Pettynyt työkavereiden toimintaan
Pomo kertoi että minusta on valitettu. Olen lähiaikoina myöhästellyt usein hieman, noin 5-10 minuuttia. Kerran 15 minuuttia. Useimmiten kuitenkin olen ajoissa ja työt on aina tullut tehdyksi. Ainoastaan tuolla yhdellä kerralla kollega joutui ottamaan ensimmäisen asiakkaani. Pahoittelin tietenkin ja ajattelin että asia on sillä selvä, näitä sattuu kaikille ja muutenkin toisiamme autetaan, jos on kiire aikataulujen kanssa. Työ on siis itsenäistä. Ilmeisesti joku tai jotkut siellä on kuitenkin ottanut asiakseen alkaa kyttäämään, että millä kellonlyömällä tulen töihin. Työpaikka on isossa talossa ja useita kulkureittejä on sisään, eli jokaisen tulemista ja menemistä ei edes huomaa.
Mietin että onko tämä ihan tavallista toimintaa että mennään pomolle kantelemaan tuollaisesta. Mielestäni se on lapsellista. Jos oltaisiin uskallettu tulla suoraan minulle sanomaan, niin olisin voinut täysin avoimesti kertoa syyni myöhästelyyn, mitään tekosyitä ei ole. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä vain hyvin kuormittava ja olen sairastunut keskivaikeaan masennukseen. Siihen kuuluu se että on vaikea saada aikaiseksi asioita, kuten kotoa lähtemistä ajoissa. Olen muutenkin vähän aikaoptimisti, luulen aina kerta toisensa jälkeen, että kyllä ehdin. Olen myös nukkunut huonosti, joten olen yksinkertaisesti nukkunut pommiin muutaman kerran. Olisin kertonut tämän kaiken ja lopuksi todennut, että olen pahoillani ja en ota tätä tavaksi. Mutta kun päätettiin mennä vain pomon puheille, minulla ei ollut mitään mahdollisuutta puolustautua. Pomon sanoessa asiasta se tuli niin puun takaa, että menin aivan lukkoon ja en saanut hänellekään sanottua mitään järkevää.
Nyt oloni on entistä hirveämpi, kun mietin vain että kuka/ketkä on ollut tuossa asialla. Olen luullut että meillä on hyvä ilmapiiri ja kaikkia olen pitänyt mukavana. Siksi olen pettynyt, että tuollakin sitten kuitenkin puhutaan selän takana pahaa. Olen pitkäaikainen sijainen ja aika nuori. Jotenkin on sellainen vahva tunne, että vanhempien ja vakituisten työntekijöiden myöhästymiset ei kiinnosta ketään. 🙄
Kommentit (11)
Ei, näitä ei satu kaikille varsinkaan USEIN.
Myöhästelijät eivät yleensä suostu muuttumaan, joten työkaverisi tekivät ihan oikein valittaessaan pomolle eikä sinulle.
Mut sehän menee sitten tasan, kun työkaverit ovat pettyneet sun toimintaan.
Krooniset myöhästelijät on perseestä. Aina on joku masennus syynä.
Masennus ei ole mikään pätevä syy jatkuvaan myöhästelyyn.
Kroonisiin myöhästelijöihin ei tehoa mikään muu kuin tiukka linja. Kova kovaa vastaan.
Tää on kiva: myöhästelen töistä, mutta ongelmana ei ole myöhästelyni ja asenteeni, vaan työkaverit, joille vyörytän työni. Tosi respektiä sinulle, juuri noin pitääkin ajatella. Sinähän olet siellä vain palkan takia, työt kuuluu muille.
En ole ikinä myöhästynyt töistä. Kohta 30 vuotta täynnä. Hassua onkin, että stressaantuneena nään painajaista, jossa meinaan myöhästyä töistä. Yritän vaihtaa reittiä ja bussia tai metroa, että ehtisin. Siis samantapainen uni aina. Silloin tietää, että on aika hidastaa työtahtia.
Ihan oikeinhan tuo meni. Minusta nimenomaan töissä tuollaisissa asioissa ei avaudutaan suoraan työkaverille, koska sellainen menee helposti henkilökohtaisuuksiin ja sellainen ei ole sopivaa työelämässä. Esimies on oikea henkilö ratkaisemaan tuon tyyppiset asiat.
Usein myöhästely ei ole hyväksyttävää. Kerta menee mutta siitä eteenpäin pitää kyllä ottaa omalle sydämelleen loput.
Itse en ole koskaan myöhästynyt töistä, joskin ymmärrän että joskus voi niin käydä kenelle tahansa. Kerran. Erittäin painavasta syystä toisen kerran. Mutta usein ei ole hyväksyttävää.