverillisiksi. Ja tämä on nimenomaan koskaan vaikka olen siitä hänelle huomauttanutkin useita kertoja. On muuten äärimmäisen epämiellyttävää anella toiselta kehuja. Ja nyt puhuin siis positiivisista reaktioista. Riitojen aikana haukkuu rumaksi ja läskiksi ja laiskaksi. No, en väitä vastaan mutta ei tunnu silti kivalta.
Kerran baarireissun jälkeen kerroin miehelleni kuinka yksi mies piiritti minua koko illan ja kehui maasta taivaaseen vaikka sanoin jo alkuun että minulla odottaa mies kotona. Kerroin miehelleni kuinka hiton hyvältä tuntui ja kuinka hyväksi se tuntematon mies sai oloni tuntumaan. Toivoin että tämän kertominen olisi saanut mieheni tajuamaan, että tarvitsen häneltäkin joskus lempeitä sanoja. Mutta ei. Kuulemma kehui että olisi saanut minut sänkyyn. Ehkä oli niin, mutta onko se miehelleni niin käsittämätöntä että joku pitäisi minua viehättävänä että muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan voi olla?
Tämä on saanut minut tuntemaan oloni suorastaan ällöttäväksi ja jatkuvasti tuntuu että pitäisi hävetä ja mieluiten vetää jätesäkki päälle että toisen ei tarvitsisi katsella tällaista oksettavaa lehmää. Ja koska tästä on tullut itselle ihan hirveä ongelma, niin tuntuu ihan järkyttävän pahalta jos esim. katsellaan yhdessä telkkaria ja siellä keikistelee joku nätti neitonen puoli alasti. Haluaisin vajota maan alle. Kerran mies intoontui kehumaan jotain naista kauniiksi ja itkin monta tuntia tämän takia.
Miksi ulkonäöstä on nyt tullut joku aivan kamala kipupiste? Ja onko tätä mahdollista korjata itse kun miehellä ei ole kykyä auttaa, ainoastaan pahentaa? Voinko tuntea itseni riittäväksi ja halutuksi ja viehättäväksi miehestä huolimatta? Mitä pitäisi tehdä?
Kommentit (16)
Opettele muokkaamaan tekstiäsi. Tuollaista tylsää hetaarikirjoitusta ei jaksa kukaan lukea. Ohi!
Jätä pska mies. Löydät vielä paljon paremman.
Kasvata itsellesi itsetunto, arvosta itseäsi ja valitse kumppaniksi mies, joka on kiinnostunut muutakin kuin kaadoista ja ulkonäöstä. Tuo, että mies kehuu sinua saadakseen sänkyyn luulisi olevan jo tarpeeksi hyvä kannuste siirtyä eteenpäin.
Arvon vauva.fi kaikkiin keskusteluihin kommentoijat. Pyydän syvästi anteeksi, että kirjoitin enemmän kuin 2 riviä. Olen todella pahoillani jos pilasin päivänne.
Se on aika luonnollista , että kun toiseen tottuu, ei siihen ulkonäköön enää kiinnitä huomiota, eikä siksi siitä kehu. Useimmille se ei ole mikään ongelma vaan luonnollista suhteen kehitystä. Eikä se silti seksielämää pilaa. Minä ja mies oltu 12 v naimisissa, ei me huomata kumpikaan toisen ulkonäköä ihmeemmin, ollaan parhaat kaverit mutta seksi on silti hyvää ja sitä on paljon. Seksuaalinen verokin voi perustua muuhun kuin ulkonäköön pidemmässä suhteessa.
Mies pitää sinua itsestäänselvyytenä. Tuo tarpeittesi täydellinen huomioimattomuus, vaikka olet siitä selkeästi jo sanonutkin, pitäisi jo kertoa sinulle, että tilanne ei tule siltä osin parantumaan.
Haluatko jatkaa tätä suhdetta, vai otatko mieluummin riskin että jäät yksin? Tuoko tuo mies oikeasti niin paljon positiivista elämääsi, että yhdessäoloa kannattaa jatkaa?
Ensimmäinen askel itsetuntosi säilyttämiseen on nyt ehdottomasti sian jättö. Mies tietää ihan tasan tarkkaan mitä tekee haukkuessaan sinua rumaksi ja lihavaksi ja kehuessaan muita naisia. Ansaitset ihan oikeasti paljon parempaa, sanon tämän koko sydämestäni. Parisuhteen kuuluu tuoda elämään hyvää, ei pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Se on aika luonnollista , että kun toiseen tottuu, ei siihen ulkonäköön enää kiinnitä huomiota, eikä siksi siitä kehu. Useimmille se ei ole mikään ongelma vaan luonnollista suhteen kehitystä. Eikä se silti seksielämää pilaa. Minä ja mies oltu 12 v naimisissa, ei me huomata kumpikaan toisen ulkonäköä ihmeemmin, ollaan parhaat kaverit mutta seksi on silti hyvää ja sitä on paljon. Seksuaalinen verokin voi perustua muuhun kuin ulkonäköön pidemmässä suhteessa.
Totta tämäkin. Minä kuitenkin aapeen tavoin kaipaan sitä, että mies tekee selväksi minun olevan hänen silmissään hyvännäköinen ja haluttava. Ihan sanoin.
Olen itsekin huomannut että mitä vähemmän oma mies kehuu, sitä paremmalta tuntuu muualta tulevat kehut. Ja se on huolestuttavaa. Olen sanonut miehelle (jota itse kehun päivittäin) että tuntuu omituiselta miten saan säännöllisesti positiivista palautetta ulkonäöstäni muilta kuin häneltä. Että olisi tosi mukavaa jos hän sanoisi edes joskus jotain kivaa, sillä en minä kehuja muilta kaipaa kuin häneltä. Mies on onneksi ottanut aika hyvin opiksi.
Aika normaalia, että mitä pidemmälle suhde etenee, sitä enemmän aletaan pitää kaikkea itsestäänselvyytenä eikä enää huomioida niitä asioita, joita on suhteen alkuaikoina kommentoitu. Ilmeisesti näin on käynyt myös teidän suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen askel itsetuntosi säilyttämiseen on nyt ehdottomasti sian jättö. Mies tietää ihan tasan tarkkaan mitä tekee haukkuessaan sinua rumaksi ja lihavaksi ja kehuessaan muita naisia. Ansaitset ihan oikeasti paljon parempaa, sanon tämän koko sydämestäni. Parisuhteen kuuluu tuoda elämään hyvää, ei pahaa.
Tämä! Jssasap
Mies ei kuulosta hyvältä kumppanilta.
Miksi olet yhdessä sellaisen kanssa, joka haukkuu sinua eikä arvosta.
Sehän on hieno kehitys että ulkonäön merkitys suhteessa laskee, koska iän myötä se ulkonäkö huononee joka ikisellä.
Esim. Jos itse mietin omaa nuorena melko komeaa miestäni, niin eihän hän enää 55-vuotiaana hyvän näköinen ole. Kun ylipainoakin on 30-40 kg. Mutta ei se haittaa mitään kun on syvästi rakastunut ja kiintynyt häneen ihmisenä, ja jopa seksuaalinen halu tulee tämän henkisen yhteyden kautta, ei siitå että halu syttyisi toisen ulkonäöstä.
Ja jos mies kaipaisi itsetunnon kohotusta juuri nimenomaan ulkonåköä koskevista kehuista, olisi se aika vaivaannuttavaa. Luultavasti sanoisin suoraan että minusta me molemmat ollaan rumia ja rupsahtaneita, mutta että onneksi sillä ei tässä iässä ole mitään väliä.

Jaa, no onko sinusta positiivista kehitystä sekin, että riitojen yhteydessä haukutaan rumaksi ja läskiksi, kuten ap:n tapauksessa?
Kuulostaa siltä ettei hän arvosta ja kunnioita sinua. Ei tuolla tavalla haukuta toista, ihan ala-arvoista käytöstä. Mieti kannattaako jatkaa tuollaisen ihmisen kanssa, joka latistaa sinua, eikä välitä vaikka pahoittaa mielesi.
En jaksanu lukea.