Oikeusturva sairaalassa ja terveydenhuollossa

Mietin, että mitä tälle kuuluu nykyään.

Kun olin 17-vuotiaana psykiatrisella osastolla, jouduin kerran seuraavanlaiseen tilanteeseen; jouduin jostain syystä käymään hoitajien taukohuoneessa ja siellä oli tuttujen hoitajien lisäksi joitakin vieraita ihmisiä toiselta osastolta tai ties mistä. Yksi näistä oman osastoni tolloista alkoi rempseästi selittämään, että olisi kohteliasta esitellä itsensä vieraille ihmisille eli näille vieraille hoitajille.
Nämä ihmiset eivät liittyneet hoitooni millään tavalla eikä heillä ollut siis mitään oikeutta tietää minusta yhtään mitään; olin siellä pakkohoidossa ja vaikka olisin vapaaehtoisesti, hoitajille voi kuulua ainoastaan ne asiat, jotka suoraan liittyvät hoitooni ja nekin vain niille hoitajille, jotka hoitavat minua.

Eräs hoitaja oli myös kommentoinut minun asioitani toiselle alaikäiselle potilaalle, jonka kanssa asuin samassa huoneessa.

Lisäksi eteeni kiikutettiin papereita allekirjoitettavaksi, joista en ymmärtänyt mitään. Ei kehotettu kysymään vanhemmilta neuvoa saati pohdiskeltu asian eettisiä ulottuvuuksia, vaan annettiin vain kynä ja paperi.

Tästä minulle jäi jotenkin päälle sellainen tapa, että minun on ollut vaikea pitää yksityisiä asioitani yksityisinä ja olen huonoin seurauksin kertonut intiimejä asioita melko vieraille ihmisille. Olen joutunut kantapään kautta opettelemaan tietynlaista assertiivisuutta ja omien oikeuksien vaalimista. Olen myös ymmärtänyt, että sote-alalla on paljon ihmisiä, jotka toimivat oikeustieteellisten periaatteiden sijaan "maalaisjärjellä" eli ilman viisautta ja ymmärrystä.