Mitä ajattelisitte, jos lapsenne toisi nelosia ja vitosia kokeista?

Ihan tyytyväinen olen, mutta hän onkin yliopistossa.

No kyllähän se vitosia ja kutosia välillä toi. Ajattelin lähinnä että harmi kun ei viitsi lukea.

Miettisin onko se oma lapsi ollenkaan

Erityislapsilla ja vammaisilla voi olla noin.

Olisin kauhuissani että onko lapsestani tulossa 

n

e

e

k

e

r

i

En tiedä, olisin varmaan pettynyt.

Oma lapsi onneksi on pärjännyt todella hyvin koulussa ja muutenkin.

Ajattelisin, että on aika välittömästi keskustella sekä lapsen ja opettajan/koulun kanssa ja todennäköisesti palkkaisin myös yksityisen tuutorin.

Apua alettaisiin hakea eri tahoilta.

Palkkaisin jonkun opiskelijan ohjaamaan ja opettamaan lasta niissä aineissa, missä on kaikkein heikoimmat tulokset.

Myös kotona asiaa käsiteltäisiin juttelemalla yleisesti koulusta, jaksamisesta ja muusta.

Mikäli kysymys olisi oppimishäiriöistä sekin selvitettäisiin, tietenkin.

Täällä ei vastaa ne, joiden lapset jatkuvasti noin huonosti menestyvät, kun ei kiinnosta eikä itsekään ollut koulussa parempi. Omena ei yleensä kauas puusta putoa.

En voisi millään uskoa. On kyllä huono opettaja jos ei pysty paremmin opettamaan lasta. Tekisin opettajasta valituksen koululautakunnalle.

.

Eihän heikoille uskalleta edes pitää todellisen tason paljastavia kokeita! Ne on suullisia arvauskeikkejä tai monivalintoja, joissa muutama kysymys. Ysiluokkalaiselle tarjotaan vitosluokan tasoinen koe. Tulee kiva tulos kaikille?

Alkaisin selvittää mistä kiikastaa ja ohjata tarvittaviin palveluihin. Jos ei koulu suju niin sitten pitää toimia sen eteen että koulu alkaisi sujua. Jos lapseni ottaisi asenteen että ei tee mitään niin koulun kuin koulun sujumista edistävien asioiden eteen pitäisin huolen että elämästä tulee mahdollisimman epämukavaa koska sellainen en tee mitään asenne ei ole realismia tässä maailmassa.

Vahdin itse alakoululaisten läksyjenlukua ja kuulustelen kokeisiin. Jos olisi haasteita, niin pitäisi aloittaa monta päivää ennen koetta. Jos kutonen tulisi niin olisin todella ihmeissäni, koska kymppejä on toistaiseksi pukannut.

Sen olen huomannut, että nykyisin on pakko vanhempien osallistua koulunkäyntiin näin. Kun itse olin koulussa niin itse piti selvitä. Toisaalta, lapseni ovat huikeasti itseäni fiksumpia mutta heiltä myös vaaditaan itseohjautuvuutta jota ei taatusti ennen vaadittu.

Sääliksi käy vähän lapset joita ei vanhemmat auta tai ohjaa tai edes vahdi läksyjen tekoa.

Meillä näin. Lapsi alakoulussa pienluokassa, nepsylapsi, joka ei pärjää äidinkielessä eikä matematiikassa. Aineet yksilöllistetty vaikka olin pitkään sitä mieltä, että koulun taholta vaatimukset putoavat entisestään. Teen hänen kanssaan ne vähät läksyt joka arkipäivä mitä hän saa ja sen lisäksi teemme extraa.

Oppimisvaikeudet olivat ennustettavissa jo ennen kouluikää.

Sinnikkäästi yritän motivoida häntä ja itse ajattelen, että jossain vaiheessa jollain toistomäärällä hän oppii pääasiat. Toistomäärä on tavalliseen lapseen verrattuna monin(kymmen tai sata)kertainen.

Ja jollain tasolla hän osaa asiat jo nyt. Esim. Matematiikan tehtävissä ei tarvitse juuri apua, mutta koetilanteessa hän ei muista/osaa asioita.

Motivoituminen on iso haaste lapselle. Asioiden välttely toinen. Ja usein pienluokissa vanhemmat ovat helpottuneita kun lapsilta ei vaadita paljon eli lapset eivät työllistä vanhempia ja läksyä ei juuri tule. Tämä on mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että toistomääriä asian oppimiseen tarvitaan runsaasti juuri pienluokassa.

Itse olen motivoitunut auttamaan lasta. Esim. Sanomalehti ja uutiset kiinnostavat nyt. Keskustelemme kuullusta ja nähdystä ja linkitän asioita keskustellen oppiaineiden sisältöihin.

Kiteytettynä ajattelen, että toivotonta tapausta ei ole ja mielenkiinnon kohteita on kaikilla. Niitä hyödyntämällä voidaan löytää motivointikeino. Ja itse vanhempana minulla pitää olla sitkeyttä mennä yli asoiden välttelyn ja sietää sitä, että asioita opetellaan vasta välttelyn jälkeen.