Elämäni kamalin tapaus.

Olin 7-vuotias kun me lapset olimme kotona äidin kanssa. Isä oli renkien kanssa metsätöissä, missä heillä meni aina myöhään. Pian päiväruoan syömisen jälkeen äiti muuttui levottomaksi, piti mahaansa joka oli kasvanut isoksi, kulki ympäri pirttiä ja voihki hiljaa. Minä tiesin jo, että äidillä oli vauva mahassa ja että se oli tulossa sieltä ulos. Äiti halasi kaikkia meitä lapsia ja käski meidän odottaa kiltisti isää ja renkejä pirtissä. Sitten hän lähti ja meni pihan yli saunalle. Vanhemmat sisarukset olivat vähän levottoman näköisiä ja isoimmat siskot kuiskivat keskenään. Myöhemmin sain tietää, että he pohtivat että pitäisikö heidän mennä äidin avuksi mutta eivät uskaltaneet mennä koska äiti oli käskenyt pysyä pirtissä. Lopulta isä ja rengit tulivat kotiin. Kuultuaan, että äiti oli mennyt saunaan isä meni sinne itsekin. Kun isä alkoi viipymään siellä, niin rengit käskivät meille lapset nukkumaan. Aamulla heräsin aikaisin kun isoäiti eli äidin äiti herätti minut. Ilahduin nähdessäni isoäidin mutta sitten näin hänen itkevän. Hän herätti kaikki meidät lapset, käski meidät pukea vaatteet päälle ja seurata itseään. Sitten hän vei meidät saunaan jonka lattialla äiti makasi verisenä vieressään pieni, kalpea ja eloton vauva vieressä. Me lapset aloimme itkemään paitsi kaikista vanhimmat veljet mutta nämäkin olivat järkyttyneen näköisiä. Vanhemmat sisarukset joutuivat piioiksi ja rengiksi eri taloihin ja me nuoremmat lapset jouduimme lapset jouduimme vaivaistaloon missä elämä oli täynnä nälkää, kylmää, kurjuutta, surua ja hyljeksintää. Muut ihmiset hyljeksivät meitä vaivaistalon asukkaita. Kun minä tulin tarpeeksi vanhaksi menemään töihin, niin kukaan ei kotikylässäni huolinut minua renkipojaksi koska olin vaivaistalon elätti. Niinpä jouduin muuttamaan toiseen pitäjään jossa asiasta ei tiedetty ja vasta siellä sain töitä. Elämä olikin sitten pitkään rankkaa työtä ja pitkiä työpäiviä, kuutena päivänä viikossa fyysisesti raskaita töitä 15-18 tuntia päivässä ikävuosien 14-86 välillä kunnes jouduin tänne vanhainkotiin missä asun nyt. Ei täällä asumisessa mitään moittimista ole mutta yhä näen painajaisia melkein 100 vuoden takaa siitä kun äiti makasi verissään ja kuolleena saunan lattialla kuollut pieni vauva vieressään. Äitiä ja vauvaa ei saatu edes siunattuun hautausmaahan haudattua, koska äiti oli kuollut synnytykseen ja vauva oli kuollut ilman, että se kastettiin. En edes tiedä, että mihin heidät haudattiin joten en ole voinut edes kukkia tai kynttilää heidän haudalleen viedä. Sitäkin olen usein miettinyt, että mitä isälle tapahtui. Hän oli silloin vielä kohtalaisen nuori mies, 48-vuotias. En ole saanut tietää mitä hänelle tapahtui äidin kuoleman jälkeen enkä tiedä, että mihin hänet on haudattu että voisin käydä hänen haudallaan. Oletan hänen siis jo kuolleen vaikka meidän suvussamme ollaankin yleisesti pitkäikäisiä.