Onko tuo Vihreiden Atte Harjanne (tuleva sisäministeri todennäköisesti) uusi "Pekka Haavisto"?
Tuntuu varsinaiselta ihannepojalta kyllä. On hyvin koulutettu (DI), erittäin urheilullinen (harrastaa monia eri lajeja nettisivujen mukaan), on treenatun näköinen selvästi (no Pekka ei ollut). On reservin yliluutnantti sotilasarvoltaan, on aktiivinen reserviläinen.
Kommentit (8)
Täyshetero, jos nyt edes vähän seuraatte somea
Taitaa olla ihan hetero. Oli vielä jokunen vuosi sitten ihan naimisissakin, mutta sittemmin eronnut. Silloinen vaimo jo uusissa naimisissa ja pari kappaletta lapsiakin on. Ehkä Atte oli niin ilmastonpelastaja ettei halunnut jälkikasvua, tai halusi keskittyä vaan poliitikon uraan?
Ilmankos atte ei vihreille kelvannut kun intersektionaalisen feminismin laatikoissa Atte on tiukasti siellä alimmassa mahdollisessa jolla ei ole puheoikeutta missään asiassa. Ei kait ne tuollaista voi valita johtoonsa.
Eikä ylläoleva siis tarkoita että minä olisin samaa mieltä. Syrjintä on syrjintää jopa feministin tekemänä, ja rakenteellinen syrjintä kuten tuollainen ideologia on sitä pahimmillaan.
Harjanne on varakkaiden korkeasti koulutettu( vanhemmatko kustansivat?) vanhempien kersa joka pitää alla 14000 € br/ v eläkettä saavia hyvätuloisina. Onko hän kuvitellut yhden nollan lisää vai missä mättää ? Ei varmaan koskaan ole joutunut miettimään vaihtoehtoa ostaako esim pakollisen lääkkeen vai syökö pelkkää kaurapuuroa viikon. Istuakko pimeässä ja kylmässä ja seisoakko ruokakassijonossa jotta saa sähkölaskun maksettua. Suosittelen hänelle kokeilemman tulemaan toumeen tuolla vajaa 14000 € / v miinus verot vuoden verran ja siitä vielä hänen ehdottamansa raippavero pois.Ei naurattaisi enää. Myös lääke+ tervhoitokuluja keksitysti, ei salikorttia ym treenimahdollisuuksia, ei puoli-ilmaisia ( veronmaksajien maksamia) lounaita , ei kansanedustajan palkkaa, taksikyytejä, lahjomisia sieltä su täältä jne jne . Lakkaa hymyilyttämästä .
Ei taida olla myöskään perheellinen?