Miten ratkoitte parisuhteessa erimielisyydet asuinpaikasta

Listaa plussat ja miinukset nykytilanteessa ja maalla asumiseen. Kumpi on kannaltasi parempi. Jos viihdytte täysin eri ympyröissä niin taidat tietää vastauksen mitä tehdä, itsekin.

Kannattaisi sopia asumiskuviot ennenkuin menee naimisiin tai muuttaa yhteen asumaan. Meillä käytiin samanlaista keskustelua, joko pk-seutu tai itä-Uusimaa jossa vaimon kotipaikka ja tarjolla puoli-ilmainen talo. . Mä sanoin että työni takia en halua  ajaa 200 km joka päivä autolla emmekä muuttaneet sinne. Meillä on nykyisin OK-talo Espoossa ja ihan tyytyväisiä ollaan vaikka kalliimpi on.

Tuo on yksi niistä asioista, joita ei oikeasti voi ratkaista millään kompromissilla eikä keskustelulla. Toinen on lasten hankinta.

Vain ihminen itse tietää, mikä tekee hänet onnelliseksi ja mikä onnettomaksi. Jos kahdella ihmisellä on ihan eri vastaus siihen kysymykseen, niin ei ole olemassa mitään molempia tyydyttävää kompromissia. Sinä et ole saanut happea 10 vuoteen, kun elätte miehesi unelmaelämää. Sinun unelmaelämäsi tekisi hänet onnettomaksi.

Ei kannata ajatella niin, että on nyt hänen vuoronsa kärsiä kun sinä olet kärsinyt hänen onnensa vuoksi. Jos hän nyt suostuisi muuttamaan 10 vuodeksi maalle, niin mitä sillä voittaisitte? Suhde kärsii siitä tunteesta että uhrautuu toisen takia, molemmin puolin. Ja ihan varmasti se toinen odottaa sitten, että muutaisitte jonkin ajan päästä vastavuoroisesti takaisin betonin keskelle.

Olen itse eronnut täsmälleen tuon kysymyksen takia. Eksä elelee edelleen kaupunkiyksiössä vuokralla ja käy alakerran pubissa pelaamassa korttia. Minä asun maalla vanhassa hirsitalossa ja hevoset ovat omassa pihassa, ja lapsiakin on. Jotenkin käsittämätöntä, että päädyimme ikinä edes yhteen, kun nyt ajattelee. Mutta silloin kun opiskeluaikoina pyörittiin yöelämässä niin ei se päälle niin loistanut että mitä kukin elämältä oikeasti haluaa. Minä luulin, että opiskelijaboxielämä oli hänellekin vain välttämätön välivaihe matkalla kohti omaa paikkaa ja luonnonrauhaa.

Eroamalla. Ennen vakavaa suhdetta pitää olla selvillä miten haluaa asua, elämäntapa pääpiirteittäin sekä lapsiluku. Ei voi tehdä kompromissia kerrostalokaksion ja maalais-okt välillä tai lapsia kyllä/ei. Toisen erilaista elämäntapaa voi aikansa katsoa, mutta kyllä isot erot alkavat pahasti närästämään viimeistään lapsia kasvatettaessa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi niistä asioista, joita ei oikeasti voi ratkaista millään kompromissilla eikä keskustelulla. Toinen on lasten hankinta.

Vain ihminen itse tietää, mikä tekee hänet onnelliseksi ja mikä onnettomaksi. Jos kahdella ihmisellä on ihan eri vastaus siihen kysymykseen, niin ei ole olemassa mitään molempia tyydyttävää kompromissia. Sinä et ole saanut happea 10 vuoteen, kun elätte miehesi unelmaelämää. Sinun unelmaelämäsi tekisi hänet onnettomaksi.

Ei kannata ajatella niin, että on nyt hänen vuoronsa kärsiä kun sinä olet kärsinyt hänen onnensa vuoksi. Jos hän nyt suostuisi muuttamaan 10 vuodeksi maalle, niin mitä sillä voittaisitte? Suhde kärsii siitä tunteesta että uhrautuu toisen takia, molemmin puolin. Ja ihan varmasti se toinen odottaa sitten, että muutaisitte jonkin ajan päästä vastavuoroisesti takaisin betonin keskelle.

Olen itse eronnut täsmälleen tuon kysymyksen takia. Eksä elelee edelleen kaupunkiyksiössä vuokralla ja käy alakerran pubissa pelaamassa korttia. Minä asun maalla vanhassa hirsitalossa ja hevoset ovat omassa pihassa, ja lapsiakin on. Jotenkin käsittämätöntä, että päädyimme ikinä edes yhteen, kun nyt ajattelee. Mutta silloin kun opiskeluaikoina pyörittiin yöelämässä niin ei se päälle niin loistanut että mitä kukin elämältä oikeasti haluaa. Minä luulin, että opiskelijaboxielämä oli hänellekin vain välttämätön välivaihe matkalla kohti omaa paikkaa ja luonnonrauhaa.

Viisaita sanoja, kiitos niistä! Vähän sama tilanne meilläkin on. Olemme olleet yhdessä jo 13 vuotta ja muuttuneet matkan varrella, mikä vastannee kysymykseen "Miten edes päädyitte tuohon tilanteeseen?"

Kun tutustuimme, elin elämässäni minulle aika poikkeuksellista aikaa, jossa keskityin uran luomiseen, hauskanpitoon ja sosiaaliseen elämään. Niin kuin nyt reilut parikymppiset usein tekevät. Se, mikä oli minulle ohimenevä elämänvaihe, oli kuitenkin puolisolleni pysyvä elämäntapavalinta. Hän tietenkin pettyi, kun paljastui, että olen pohjimmiltani luonnonrauhassa viihtyvä eläinrakas omien polkujeni kulkija,. Minä taas petyin ymmärrettyäni, ettei tässä eletäkään vaan tilapäisesti pitkitettyä nuoruutta, vaan tämä on hänen loppuelämänsä valinta.

Toiselle kommentoijalle: ok-talo Espoossakin voisi olla minulle ok, kunhan omaa pihaa olisi. Nykyiselle kumppanilleni omakotitalokin on vain ehdoton ei, koska siitä on vaivaa. Ehdoton ei on myös mikä tahansa alue, jonne ei kulje riittävän hyvin julkiset (eli lähes koko Espoo, ja etenkin rauhallisemmat alueet siellä). Onneksi te pääsitte kuitenkin yhteisymmärrykseen, eihän kukaan haluaisi tällaisen syyn takia erota.

Meidän suhteessamme kompromissi ei ole siis millään muotoa mahdollinen. Se on joko täysin hänen tapansa tai ero. Itse en edes kaipaa satojen kilometrien päähän keskelle metsää, mutta puolisolleni lähiöelämäkin on valitettavasti liikaa.

Erolla ratkeaa ongelma kuin ongelma.

Olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö, syntymästä saakka, enkä voisi kuvitellakaan asuvani kuin korkeintaan vartin ratikkamatkan päässä ydinkeskustasta. Tämä asia on mulle dealbreaker, joten alusta alkaen oli selvää, että täytyy löytää mies, joka on asiasta samaa mieltä, kuten sitten löysinkin.

Nyt kaikki rientävät tietysti alapeukuttelemaan. Minä itse kuitenkin ymmärrän hyvin, että joku viihtyy maaseudun kauniissa rauhassa, etenkin jos on sieltä kotoisin. Se ei vain ole minua varten.

Vierailija kirjoitti:

Olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö, syntymästä saakka, enkä voisi kuvitellakaan asuvani kuin korkeintaan vartin ratikkamatkan päässä ydinkeskustasta. Tämä asia on mulle dealbreaker, joten alusta alkaen oli selvää, että täytyy löytää mies, joka on asiasta samaa mieltä, kuten sitten löysinkin.

Nyt kaikki rientävät tietysti alapeukuttelemaan. Minä itse kuitenkin ymmärrän hyvin, että joku viihtyy maaseudun kauniissa rauhassa, etenkin jos on sieltä kotoisin. Se ei vain ole minua varten.

Että sellanen kermaperseprinsessa siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö, syntymästä saakka, enkä voisi kuvitellakaan asuvani kuin korkeintaan vartin ratikkamatkan päässä ydinkeskustasta. Tämä asia on mulle dealbreaker, joten alusta alkaen oli selvää, että täytyy löytää mies, joka on asiasta samaa mieltä, kuten sitten löysinkin.

Nyt kaikki rientävät tietysti alapeukuttelemaan. Minä itse kuitenkin ymmärrän hyvin, että joku viihtyy maaseudun kauniissa rauhassa, etenkin jos on sieltä kotoisin. Se ei vain ole minua varten.

Että sellanen kermaperseprinsessa siellä.

Tarviiko haukkua kermaperseeksi jos joku tykkää asua kaupungin vilinässä? Tuollaiset ahdasmieliset kommentit ja haukut kannattaa pitää omana tietonaan jos ei ole mitään muuta sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen henkeen ja vereen kaupunkilaistyttö, syntymästä saakka, enkä voisi kuvitellakaan asuvani kuin korkeintaan vartin ratikkamatkan päässä ydinkeskustasta. Tämä asia on mulle dealbreaker, joten alusta alkaen oli selvää, että täytyy löytää mies, joka on asiasta samaa mieltä, kuten sitten löysinkin.

Nyt kaikki rientävät tietysti alapeukuttelemaan. Minä itse kuitenkin ymmärrän hyvin, että joku viihtyy maaseudun kauniissa rauhassa, etenkin jos on sieltä kotoisin. Se ei vain ole minua varten.

Että sellanen kermaperseprinsessa siellä.

Minä olen kiltti ja huomaavainen ihminen, joka pyrkii aina ymmärtämään muidenkin ihmisten näkökulmia. Sinä olet vauvapalstalla ventovieraita haukkuva ilkiö. :)

aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi niistä asioista, joita ei oikeasti voi ratkaista millään kompromissilla eikä keskustelulla. Toinen on lasten hankinta.

Vain ihminen itse tietää, mikä tekee hänet onnelliseksi ja mikä onnettomaksi. Jos kahdella ihmisellä on ihan eri vastaus siihen kysymykseen, niin ei ole olemassa mitään molempia tyydyttävää kompromissia. Sinä et ole saanut happea 10 vuoteen, kun elätte miehesi unelmaelämää. Sinun unelmaelämäsi tekisi hänet onnettomaksi.

Ei kannata ajatella niin, että on nyt hänen vuoronsa kärsiä kun sinä olet kärsinyt hänen onnensa vuoksi. Jos hän nyt suostuisi muuttamaan 10 vuodeksi maalle, niin mitä sillä voittaisitte? Suhde kärsii siitä tunteesta että uhrautuu toisen takia, molemmin puolin. Ja ihan varmasti se toinen odottaa sitten, että muutaisitte jonkin ajan päästä vastavuoroisesti takaisin betonin keskelle.

Olen itse eronnut täsmälleen tuon kysymyksen takia. Eksä elelee edelleen kaupunkiyksiössä vuokralla ja käy alakerran pubissa pelaamassa korttia. Minä asun maalla vanhassa hirsitalossa ja hevoset ovat omassa pihassa, ja lapsiakin on. Jotenkin käsittämätöntä, että päädyimme ikinä edes yhteen, kun nyt ajattelee. Mutta silloin kun opiskeluaikoina pyörittiin yöelämässä niin ei se päälle niin loistanut että mitä kukin elämältä oikeasti haluaa. Minä luulin, että opiskelijaboxielämä oli hänellekin vain välttämätön välivaihe matkalla kohti omaa paikkaa ja luonnonrauhaa.

Viisaita sanoja, kiitos niistä! Vähän sama tilanne meilläkin on. Olemme olleet yhdessä jo 13 vuotta ja muuttuneet matkan varrella, mikä vastannee kysymykseen "Miten edes päädyitte tuohon tilanteeseen?"

Kun tutustuimme, elin elämässäni minulle aika poikkeuksellista aikaa, jossa keskityin uran luomiseen, hauskanpitoon ja sosiaaliseen elämään. Niin kuin nyt reilut parikymppiset usein tekevät. Se, mikä oli minulle ohimenevä elämänvaihe, oli kuitenkin puolisolleni pysyvä elämäntapavalinta. Hän tietenkin pettyi, kun paljastui, että olen pohjimmiltani luonnonrauhassa viihtyvä eläinrakas omien polkujeni kulkija,. Minä taas petyin ymmärrettyäni, ettei tässä eletäkään vaan tilapäisesti pitkitettyä nuoruutta, vaan tämä on hänen loppuelämänsä valinta.

Toiselle kommentoijalle: ok-talo Espoossakin voisi olla minulle ok, kunhan omaa pihaa olisi. Nykyiselle kumppanilleni omakotitalokin on vain ehdoton ei, koska siitä on vaivaa. Ehdoton ei on myös mikä tahansa alue, jonne ei kulje riittävän hyvin julkiset (eli lähes koko Espoo, ja etenkin rauhallisemmat alueet siellä). Onneksi te pääsitte kuitenkin yhteisymmärrykseen, eihän kukaan haluaisi tällaisen syyn takia erota.

Meidän suhteessamme kompromissi ei ole siis millään muotoa mahdollinen. Se on joko täysin hänen tapansa tai ero. Itse en edes kaipaa satojen kilometrien päähän keskelle metsää, mutta puolisolleni lähiöelämäkin on valitettavasti liikaa.

Espoossa kulkee julkiset ihan hyvin jos pysyy kehäkolmosen sisäpuolella. Vantaa sama juttu jos pysyy pääradan varrella. Jos omaksi pihaksi riittää että talo on tontin laidalla ja etupiha riittävän iso niin alle 1000 m2 tontti riittää vallan hyvin, eikä tule lumitöitäkän mahdottomasti. Meillä on 700 m2 tontti. Määrittele "rauhallinen alue", jopa maaseudulla naapureiden koirat voi räksyttää pitkin yötä ja mopopojat päristellä. Mä luulen että pieentalo Espoossa tai Vantaalla voisi toimia teille kompromissina kuten se toimi meillekin. 

Ei vielä mitenkään. Luultavasti ero tulossa. Miehen ehdoilla menty vuosia täälläkin, eikä mies halua joustaa tippaakaan, jotta myös minun viihtyvyys paranisi. En voinut kuvitellakaan miten itsekäs ihminen voikaan olla, kun vuosia kitkutellut ja katsellut toisen uran luontia ja antanut perheelle kaiken unohtaen omat unelmat yms.. eikä tosiaan suostu muuttamaan maaseudulta edes lähemmäs kaupunkia ja tukiverkostoa. Lisäksi asumme vielä ulkomailla.

Vierailija kirjoitti:

Ei vielä mitenkään. Luultavasti ero tulossa. Miehen ehdoilla menty vuosia täälläkin, eikä mies halua joustaa tippaakaan, jotta myös minun viihtyvyys paranisi. En voinut kuvitellakaan miten itsekäs ihminen voikaan olla, kun vuosia kitkutellut ja katsellut toisen uran luontia ja antanut perheelle kaiken unohtaen omat unelmat yms.. eikä tosiaan suostu muuttamaan maaseudulta edes lähemmäs kaupunkia ja tukiverkostoa. Lisäksi asumme vielä ulkomailla.

Tuossa vaiheessa onkin kyllä aivan perusteltua miettiä, että haluatko olla ihmisen kanssa, joka ei ole valmis tekemään pienintäkään kompromissiä sinun onnesi vuoksi.

Miksi ette voisi asua niin että sinä maalla ja mies kaupungissa? Niin mekin teimme, 3v oltiin näin mutta muutin sitten takaisin mieheni kanssa saman katon alle kaupunkiin takaisin.

Ostin talon ja mies sai ihan itse päättääkö muuttaako mukaan vai ei. Muuti ja on tykännyt.

Onko täällä sellaisia jotka olisi kokeilleet erillään asumista, mutta yhdessä pysymistä? Eli toinen maalla ja toinen kaupungissa? Meillä taitaa olla tällainen tulevaisuus edessä, kun ei kompromissia synny mutta ei nähdä syytä erolle. Tässä ratkaisussahan jää sekin kortti mahdolliseksi että joskus tulevaisuudessa voitaisiinkin asua taas yhdessä. Mieli voi muuttua jommalla kummalla.