G: rehellisesti- jos menettäisit omaisuutesi

Minusta köyhyydessä tai omaisuuden menettämisessä sinänsä ei olemitään häpeällistä.



Sen sijaan TAVASSA jolla omaisuuden menettää tai syyssä miksi on köyhä voi olla hävettävää.



Jos menettäisin omaisuuteni vaikka sellaisen sairauden takia, johon en voi itse vaikuttaa, menettäisin sen luonnonmullistuksessa tai sodassa tai myisin sen auttaakseni jotain läheistäni tai kaukaisempaa toista ihmistä tms., niin ei siinä mitään häpeilemistä olisi.



Sen sijaan jos menettäisin omaisuuteni vaikkapa rahapelien, oman alkoholismin, huumeidenkäytön, muun leväperäisen taloudenpidon tai laiskuuden vuoksi niin totta hemmetissä häpeäisin. En silti tiedä mitä se peittely siihen auttaisi, pikemminkin kannattaisi ehkä yrittää ponnistaa siitä suosta ylös.

Ex pelasi ja joi rahat ja talo oli pakko myydä. Ulosottovelkaa jäi vielä maksettavaksi. Nyt olen hanttihommien jälkeen yrittäjänä.



En häpeä pätkääkään. Olen varmasti vähän outo ihminen mutta mulle onnellisuus löytyy ja on aina löytynyt ihan muualta kuin tavaroista tai muusta mammonasta.

kunnes vastauksia lukiessa tajusin, etta porukka elaa kuplassa. Eli kun Suomessa menettaa omaisuutensa, ihmiset jatkaa elamaansa kuten ennenkin. Joitakin ostoksia ehka karsitaan. Tai kakkosauto myydaan.



Kun omaisuus menee kuplan ulkopuolella, ihminen menettaa kaiken. Naissa tapauksissa olisi ihanteellista omistaa asunto, auto tms. jotta omaisuutta voi realisoida ja ruokaa on poydassa, kunnes tyopaikka loytyy. Pahimmassa tapauksessa -ja naita tapauksia on monia- perhe on joutunut kadulle asumaan ja henkensa pitimiksi keraavat kartonkia roskiksista, joita sitten myyvat pitkan paivan paatteeksi.



Asun Etela-Amerikassa ja taalla en omaisuuttani haluaisi menettaa.

Ei elämä oikeastaan tunnu kovinkaan erilaiselta, vaikka puitteet on erilaiset, ja rahaa ei nykyään riitä mihinkään ylimääräiseen. Samanlaista arkea iloineen ja suruineen. Elämä jatkuu ja me kyllä pärjätään tavalla tai toisella. Ei ole mitään syytä häpeilyyn ja nöyristelyyn.

En tiedä missä mekin oltaisiin asuttu, ellei miehen veli olisi ottanut luokseen. Ja "ostosten karsiminen" nyt voi tarkottaa mitä vaan kaviaarista luopumisesta aina siihen, että kolikoita lasketaan ja säästetään hartaasti, että saadaan ostettua leipää ja maitoa.

Mä taas olen sitä mieltä, että Suomessa ihminen ei edes välttämättä huomaa, jos menettää omaisuutensa. Nytkin just ollaan etsitty vuokra-asuntoa ja sellaiseen muuttaminen tuntuu täysin mahdottomalta. Yritimme yksityiselle, mutta näytössä kävi 30 ihmistä ja meitä vakitöissä olevia ei valittu. Nyt ollaan yhteisöiltä etsitty asuntoa ja ei päästä sellaisiinkaan, mihin meillä on liikaa omaisuutta, mihin liian suuret tulot, mihin meillä on liian vähän tarvetta. Ja ASO kämppään muuttaisin kaikista mieluiten, mutta meidän omaisuudella ei pääse sellaiseenkaan.



Tuntuu, että olisi pakko olla köyhempi, että pääsisi mihinkään asuntoon. Ja me ei olla edes mitenkään rikkaita, kaksi kapeassa ja pitkässä leivässä olevaa, jotka on Espoon lähiön vanhan kerrostalokolmion omistajia.



Oikeasti en tiedä, että miten meidän elämä muuttuisi, jos omaisuus häviäisi ja vaikka tulotkin romahtaisi. Luultavasti päästäisiin haluamalle alueelle vuokralle ja kenties yhteiskunta vielä maksaisi osan vuokrasta?



En miellä ihmisen arvoa omaisuuden mukaan (vaikka itse talousasioita seuraan ja niistä tykkäänkin) ja jotenkin häpeän tunteminen on vieraan oloista taloudellisesta tilanteesta. En kyllä peittelis, liian avoin olen moiseen.

Minulle se ei mikään maailmanloppu ole. Olen tähänkin päivään mennessä elänyt melko vaatimattomasti. Miehelleni taas se tulee varmasti olemaan maailmanloppu. On aina arvottanut itsensä ja muut sen kautta mitä kukakin tienaa ja työkseen tekee.



Ym. vuoksi en olekaan ollenkaan varma miten meidän parisuhteen käy, kun konkurssi koputtelee oven takana... Se on vähän pelottavaa. Ei omaisuuden menetys sinänsä.

Aikaisemmin asuttiin asumistuen voimin kaupungin vuokra-asunnossa eikä yhtään hävettänyt. Elettiin vaan mukavammin kuin nyt.

omaisuus yhtäkkiä häviäisi. Jos esim tulisi yhtäkkiä tulipalo, missä koti palaisi, niin olisihan se kauheaa, mutta en minä tiedä mitä hävettävää siinä olisi. Paitsi jos isoimmat lapset sen tahallaan polttaisivat.. sitä häpeäisin.



Mutta työpaikan menettämistä en sinänsä häpeäisi, mutta jos syy olisi nolo, sitä saattaisin hävetä. Mutta en todellakaan sitä, jos työnantaja supistaisi toimintaa niin, että virkani lakkautettaisiin.

En tuo esille varallisuuttani. Meillä raha kerääntyy tilille, emme käytä sitä. Jos varallisuustaso laskisi, niin sinä et sitä huomaisi muusta kuin siitä,e ttä ostaisin vähemmän uutta vaatetta. Ja vene ja toinen auto ehkä myytäisiin - mutta nehän me voidaan myydä joka tapauksessa, jos ei tarvita.



Jos häpeästä puhutaan, niin enemmän minua hävettäisi aseman (virkani, työni) menettäminen.

enkä peittelisi.



Erossa opin, että kulissien pitäminen syö niin paljon energiaa ettei ikinä enää.

mutta se, häpeäisinkö sitä, riippuisi aika paljon siitä, miksi se laskisi. En häpeäisi esim sairastumisesta tai työttömyydestä tai omaishoitajaksi jäämisestä tai vastaavasta vastuunkannosta johtuvaa tulotason laskua ja siitä ennen pitkää aiheutuvaa varallisuuden menetystä. Mutta hävettäisi kyllä olla sijoittanut johonkin wincapitaan ja tyhmyyttään menettää rahansa.

En tuo esille varallisuuttani. Meillä raha kerääntyy tilille, emme käytä sitä. Jos varallisuustaso laskisi, niin sinä et sitä huomaisi muusta kuin siitä,e ttä ostaisin vähemmän uutta vaatetta. Ja vene ja toinen auto ehkä myytäisiin - mutta nehän me voidaan myydä joka tapauksessa, jos ei tarvita.

Jos häpeästä puhutaan, niin enemmän minua hävettäisi aseman (virkani, työni) menettäminen.

vuokra-asuntoon huonolle alueelle, esim. Toisen auton myymistä en nyt tarkoittanut tässä. =D

ap

Mikään ei siis muuttuisi.

en osaa kuvitella mitä tapahtuisi ja häpeäisinkö. Varmasti silloin häpeäisin jos menettäisin työni esim. tyrittyäni siinä. Mutta jos ajattelen muita ihmisiä ja ystäviäni niin enemmän se merkitsee miten kohtelee muita ihmisiä ja millainen on ystävänä. Varallisuus on sivuseikka. Itse en edes toisten varallisuuksia tai varattomuuksia mieti vaan huolehdin omista varoista ja veloista.

Ollaan aika pinnallisia jos arvotetaan ihmisiä varallisuuden perusteella.

- rehellisesti. Harmittaisi itseäni, mutta en häpeäisi. Olen köyhästä kodista, en silloinkaan hävennyt sitä.



Omaisuus ei merkitse mitään minulle. Lapsille varmuutta lähinnä. Niiden takia olen jotain kerännyt, en itseni.

todella kova kolaus joutua muuttamaan vaikka kunnan kerrostaloon. Emme ole mitenkään rikkaita, vaikka meillä on maksettu loma-asunto ja asumme omakotitalossa (pienessä). Pahinta olisi ehkä oman pihan ja rauhan menettäminen omakotitalossa, ei niinkään muuten materia.

Ei mulle kaupungin vuokrataloon muutto olisi häpeän aihe. Varmasti ottais päähän ja harmittais, mutta en mä sitä hävetä osaisi.



Mua harmittaisi, jos elintasoa joutuisi laskemaan, ei olisi varaa matkustella tms. mutta ei se hävettäisi. Ja jos läheiset pysyisivät ympärillä ja kaikki olisivat terveitä, niin olisi myös onnellinen siellä kaupungin vuokra-asunnossakin.

kyllä hävettäisi. En kyllä koettaisi peitellä, se olisi vielä nolompaa. Mutta onhan se nyt niin, että sellaiset puolitutut ja työkaverit, lasten kavereiden vanhemmat jne. pitäisi sen jälkeen säälittävänä raukkana.

Se, hävettäisikö, riippuu ihan siitä miksi omaisuus häviäisi. Jos se ei olisi oma syyni, ei hävettäisi (mutta silti harmittaisi). Jos olisi oma syyni, myös hävettäisi.



Peittelyyn en lähtisi kuitenkaan, eikä se edes onnistuisi.