Lue keskustelun säännöt.
Hälytysvalmiudessa kohta 10 vuotta vuotta, säikähdän jokaista puhelua tuntemattomasta numerosta
06.10.2021 |
Sydän pyörähtää ympäri joka kerta, kun puhelin soi vähänkään epätavalliseen aikaan. Tänä aamuna terveyskeskuksesta soitettiin ihan vaan tämänpäiväisen ajan peruutus.
Ensimmäinen ajatus aina, että lapselle tapahtunut jotain. Että on joutunut sairaalaan, muuten joku hätä tai kuollut.
Elämää päihteidenkäyttäjän läheisenä. Tänään taas niitä päiviä, että toivoisin olevani joku muu jossakin muualla , mahdollisimman kaukana nykyisestä elämästäni . Huomenta vaan kaikille ja kivaa päivää. Muistakaa halata rakkaitanne tänäänkin ja kertoa, kuinka paljon välitätte.
Kommentit (14)
Otan osaa.
Vaikka en ole ollut siellä missä olet nyt, tiedän tunteen. Tein muutaman vuoden työtä, johon liittyi vaatimus olla aina tavoitettavissa. Puhelin saattoi soida kesken kaverin häiden, saunassa ollessa, juhannuksena, ja todella usein niin että olin vielä aamuyöllä syvässä unessa. Soitto merkitsi aina sitä, että oli joku ongelma, ja soittaja oli aina vihainen. Ei minulle henkilökohtaisesti, mutta vihainen ja turhaantunut ja hädissään kun asiat oli menossa pieleen. Se tekee niin paljon hallaa psyykelle, kun toistuvasti reväistään rauhallisesta tunnelmasta siihen, että joku lähes huutaa korvaasi ja on pakko ruveta tekemään jotain HETI. Varalla olosta korvattiin, mutta melko heikosti. Soittoja ei tullut edes joka viikko, mutta kuitenkin vuosien kuluessa ihan riittävän usein että se kaava upposi syvälle selkärankaani.
Minulla on nyt puhelinkammo. Sydän hyppää kurkkuun, kun puhelin soi. Jos unohdan laittaa puhelimen heti päälle lentokoneesta tultua tai vaikka äänettömälle elokuvissa olon jälkeen, minulla on aivan hirveä stressi edes katsoa sitä. Järjenvastaisesti pelkään, että siellä on 120 vastaamatonta puhelua ja vihaisia viestejä odottamassa, ja kun pelossani sitten lykkään sitä avaamista, siellä sitten usein onkin jonkun kaverin viesti "huhuu, en saanut sinua puhelimella kiinni?!?!" mikä on kuin bensaa liekkeihin tämän pelkoni suhteen.
Tsemppiä. Haluatko kertoa enemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa.
Vaikka en ole ollut siellä missä olet nyt, tiedän tunteen. Tein muutaman vuoden työtä, johon liittyi vaatimus olla aina tavoitettavissa. Puhelin saattoi soida kesken kaverin häiden, saunassa ollessa, juhannuksena, ja todella usein niin että olin vielä aamuyöllä syvässä unessa. Soitto merkitsi aina sitä, että oli joku ongelma, ja soittaja oli aina vihainen. Ei minulle henkilökohtaisesti, mutta vihainen ja turhaantunut ja hädissään kun asiat oli menossa pieleen. Se tekee niin paljon hallaa psyykelle, kun toistuvasti reväistään rauhallisesta tunnelmasta siihen, että joku lähes huutaa korvaasi ja on pakko ruveta tekemään jotain HETI. Varalla olosta korvattiin, mutta melko heikosti. Soittoja ei tullut edes joka viikko, mutta kuitenkin vuosien kuluessa ihan riittävän usein että se kaava upposi syvälle selkärankaani.
Minulla on nyt puhelinkammo. Sydän hyppää kurkkuun, kun puhelin soi. Jos unohdan laittaa puhelimen heti päälle lentokoneesta tultua tai vaikka äänettömälle elokuvissa olon jälkeen, minulla on aivan hirveä stressi edes katsoa sitä. Järjenvastaisesti pelkään, että siellä on 120 vastaamatonta puhelua ja vihaisia viestejä odottamassa, ja kun pelossani sitten lykkään sitä avaamista, siellä sitten usein onkin jonkun kaverin viesti "huhuu, en saanut sinua puhelimella kiinni?!?!" mikä on kuin bensaa liekkeihin tämän pelkoni suhteen.
Tsemppiä. Haluatko kertoa enemmän?
Kiitos, en jaksa nyt. Koitan ajatella muita asioita, että paha olo helpottaisi. Tehdä pitempää työpäivää ja touhuta hullun lailla, pysähtyminen ja liika miettiminen on pahinta.
Jossain kohta on vaan päästettävä irti. Ymmärrettävä että sille päihdeongelmaiselle on ihan se ja sama kuinka paljon sinä ap stressaat ja murehdit hänen takiaan. Eli: Päästä irti ja anna tyypin tuhota itsensä ihan omassa rauhassaan vaan!
Mulla sama valmius tai olo ainakin aina, koko elämän kait. Ja täysin ilman syytä.
Matkapuhelin on Saatanan keksintö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarellani on harhaluuloisuushäiriö, joka yltyy täydeksi itsetuhoiseksi psykoosiksi ajka ajoin.Tietän hyvin tuon säikähdyksen tunteen ja ahdistuksen, joka laukeaa heti, kun puhelin soi.
Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että hän on onnistunut elämään näinkin kauan ja jokainen kuolee vain kerran.
Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Jossain kohta on vaan päästettävä irti. Ymmärrettävä että sille päihdeongelmaiselle on ihan se ja sama kuinka paljon sinä ap stressaat ja murehdit hänen takiaan. Eli: Päästä irti ja anna tyypin tuhota itsensä ihan omassa rauhassaan vaan!
Omasta lapsestaan irti päästäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ääh, ei mulla noin onneksi ole. Olen jopa iloinen, varsinkin jos joku viranomaispoloinen jaksaa ottaa yhteyttä. Mutta inhottavia puheluitakin on ollut. Esim. kun olen ollut töissä ja joku soittaa kännissä raivoten jostain älyttömästä asiasta. Kivalla mielellä sitten kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelin seinään kirjoitti:
Ääh, ei mulla noin onneksi ole. Olen jopa iloinen, varsinkin jos joku viranomaispoloinen jaksaa ottaa yhteyttä. Mutta inhottavia puheluitakin on ollut. Esim. kun olen ollut töissä ja joku soittaa kännissä raivoten jostain älyttömästä asiasta. Kivalla mielellä sitten kotiin.
Olet joko täysin tilannetajuton tai vaihtoehtoisesti lukutaidoton. Geez.
Aloittajalle voimia tuhannesti. Raitistuin 31-vuotiaana, tuollaista h*lvettiä se on minunkin vanhemmillani ollut. Kokeile ennakkoluulottomasti, voisiko vertaistuki auttaa sua kestämään ja jaksamaan. Voimia. 🙏
Vierailija kirjoitti:
Puhelin seinään kirjoitti:
Ääh, ei mulla noin onneksi ole. Olen jopa iloinen, varsinkin jos joku viranomaispoloinen jaksaa ottaa yhteyttä. Mutta inhottavia puheluitakin on ollut. Esim. kun olen ollut töissä ja joku soittaa kännissä raivoten jostain älyttömästä asiasta. Kivalla mielellä sitten kotiin.
Olet joko täysin tilannetajuton tai vaihtoehtoisesti lukutaidoton. Geez.
Aloittajalle voimia tuhannesti. Raitistuin 31-vuotiaana, tuollaista h*lvettiä se on minunkin vanhemmillani ollut. Kokeile ennakkoluulottomasti, voisiko vertaistuki auttaa sua kestämään ja jaksamaan. Voimia. 🙏
Kiitos. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain kohta on vaan päästettävä irti. Ymmärrettävä että sille päihdeongelmaiselle on ihan se ja sama kuinka paljon sinä ap stressaat ja murehdit hänen takiaan. Eli: Päästä irti ja anna tyypin tuhota itsensä ihan omassa rauhassaan vaan!
Omasta lapsestaan irti päästäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Lapsesta kiinni pitäminen ahdistaa varmaan molempia. Tiedän kokemuksesta. Aloin hengittää vapaasti vasta kun toinenkin vanhemmista kuoli. Kuusikymppisenä.
Miksi pähteidenkäyttäjät eivät osaa asettua läheistensä asemaan? Kokisivat aiheuttamansa tuskan.
Mutta joo, toivon, että kun et voi tehdä paremmin kuin jo teet, niin välillä siirryt omaan elämääsi, yrität pitää ajatuksesi siellä ja toteuttaa jotain itsellesi mieleistä. Jo aikuinen ja omilleen muuttanut lapsi sillä aikaa kuolee, niin ei voi mitään. Et ole syyllinen.
:(