Lue keskustelun säännöt.
En voi kuvitella olevani kenenkään mielestä kiinnostava
13.10.2021 |
Ymmärrän, että ihminen varmasti tekee itsensä epäkiinnostavaksi tällä asenteella. Mutta kun en vain usko olevani kiinnostava, niin vaikea sitä tunnetta on väkisin jostain itseensä imeä.
Olen naimisissa ja sosiaalinen ympäristöni on mies ja lapset. Kavereita ei juuri ole. Joitakin, mutta heillä on omat juttunsa.
Ihmisiin tutustuminen on helppoa, mutta sitten ahdistun jossain vaiheessa, koska minusta tuntuu, että kun toinen ihminen alkaa huomata minun idioottiuteni, hän kaikkoaa.
Koska olen naimisissa, minulla ei ole mitään tarvetta tehdä vastakkaiseen sukupuoleen vaikutusta tai edes keskustella. Minulla on tosi huono itsetunto miesten suhteen. Yleensä miehet ovat olleet kiinnostuneita minusta aina siihen pisteeseen, että olisi pitänyt tehdä jokin "oikea" aloite. Joskus tutustumiset ovat johtaneet seksiin, usein eivät. Tavallisin tarina on: "olet kiva, mutta..." ja "kyllähän sinä ymmärrät".
Ja kyllähän minä ymmärrän. MInä olen juuri se, joka ymmärtää. Sen, että ihmisillä on muutakin tekemistä kuin olla minun kanssani tekemisissä. Se on ihan ymmärrettävää ja sallittua. Onneksi on lapset. Ja mies, joka pysyy liitossa saamansa seksin avulla. Muutenhan hän ei olisi, sillä "on ihan ymmärrettävää, että". Ja minähän ymmärrän. Aina ja ikuisesti.
Kommentit (12)
Osaatko keskustella? Mielestäni keskustelutaito tekee ihmisestä kiinnostavan, ulkoiset asiat ja puuhailut ovat toissijaisia tai jopa epäkiinnostavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan keskustella ja mielelläni keskustelenkin. Löydän juttukavereita sinänsä aika helposti. Joskus harvoin löydän loistavia juttukavereita, joiden kanssa tuntuu siltä, että keskustelua voisi jatkaa ihan loputtomiin.
Mutta ennen pitkää nämä juttukaverit (eivät yhden, kahden tai viiden - vaan useamman) tapaamisen jälkeen kaikkoavat elämästäni.
Vaikka kyse olisi ollut minun mielestäni "maailman kiinnostavimmasta miehestä" ja olen kuvitellut hänenkin nauttivan seurastani (ja saanut sellaista palautetta), tulee jokin päivä eteen kun kuulen sanat "kyllähän sinä ymmärrät". Ja sitten minä ymmärrän.
Keskustelukumppanina tosin mieheni on poikkeus. Meidän välillä ei ole keskusteluyhteyttä. Hänen mielestään olen raivostustuttava ja rasittava.
Minäkin olen naimisissa, mutta toivon silti että joku mies näkisi minut naisena. Haluttavana, ihanana naisena, jota olisi ihana halata ja vähän pussata... Mutta ei. Tiedän, että on paljon ihmisiä joilla ei ole puolisoa ja he toivovat samaa kuin minä, ja että tämä minun toiveeni naimisissa olevana tuntuu heistä varmasti tosi epäreilulta. Mutta toivon silti sitä joskus.
Samalla toivon myös, että minut nähtäisiin jonakin muuna kuin mieheni puolisona tai lasteni äitinä tai ihmisenä, jolle on kiva avautua ongelmistaan ihan ohi mennen. Haluaisin, että joku kysyisi mistä minä pidän, mistä minä haaveilen, mitä minä ajattelen jostakin ilmiöstä tai aatteesta. Mutta ei. Olen "Aadan äiti" ja "Mikon vaimo" ja "naapurin nainen" ja mitä vielä, mutta en koskaan minä, itsenäni, ihmisenä jolla on myös paljon asiaa.
Häh, olet naimisissa, mutta haaveilet miesten huomiosta?
Hyvin ja kiinnostavasti muotoiltu aloitus. Miksi et kirjoita harrastukseksi? Tai mistä minä tiedän vaikka kirjoittaisitkin.
Ehkä sinä oletat ja odotat elämältä liikaa? Aika tasapaksua ja tyhjän oloista se on monella muullakin. Melkeinpä voisin sanoa samaa itsestäni, vaikka ystäviä joitakin onkin ja osa heistä vuosikymmenten takaisiakin. Nauti tuttavuuksista niin kauan kuin kanssakäymisessä on kipinää ja anna sitten olla jos uusiin ihmisiin on kuitenkin taas helppoa sinulle tutustua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu vain kurjalta tulla ikäänkuin "jätetyksi" ja unohdetuksi. Sanotaan, että pitäisi osata nauttia niistä hetkistä, mitä saa osakseen. Tottakai! Ei se silti sitä tarkoita, etteivätkö ne hetket tuntisi kurjilta, kun huomaa jonkin ihmissuhteen alun taas menevän pois ja häviävän.
Kyllä kaipaan miestenkin huomiota joskus. En kuitenkaan vislauksia, silmäniskuja tai kännipanoja. Mitään miesten huomiota en ole erityisesti hakemassa, miksi olisinkaan?
Toin vain esille, että itseluottamukseni on naisena todella huono ja takana on liuta huonoja kokemuksia.
Oman mieheni kanssa ei ole oikein henkistä yhteyttä, eikä keskusteluyhteyttäkään. Seksiä on. Joskus olen toivonut miestä, jonka kanssa olisi ensisijaisesti hyvä keskusteluyhteys, että yhdessäolo ns. tuntuisi joltakin. Mutta ei sellaiset suhteet ole mihinkään johtaneet.
Minä puolestaan olen hyvinkin kiinnostava ja olen elänyt todella mielenkiintoisen elämän, mutta ihmiset kuvittelevat minun olevan epäkiinnostava ulkonäköni perusteella. Ei ole kerta tai kaksi, kun uudet tuttavuudet yllättyvät tutustuessaan paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huijarisyndrooma voi muodostaa tuollaisia ajatuksia.
Ja toinen on se, että onko sinulla kokemuksia tai näkemyksiä tai luonnetta? Kiinnostavuus syntyy siitäkin, että on jotain mistä puhua. Niitä voivat olla kokemasi tapahtumat, lukemasi asiat tai ihan vaan jotkut omat sisäiset näkemyksesi.
Meinaat, että mies on kanssasi pelkän seksin vuoksi? Ette ole ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä edes ymmärrä miks pitäisi olla jotenkin erityisen kiinnostava. Mukava tavis, jonka kanssa olisi hyvä olla, riittäisi mulle. Mutta miehille ei piisaa tavisnainen kun pitäisi olla joku sarasieppi.
Itse voisin ottaa tyylin jonkun karihietalahden
Useimmat meistä ei ole kiinnostavia ja vielä useampi ei ole kiinnostunut muista kuin itsestään.
Suurin osa ihmisistä on keskivertoihmisiä. Heitä kiinnostaa tavalliset keskinkertaiset asiat kuten televisio-ohjelmat, urheilu ja julkkikset. Myös tavarat ja ruoka kiinnostavat.
Minkälaisten ihmisten toivot kiinnostuvan itsestäsi?