Exä ja vaimonsa "omivat" lapseni

Ole vain hyvä ja läsnäoleva äiti. Se riittää.

Ajatuksesi ovat hyvin ymmärrettäviä.

Lapsen kannalta hienoa mutta ymmärrän että sinua ahdistaa. Voisitko jutella jossain luottamuksella asiasta? Riität juuri tuollaisena vanhempana kuin olet 💜 Tyttäresi kannalta tosiaan ihanaa että on noin kiva perhe isän luona. Sinun ja hänen perhe on ihan yhtä oleellinen ja tärkeä. Luota itseesi ja ilmapiiriin jonka luot.

Vierailija kirjoitti:

Ole vain hyvä ja läsnäoleva äiti. Se riittää.

Rakastat, kasvatat, hoivaat, kuuntelet, ja arvostat lastasi.

Ja mikään pakko ei ole lähettää kortteja, joissa on perhekuva, piirtäkää tonttuja.

Niin, mitä sinä oikeastaan pelkäät ? Kyllä se lapsi äitinsä tuntee ja äitinään pitää riippumatta siitä, millaiset välit on äitipuoleen. Älä ainakaan omaa pahaa oloasi lykkää lapsellesi kannettavaksi. Lapsellasi on rakastava isä uusine perheineen ja rakastava äiti. Lastahan tässä nimenomaan pitää ajatella ja jos lapsella on kaikki hyvin niin hyvä. Tottakai voi ja saakin pahalta tuntua, eihän tunteilleen mitään voi, mutta sinä olet ja tulet aina olemaan lapsesi äiti.

On vain hienoa, että entisen miehesi uusi vaimo on ottanut myös miehen ja sinun lapsesi ihan täysivaltaiseksi perheenjäseneksi. Liian usein saa kuulla niistä kammottavista äitipuolista.

Joo, tätä toki yritän olla ja olenkin, meillä on lapsen kanssa hyvät välit.

Ehkä jotenkin toivoisin, että lapsen isä myös jotenkin ottaisi tämän huomioon, että lapsella on myös äiti.

Tuntuu erittäin oudolta, kun esim. paras lapsuudenystäväni, joka on tyttäreni kummitäti, kävi exän ja vaimonsa luona tyttäreni syntymäpäivillä ja lapseni äitipuoli kertoi lapsestani asioita kuin olisi itse hänen äitinsä. Äitipuoli kuitenkin tuntenut lapseni vasta kolme vuotta, ystävättäreni taas syntymästä asti.

En tätä aktiivisesti mieti, keskityn omaan elämääni toki, asia vaan nousi taas pintaan, kun näin kaverillani kutsun heidän perheen yhteiseen halloween-juhlaan. (Tämä oli vuosien perinne minulla ja exällä, jota hän nyt uuden vaimonsa kanssa jatkaa. Vieraat pääosin samoja, joita meidän juhlissa kävi. Ja tyttärenikin oli pahoillaan, että minä en ole mukana)

Niin siis lapselle se tietysti on myös perhettä, ihan niin kuin sinäkin. Ja laita ne joulukortit itsekin menemään, exäsi tuskin sinun nimeä omiinsa mukaan.

Mutta varmaan ymmärrettävää tuo tunne mikä sinulla on. Jos suhtaudut siihen että on lapsen onni miten suuri perhe hänellä on?

Minulla on vähän vastaava tilanne ja exän uusi on läheinen lapsen kanssa, samoin ollaan paljin tekemisessä exän suvun ja vanhempien kanssa.

Minusta se on hyvä, lapsella ei ole koskaan liikaa turvallisia aikuisia elämässä ja rakkautta.

Lapsen etu menee kaiken edelle ja hänen ehdoilla mennään.

Pitäisikö tyttärelle sanoa että meneppä pois kuvasta kun äitisi ei halua?

Justiin semmoinen sinun oma pelko siinä on taustalla. On hyvä, että tiedostat oman tunteesi tähän liittyen.

Pysy läheisenä ja  rakastavana äitinä. Anna tytön tuntea kuuluvansa myös sinne isän perheeseen, pysy rauhassa tytön kanssa sinun perheenä. Olet aina se ainoa äiti tälle tytölle, sitä ei voi mikään maailmassa muuttaa. Olet naisen malli, äidin malli, ihmisen malli kaikessa - myös siinä, miten annat rakkaalle tytöllesi mahdollisuuden olla rakastettu myös toisessa perheessään ja toisessa kodissaan.

Puhun kokemuksesta. Tyttäreni olivat vähän päälle kymmenen, kun erottiin isänsä kanssa. Tunsin kateutta ja mustasukkaisuutta isän uutta kohtaan - joka siis oli viimeinen niitti huonovointiselle parisuhteellemme. En ollut niinkään mustasukkainen eksästä, hänestä eroaminen oli helpotus. Sen sijaan olin mustasukkainen talosta, jonka olin itse suunnitellut ja rakennuttanut yhdessä eksän kanssa, ja vielä enemmän mustasukkainen olin lapsista. Niin turhaan. Totta kai pyrin antamaan tytöille vain rauhan olla turvallisessa suhteessa myös isään ja isän uuteen.

Nyt tyttäret ovat yli kolmekymppisiä, aikuisia naisia, ja olen heidän kanssaan jutellut noista ajoista - ja ymmärtänyt, että olen aina ollut se vanhempi number one. Tyttäret ovat läheisiä kanssani, ja tiedän heidän pitävän minua viisaan naisen mallina, jollaiseksi haluaisivat itsekin kasvaa. 

Täytyy sanoa että en itsekään eronneena ymmärrä tuollaista. Mulla on tuttavapariskunta, josta miehellä on yksi lapsi entisestä liitosta ja uuden vaimon kanssa kaksi lasta. Tuo uusi vaimo puhuu perhejuhlissa aina ”nämä meidän lapset” kun asiaan liittyy myös miehensä lapsi entisestä liitosta. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa että teillä on vain kaksi lasta, ei kolmea.

Itse erosin kun lapset oli 13, 16 ja 19, koska mies hankki uuden naisen avioliittomme aikana. Omat lapseni tietysti teineinä eivät hyväksyneet isänsä tekoja joten eivät halua olla uuden naisen kanssa lainkaan tekemisissä ja mulla ei ole tuota pelkoa että nyxä omisi lapseni .

No tottakai koko porukka on samassa kuvassa. Tuohan on paras mahdollinen tilanne eikä niin että on minun lapset ja sinun lapset. Jos saman katon alla asuu ja lapset hyväksyy tilanteen niin oikein hyvä. Eri asia jos lapsi ei pidä isänsä uutta ja heidän lastaan mitenkään läheisenä niin ei saa pakottaa mihinkään vaan itse päättää oman paikkansa.

Olen kokenut aikanaan vastaavaa: ex ja uutensa perheytyivät voimakkaasti, ja 'omivat' myös pääasiassa minun luonani asuvat lapset osaksi ulospäin esitettävää perherintamaa.

Joskus se pisteli enemmän, joskus vähemmän, mutta oudolta tuntui esim se, kun kertoivat vauvauutisesta sukulaisilla ja ystäville tyyliin: perheemme on kasvanut uudella jäsenellä, t. Matti ja Maija & Ville ja Veera.

Ikään kuin ulkoistivat minut lasten perheestä, vaikka lapset minulla, siis äidillään, asuivat ja elivät.

Yritin sitä ajatella sen kautta, että kahdesta pahasta valitsen lapsilleni mieluummin liian omistelevan kuin liian kylmäkiskoisen äitipuolen. Ja että ei se lapsettoman äitipuolenkaan rooli helppo ole, kun siihen kylmiltään astuu.

Onhan se lapsille kauhea, jos heidät sysättäisiin isän perheen kuvasta pois, kun isälle tulee uusia lapsia.

Voi olla, että siinä unohtuu se, miltä siitä lasten bioäidistä mahtaakaan tuntua. Mutta ehkä bioäiti aikuisena kestää ulkopuolisuuden vihlaisut paremmin kuin miten ne lapset sitten kestäisivät, jos heitä ei kelpuutettaisi isän uuteen perheeseen enää tasavertaisina ollenkaan, kaiken normaalin sisarkateustunteidensa keskellä.

Edellinen jatkaa: ajattelin asiaa myös sen kautta, että koskaan ei tiedä miten elämässä käy. Jos minulle sattuu jotain, niin on turvallista tietää, että lapsilla on aidosti toinen perhe, johon he ovat avosylin tervetulleita.

Ymmärrän että tuntuu pahalta ja harmittaa, mutta muista että olet tyttärellesi varmasti aivan loistava ja ihana äiti, eikä lapsesi tule sinua hylkäämään tai unohtamaan, vaikka isän perhe on myös tiiviisti kuvioissa. Lapselle on suuri rikkaus, että ympärillä on välittäviä ja rakastavia aikuisia.

Älä lähde kilpailemaan eksäsi kanssa siitä, kumman luona on hauskempaa tai kumman luona lapsi viihtyy paremmin, vaan tehkää te tyttäresi kanssa omia kivoja juttuja kun hän on sinun luonasi, kuuntele, tue ja kysele. Älä myöskään puhu pahaa toisesta perheestä tai näytä omaa suruasi, lapsi kokee siitä aivan turhaan huonoa omatuntoa, vaan ennemmin kerro lapselle, miten ihanaa on kun hänellä on kaksi välittävää ja rakastavaa perhettä, monilla ei ole edes yhtä.

Silloin kuin lapsi on isällään, niin nauti omasta ajasta ja tee asioita, mitä lapsiviikoilla ei voi tehdä. Olet onnellisessa asemassa, että lapsella on isä joka haluaa lapsen tiiviisti osaksi heidän arkea, jonka luona lapsi on tasavertainen perheenjäsen eikä mikään satunnainen vierailija ja jonka luona lapsella on hyvä olla, ihan liikaa on isejä jotka unohtavat ekan lapsen uuden perheen myötä...

Kyllä se äiti on ihan äiti ilman etuliitteitä, ei ”bioäiti”.

Todella kovin keinoin pitäisi tyttäresi ikäistä aivopestä ja manipuloida, jotta alkaisi suhtautua isän uuteen ja siaarpuolensa äitiin ihan omana äitiään varsinkin kun oma äiti on omassa elämässä rakastaen mukana. Uutena perheenjäsenenä voi kyllä parhaillaan pitää, läheisenä bonusmammama. Älä turhaan pelkää, että lapsi bondaisi ja kiintyisi isän uuteen vaimoon jotenkin enemmän kuin omaan äitiinsä, tulisi välillemme. Hyvä jos heillä on hyvä ja läheinen suhde, se on lapsellesi rikkaus. Oma äiti on silti jotain muuta vaikkette olisi kovin samanlaisiakaan.

Itsellänikin on ollut teini-iässä etäisen tuntuiset välit äitiini. Vanhempiemme ero ja sitä edeltäneet vaikeudet olivat rankkoja ja olin muutenkin ollut aina isäntyttö. Äiti kyllä mahdollisti sen ja osin ylläpiti suhdettani isääni isänkin puolesta, onneksi, koska isänikin on minulle todella rakas, muttei läheskään yhtä vastuuntuntoinen. Kun äiti vielä jätti isän, symppasin isää entistä enemmän. Myöhemmin aloin ymmärtää äidin elämää ja näen, ettei kukaan ole tehnyt yhtä paljon vuokseni. Äidin siskon kuollessa tuntui pahalta, mutta kun tästä tiedosta näin äidin sydämen särkyvän äitini kasvoilta, tuntui aivan pohjattoman, järkyttävän pahalta. Kun äidin mies joutui leikkaukseen ja sai soiton leikkauksen sujuneen odotettua paremmin, hänen ilmeensä teki minut yhtä valtavan onnelliseksi. Äiti vain on rakas vaikka emme olisi samanlaisia ja vaikka asumme kaukana, äiti on aina ollut. Normaali äiti, joka on lapsen elämässä mukana ja rakastaa.

En usko, että lapsen on mahdollista kiintyä tietyn ikävaiheen jälkeen samallalailla kehenkään muuhun kuin parhaassa tapauksessa vanhempiinsa. Siitä on isän tai äidin uutena turha haaveilla, mutta tietysti hyvä suhde lapseen voi muutenkin olla arvokas. Epätervettä on yrittää kontrolloida sitä kenestä lapsi pitää. On silti hyvä asia jos lapsi pitää ja välittää uusistakin perheenjäsenistään.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut aikanaan vastaavaa: ex ja uutensa perheytyivät voimakkaasti, ja 'omivat' myös pääasiassa minun luonani asuvat lapset osaksi ulospäin esitettävää perherintamaa.

Joskus se pisteli enemmän, joskus vähemmän, mutta oudolta tuntui esim se, kun kertoivat vauvauutisesta sukulaisilla ja ystäville tyyliin: perheemme on kasvanut uudella jäsenellä, t. Matti ja Maija & Ville ja Veera.

Ikään kuin ulkoistivat minut lasten perheestä, vaikka lapset minulla, siis äidillään, asuivat ja elivät.

Yritin sitä ajatella sen kautta, että kahdesta pahasta valitsen lapsilleni mieluummin liian omistelevan kuin liian kylmäkiskoisen äitipuolen. Ja että ei se lapsettoman äitipuolenkaan rooli helppo ole, kun siihen kylmiltään astuu.

Onhan ne sun lapset myös sun eksän lapsia ja uudet lapset sun lapsen sisaruksia eli perhettä. Uudet lapset ja nyksä ei taas ole sun perhettä. Miten se nyksä tuossa on se omiva?

Lapsesi eivät ole omaisuuttasi. Et voi menettää lapsiasi kun et heitä omistakaan.