Lue keskustelun säännöt.
Muumien viisauksia.
29.09.2021 |
VMe olemme samanlaiset, Muumipeikko ajatteli kiihtyneenä. Me ymmärrämme toisiamme, me välitämme vain sellaisesta, mikä on kaunista. Tässä on uusi perheesi. He ovat toisinaan hieman hupsuja, mutta suurin piirtein oikein kunnon väkeä. Äiti, sanoi Muumipeikko. Keksi meille jotakin tekemistä! Me vain riitelemme, ja on niin kuuma! Niin, rakas lapsi, sanoi Muumimamma. Minä olen huomannut sen ja tuntuisi hyvältä, jos olisitte jonkin aikaa poisssa näkyvistä. Minä pidän sinusta, hän sanoi. Enkä minä tahdo pahoittaa sinun mieltäsi. Sepä hyvä, Ruttuvaari sanoi. Mutta älä sitten enää koskaan selitä miten mikäkin on, vaan anna minun rauhassa uskoa hauskoihin asioihin. Minä yritän, Mymmeli sanoi. No, mitä pikku muumipeikko haluaisi? eukko kysyi. Diadeemin, vastasi Muumipeikko totisena. Diadeemin! eukko sanoi ällistyneenä. Mitä sinä sillä teet? Antaa tietysti Niiskuneidille, huusi Nipsu, joka istui lattialla ja imi pillillä punaista limonaatia. Hän on tullut ihan hupsuksi sen jälkeen kun tapasi sen tytön! Nyt oli merkitystä vain sillä, että olin löytänyt ensimmäisen ystäväni ja siis alkanut todella elää. Eikö kukaan usko minua? parahti Muumipeikko. – Äiti, katso minua tarkkaan, täytyyhän sinun tuntea oma muumilapsesi! Muumimamma katsoi tarkkaan. Hän katsoi pitkään pelästyneisiin lautassilmiin, ja sitten hän sanoi hiljaa: Kyllä sinä olet Muumipeikko. Ja samassa hetkessä tämä alkoi muuttua. Silmät ja korvat ja häntä kutistuivat, kuono ja vatsa kasvoivat. Ja siinä Muumipeikko seisoi heidän edessään kaikessa loistossaan. Tule syliin, sanoi Muumimamma. Katsos, kyllä minä kuitenkin aina tunnen pienen muumilapseni. Muumipeikko kuvitteli olevansa Mörkö. Hän laahusti hitaasti ja kyyryssä kuolleiden lehtien seassa, hän odotti hiljaa paikallaan levittäen huurua ympärilleen. Hän oli maailman yksinäisin olento. Olin hyvin yksinäinen muumilapsi, niin kuin ainutlaatuiset lahjakkuudet usein ovat. Kukaan ei ymmärtänyt minua, kaikkein vähiten minä itse. Tietysti huomasin olevani erilainen kuin toiset muumilapset. Merkittävin ero oli se, etteivät toiset valitettavasti osanneet lainkaan ihmetellä ja hämmästyä. Tuu-tikki hieroi nenäänsä ja mietti. Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään eikä kevääseen eikä syksyyn, hän sanoi. – Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin ei kukaan usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden.
Kommentit (3)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muumit hokevat nykyään:
En ota rokotetta lampaat ottaa bääää bääää. Lampaat bääääääää ottaa bää 🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑
Ottaa vaan lampaat bääääää. En ota en ota lampaat ottaa bääää bääää bääää bääää bääää bääää bääää.
Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen silloin ne tulevat esille. Uskallatteko kuunnella, jos kerron kauhean jutun? kysyi Nuuskamuikkunen sytyttäen lampun. Kuinka kauhean? kysyi Hemuli. Suunnilleen niin kuin täältä ovelle tai hiukan kauemmaksi, vastasi Nuuskamuikkunen. Jos ymmärrät siitä. En, päinvastoin, sanoi Hemuli. Kerro pois, niin minä sanon milloin alan pelätä. Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa. Niiskuneiti pani käpälänsä
Muumipeikon käpälään. Oli miten oli, hän sanoi. Niin kauan kun sinä et pelkää, minäkin lupaan olla pelkäämättä. Pikku Myy veti ilmaa nenänsä kautta ja puhalsi sen ulos hampaittensa välistä. Se kalastaja on höperö, hänellä on meriheinää päässä, hän sanoi. Minä näin sen heti paikalla. Jos kaksi höperöä asuu samassa saaressa, niin he joko tietävät toisistaan kaiken tai eivät halua tietää toisistaan mitään. Todennäköisesti sekä niin että näin. Siis eivät halua tietää, koska tietävät. Uskokaa minua, minä olen kauhean viisas! Paluumatka ei tuntunut yhtä vaaralliselta. Ei kai sellaiselle voi mitään sattua, joka on juuri löytänyt luolan? Hah. Luuletko että minä olen juoruämmä, sanoi pikku Myy. Minä en ole niin kiinnostunut toisten salaisuuksista, että höpöttäisin niitä ympäriinsä. Sitä paitsi asianomaiset kertovat ne kyllä ennemmin tai myöhemmin. Usko pois, tässä saaressa on monta salaisuutta! Minä tiedän ne kaikki! Hän nauroi ärsyttävästi ja juoksi tiehensä. Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku. Mutta jos me ylipäätään aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti. Ole kiltti! Maailmanloppu tulee vasta kahden päivän kuluttua! Vaaraa on ihan tarpeeksi, huusi äiti takaisin. Jos emme lähde huviretkelle heti paikalla, meidän kaikkien käy hullusti! Niiskuneiti yski ontosti. Saattaa olla, että kupillinen teetä viinimarjamehun kera voisi pelastaa minut, hän sanoi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. He sytyttivät kuistille öljylampun ja joivat toistensa maljat. Muumipeikko ja Nipsukin saivat olla mukana, vaikka oli keskiyö. He joivat kuitenkin maitoa. Me löysimme koko laatikollisen viskiä, kertoi Muumipeikko. Hienoa! Sanoi äiti. Silloinhan meidän pitää tehdä huviretki. Isä nauroi ja sanoi: Voi sinun huviretkiäsi! Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut? Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut onnelliseksi. Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää omanaan. Minä vain katselen niitä, ja kun lähden tieheni, ne ovat minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. Oli kauheaa, kun piti sanoa ”minä en tiedä”. Hän oli väsynyt siihen, ettei ymmärtänyt mitään. Ajattelen sitä aamulla, Muumipeikko sanoi itsekseen. Se ei mahdu juuri nyt päähäni. Minä olen lomalla, Ruttuvaari sanoi nyrpeänä. Minä saan unohtaa mitä haluan. Unohtaminen on mukavaa. Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat jotka ovat minusta tärkeitä. Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus. Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa, Nuuskamuikkunen sanoi äkkiä. Sen minä tiedän. Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.