Lue keskustelun säännöt.
Äiti vaatii puhumaan asioista, mutta ahdistuu aina aiheista
12.11.2009 |
Onko muilla samanlaisia kokemuksia läheisistä? Haluaisin sanoa äidille moniakin vääryyksiä joita hän on aikaan saanut aikaan, mutta en voi. Hän muistelee vieläkin lapsena ja nuorena vaimona kokemiansa vääryyksiä. Isäni toimi väärin, äiti kärsi kuten minäkin. Ne ongelmat ovat yli kahden vuosikymmenen takaisia. Äiti on käynyt terapiassa ja tunnistaa ongelmansa tiettyyn pisteeseen asti.
Hänen mantransa on, puhu ja puhu. Hän puhuu. Minä lapsena asioita kokeneena en uskalla kaikista asioista avautua.
Hän käyttäytyy joskus epäkohteliaasti, en uskalla sanoa. Hän syyllistyy asioista. Syyllistyminen tapahtuu pienimmistäkin asioista, asioista joita ei välttämättä ole tapahtunutkaan.
Itse voisin keskustella oikeista tapahtumista, joita hän itse on tehnyt. Mutta puhu siinä sitten, kun syyllistyy. Mutta puhu ja puhu.
Ja niin, vanhempani ovat yhdessä edelleenkin ja ovat onnellisia. Itsekin olen jo yli 30-vuotias. Miten tuollaiselle ihmiselle puhuu? Joka vaatii tilintekoa menneisyydestä ja nykyisyydestä mutta samalla ahdistuu omasta osuudestaan? Isän kanssa asiat sovittu jo ajat sitten.
Kommentit (3)
Tiedän hyvin, että vanhempieni edelleen jatkuva liito on ollut onneton, ja äiti on kärsinyt isäni alkoholismista. Mutta siitä huolimatta: ei hänkään kaikista vaikeuksista huolimatta ole ollut pyhimys, ja keskittyessään isään hän on laiminlyönyt meitä lapsia. Tästä ei voi kuitenkaan puhua, koska hänhän on kaikkensa tehnyt ja hoitanut isää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi on tietysti pitää etäisyytä, ja ilmoittaa, että vanhojen vatvominen ei liity sinuuun mitenkään ja että et halua kuunnella.
Toinen on, että tyydyt osaasi kuuntelijana ja annat mennä taustahälynä ohi korvien.
Kolmas on, että puhut suusi puhtaaksi, vaikka se ei äitisi mieleen olisikaan. Siinä on vaarana kunnon konflikti, riidat, syyllisyydentunteet ja pahimmillaan välirikko (ja ääritapauksessa äidin itsemurha). Toisalta ilma voi phdistua ja suhde jatkua terveemmältä pohjalta. Itse lähtisin tähän vain siinä tapauksessa, että lapsuuden asiat häiritsevät tosi paljon ja puhuminen on oman jaksamisen kannalta tärkeää. Ihan vaan kostomielessä, kosmisen oikeudenmukaisuuden takia tai äidin silmien avaamiseksi en sitä tekisi.
?_?