Lue keskustelun säännöt.
Ihmissuhteet perustuvat vastavuoroisuuteen, miten motivoida itseään pitämään yhteyttä
24.09.2021 |
niihin, jotka eivät itse tee aloitteita? Vastavuoroisuuden ei tarvitse olla niin jämpti että jos nyt soitan hänelle niin hänen pitäisi sitten seuraavaksi soittaa minulle vaan pikemminkin niin, että toinen edes joskus olisi se aloitteen tekevä osapuoli. Ja tähän toki nyt ryntäävät vastaamaan heti ne, jotka neuvovat että jätä nyt tämä ihminen rauhaan kun ei selvästikään ole kiinnostunut pitämään sinuun yhteyttä. Nyt ei ole kyse tällaisesta sillä aina kun otan yhteyttä, viestittelen, soitan tai tapaamme, niin hän on iloinen tästä ja selvästi mielissään kun olen ottanut yhteyttä. Jos ei olisi yhteydenotostani kiinnostunut niin viestit olisi varmasti lyhyitä, tai voisi olla vastaamattakin. Samoin tapaamiset sujuvat jutellen ja iloisissa merkeissä. Miksi jotkut eivät pysty tavalliseen vastavuoroisuuteen? Edes muutaman kerran vuodessa? Olen jotenkin väsähtänyt näihin perässävedettäviin, jotka eivät ikinä saa mitään kivaa aloitetta aikaiseksi. Harkinnassa on ollut jopa jättää nämä ihmissuhteet kokonaan, vaikkakin yhteiset hetket olleet aina kivoja. Miten motivoida itseään jatkamaan näitä ihmissuhteita?
Kommentit (10)
Aika vaikee sille asialle on mitään tehdä. Minulla yksi tuollainen ystävä, loppujenlopuksi en enää viitsinyt pitää mitään yhteyttä kun hän ei vastaavasti viitsinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka kommentti on selityksineen mahdollinen mutta käsittämättömän tyly. Se pitää sisällään ajatuksen että "olet kyllä kiva ystävä, mutta minulla on niin paljon kaltaisiasi mukavia ystäviä ja niin vilkas sosiaalinen elämä että en ehdi koskaan oikein ehdottamaan juuri sinulle mitään yhteistä tekemistä, edes pari kertaa vuodessa, kun niin kiirettä pitää kaikkien muiden menojen kanssa. Oikeastaan voisin ihan luopua sinusta." Tämä tuosta kommentista huokuu. Kun nyt asetuin tähän toisen näkökulmaan niin laittaa kyllä miettimään miksi vaivautua enää itsekään pitämään tällaista ihmissuhdetta yllä. Edes jonkin tason vastavuoroisuus on ystävällisyyttä, se osoittaa että olet ajan antamisen arvoinen ystävä.
Tsemppaan sosiaalisissa tilanteissa, yritän löytää kiinnostuneisuutta. Masennukseni vuoksi olen vain liki halvaantuneessa tilassa aloitteellisuuden vuoksi.
Vastavuoroisuus on tärkeä tavoite. Sellaisia ihmisiä, jotka vaativat minulta palveluksia kyllä riittää. Pitäisi ottaa heihin yhteyttä, töissä palvella heitä ja vaikutelman mukaan vapaa-ajalla esittää jonkunlaista sekä kutsua useita ihmisiä ja miettiä tarpeeksi tasokasta ajanvietettä. Tai ehkä tervehenkistä kuten liikunta, toki vain heille sopivissa lajeissa ja aikoina. Kahvilla käyminen tai vastaava ei riitä.
No eihän nyt ole saanutkaan tavata pariin vuoteen, koska korona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti: kuka aikuinen ihminen jaksaa laskea sitä, kuka otti viimeksi yhteyttä ja kuinka usein? Minulle on ihan sama, kumpi sen tekee, en jaksa elämäni syövereissä moista edes pohtia. Hyvä, jos joskus joku jotakin ehtii.
Pääosa suomalaisista on tavattoman huonokäytöksisiä! He tulevat, syövät, ovat, mutta eivät itse nosta tikkuakaan sinun hyväksesi. Minä olen tehnyt kuten täällä on neuvottu
- kaksi kolme kertaa kysynyt peräjälkeen. Jos sen jälkeen ei tule soittoa, selvää ehdotusta pääsemmekö vuorostaan kylään, olen lopettanut seuraamasta Instastooreja, olen lopettanut odottelun josko kelpaisimme ystäviksi, olen lopettanut yksipuoliset Whatsapp-viestit
- olen keskittynyt niihin ihmisiin jotka pitävät yhteyttä, ja olen tutustunut uusiin vaikka miten kivoihin ihmisiin😍❤️ Ja tavannut heitä
- en ole laittanuy näille uusille niin paljon painoaF että odottaisin valtavasti jotain. Jos heti näyttää siltä; ettei ole aktiivinen ja ennenkaikkea kohtelias ihminen ja perhe, en jaksa mitään yhteydenpitoja!
Ja hyvin on mennyt.
Ihan sama onko sukulaisia vai ketä, enää en jaksa yksipuolista kylään kutsumista, sitä ettei auteta, sitä ettei kysellä kuulumisia. Olen mieluummin vain hyvätapaisten ihmisten seurassa! ☺️👏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohdannut aivan mulkkua käytöstä, jota olen vain sietänyt mm;
- lapseni lapsuudenystävän perheeltä. Me onnittelemme ja muistamme heitä naimisiinmenon johdosta, he eivät puolestaan meitä, kun odotamme lasta. Eivät kunnolla edes onnittele. He ovat käyneet koko perhe meillä syömässä, he eivät kutsu edes kahville…!! Olen lopettanut yhteydenpidon - heistä ei ole ikinä kuulunut mitään
- naapureiltamme. Olemme keskittäneet heitä, koko perhettä ja rouvaa lapsineen. Koskaan emme ole heillä olleet - edes kahvilla. Olemme olleet paikalla koko kevään, kun pitivät erilaisia puutarhajuhlia kotimme vieressä, mutta meitä ei kutsuttu, vaan ”Niinimäet” ”Tuomiset” ”Kalliot” ja muut😂 Silloin oikeasti itketti, olemme saaneet itse kasvatuksen että kaikki kutsutaan. Nyt lähinnä naurattaa mitä mulkkuja onkaan kyseessä. Olemme lopettaneet yhteydenpidon - kas, heistä ei ole ikinä kuulunut mitään. Nyt noin 5 kuukauteen.
- sisaruksenme perhe. Kutsuimme leikkimään meille, syömään meille, mökkireissuille, jotka me pienempituloisina maksoimme. He eivät koskaan mihinkään. Lapsi ei saanut kesällä mennä edes heidän rantaan uimaan tai veneen kyytiin tunniksi. Alkunsq itketti ja pohdin miten voi olla tälläisiä ihmisiä, nyt huvittaa! Antaa KO. sakin olla. En tule kutsumaan heitä enää - arvatkaa onko heistä kuulunut?
Sen sijaan:
Olemme saaneet lapsemme kautta uusia ystäviä.
Olemme sopineet tapaamisen ulkomaankomennuksella olleiden opiskelukavereiden kesken
Olemme tutustuneet naapureihimme
Olemme kutsuneet opiskelukavereita lapsineen syömään ja leikkimään
Olemme viettäneet aikaa niiden sukulaisten kanssa, jotka ovat vastavuoroisia.. ja elämä hymyilee nykyään! 😍🙈 Ihmettelen, miksi olen roikkunut tai pyrkinyt ylläpitämään MITÄÄN suhdetta em kaltaisiin tunnekylmiin ihmisiin🙄😁
Bye bye!
Just hyvä. Kaikille hatereille bye bye!
Kyllä minäkin olen ihan ilahtunut, kun joku ystävä ottaa yhteyttä ja vietän hänen kanssaan aikaa. Sitten seuraavalla viikolla on taas pari kolme tapaamista, ja seuraavalle kuulle suunnitellaan näkemistä taas eri ihmisten kanssa ym. Tuntuu, etten koskaan voi olla yksin niin pitkää ajanjaksoa, kuin haluaisin. Eli vilpittömästi ilahdun näkemisestä, mutta en jaksa olla aloitteellinen sopiakseni jälleen lisää tapaamisia, koska kalenteri täyttyy koko ajan muutenkin. Voisiko olla tämmöisestä kyse, jos astut omasta näkökulmastasi näkemään sen toisen näkökulmaa? Sinä voit olla vallan ihana ja tärkeä ihminen heille, mutta kun elämässä on kaikkea muutakin ja paljon muitakin tärkeitä ihmisiä, että ei vaan ole enää aikaa/halua/energiaa sopia itse lisää menoja ja tapaamisia.