Mitä vastaisit, jos lapsesi sanoisi sinulle, että

Aloittaisin kunnon keskustelun, josta kumpikaan ei luistaisi pois ennen kuin asiat olisi selvitetty. Eli tämä asia selvitettäisiin perinpohjin. Minulla on kolme teiniä ja yksikään ei ole sanonut koskaan lähellekään mitään tuollaista, mutta tottakai joskus tunteet kuohuvat. Kummallakin on varmasti paha olla ennen, mutta keskustelun jälkeen pitäisi olla hyvä.

En mitään. Korkeintaan hymähtäisin.

Sanoisin että viha ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiaan. Itselleen yhdentekevää ihmistä ei voi vihata palavasti.

Lisäksi sanoisin että olen iloinen että hän uskaltaa kertoa minulle noin voimakkaat ja negariiviset tunteensa ja pidän sitä suurena luottamuksen osoituksena.

Toki itkisin itsekseni sitten jälkeenpäin mutta se on sitten eri asia.

Mikä syy tuolle angstille on? En usko, että aikuinen, joka tämän purkauksen saa kuulla, on viaton.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että viha ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiaan. Itselleen yhdentekevää ihmistä ei voi vihata palavasti.

Lisäksi sanoisin että olen iloinen että hän uskaltaa kertoa minulle noin voimakkaat ja negariiviset tunteensa ja pidän sitä suurena luottamuksen osoituksena.

Toki itkisin itsekseni sitten jälkeenpäin mutta se on sitten eri asia.

Et kuitenkaan selvittäisi asian taustoja, vaan itkeskelisit vain itseksesi? Sillä sinun itkullasiko nuori saa avun? Tai sillä, että väheksyt hänen asiaansa ja lässytät hänelle jotain vihan ja rakkauden höpinää? Ja sanot olevasi nuoren pahoinvoinnista iloinen, hienoa.

Tekisin selväksi, että toisille ei puhuta rumia ja määräisin rangaistuksen tuosta. Ja sitten rangaistuksen jälkeen uusi puhuttelu.

Todennäköisesti olet liian tiukka äiti, joka kieltää lapselta varmuuden vuoksi lähes kaiken. Siitä syntyy tuollaista katkeruutta.

Tuollainen ei yhdellä keskustelulla parane, pahentaa vain tilannetta, kun yrität jälleen kerran saada lapsen toimimaan sinun mieleiselläsi tavalla.

Entäs jos nuori ei  selitä syytä purkaukselleen ja pakenee keskustelusta?

Aha, mikä nyt noin kiukuttaa? Ootko riidellyt kavereiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Tekisin selväksi, että toisille ei puhuta rumia ja määräisin rangaistuksen tuosta. Ja sitten rangaistuksen jälkeen uusi puhuttelu.

Asiat eivät selviä noin, mutta et haluaisikaan niiden selviävän. Haluat vain olla se rankaiseva aikuinen, isompi ihminen, joka määrää ja jonka määräyksiä tulee totella.

Vierailija kirjoitti:

Aha, mikä nyt noin kiukuttaa? Ootko riidellyt kavereiden kanssa?

Lässynlää.

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos nuori ei  selitä syytä purkaukselleen ja pakenee keskustelusta?

Silloin aikuisen, eli nuoren vanhemman, velvollisuus on lopettaa omat juttunsa ja keskittyä nuoreen. En usko, että vanhempi on niin tehnyt aikoihin, jos koskaan. Asiat eivät selviä unohtamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisin selväksi, että toisille ei puhuta rumia ja määräisin rangaistuksen tuosta. Ja sitten rangaistuksen jälkeen uusi puhuttelu.

Asiat eivät selviä noin, mutta et haluaisikaan niiden selviävän. Haluat vain olla se rankaiseva aikuinen, isompi ihminen, joka määrää ja jonka määräyksiä tulee totella.

Minkä ihmeen asioiden? Onko tämä nyt joku tunnekasvatusnäkökulma missä oletettu "tunneilmaisu" on kaikki kaikessa?

Eli jos lapsi haukkuu vanhempaansa, niin ilman muuta se pitää sallia ja ottaa se itseensä, koska lapsihan ilmaisee tunteitaan eikä sitä voi kieltää ilman vakavia traumoja.

Hienoa. Lausuit vuorosanasi todella selkeästi ja tunteella. En malta odottaa, että näen näytelmänne.

Voi kauhea, mitä ihmettä on tapahtunut, miten ihmeessä et ole aiemmin puhunut, että tunnet noin, ymmärtäisin jos olisit puhunut noin 15v sitten, olen luullut että välimme ovat ihan hyvät, luulisi että 30v jo osaa ajatella, ettei kaikki elämässä ole äidin syytä.

Riippuu pitkälti lapsen iästä, onko 5, 10, 15, 18 vai jo täysin aikuinen sekä siitä miksi lapsi on tuota mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisin selväksi, että toisille ei puhuta rumia ja määräisin rangaistuksen tuosta. Ja sitten rangaistuksen jälkeen uusi puhuttelu.

Asiat eivät selviä noin, mutta et haluaisikaan niiden selviävän. Haluat vain olla se rankaiseva aikuinen, isompi ihminen, joka määrää ja jonka määräyksiä tulee totella.

Minkä ihmeen asioiden? Onko tämä nyt joku tunnekasvatusnäkökulma missä oletettu "tunneilmaisu" on kaikki kaikessa?

Eli jos lapsi haukkuu vanhempaansa, niin ilman muuta se pitää sallia ja ottaa se itseensä, koska lapsihan ilmaisee tunteitaan eikä sitä voi kieltää ilman vakavia traumoja.

"Minkä ihmeen asioiden?" Okei, olet mamma, jolla ei ole kovin paljon annettavaa, kykyä välittää ja haluja tehdä mitään. Sinunkin lapsuutesi on ollut varmasti samanlainen, eli olet oman karun lapsuutesi tulos.

Luultavasti tunteelle on jokin syy. Itse selvittäisin, minkä takia hän vihaa niin paljon minua.

Kiitos samoin! Rahahanat sulkeutuivat juuri.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu pitkälti lapsen iästä, onko 5, 10, 15, 18 vai jo täysin aikuinen sekä siitä miksi lapsi on tuota mieltä.

Mikä riippuu iästä? Sekö, että alatko selvittää lapsen pahaa oloa vai ei? Lapsesi on sinun, ei naapurin, oli hän ihan minkä ikäinen vain.