Kun jaksaminen loppuu...

Kyllä sitä vaan jaksaa kun on pakko.



En jaksa edes tähän alkaa kirjoittamaan viimeisen kahden vuoden vastoinkäymisiä. Sori vaan niihin verrattuna nuo ongelmat vaikuttavat kovin arkipäiväisiltä.



Koska teillä on noin paljon lääketieteellisiä ongelmia niin hae ihmeessä kunnasta apua.

Ja halaus!

mene vain hetki kerrallaan eteenpäin, äläkä stressaa sen enempää asioista! Teet sen mitä jaksat ja pystyt! Tsemppiä & voimia!!

Vaihtoehto on se että itse menee, tai oikeestaan joutuu, psykiatriseen sairaalaan lepäämään ja lapset sijoitetaan väliaikaisesti.



Älä vähättele muiden ongelmia, vaikka eivät olisikaan samoja tai pahempia kuin sinulla. Aina on olemassa niitä, joilla on huonommin asiat kuin itsellä, mutta se ei tarkoita ettei saisi itse voida huonosti tai valittaa asiasta (varsinkin jos avautuminen helpottaa)



Tsemppiä ap:lle!

voisitko saada kodinhoitajaa tai perhetyöntekijää avuksi.

kunhan pääsette teille sopivaan rytmiin ruokailuissa ja hoitotoimenpiteissä. Jos lapsi on jo kouluikäinen, osannee hän itsekin jo pian ottaa vastuuta itsestään.

Jos perheessänne on nyt oksennustautia, teidän kannattaa "eristää" diabeetikko muista. Käsidesit käyttöön! Diabeetikolle oksennustauti voi merkitä osastolle joutumista.

Olisko teillä sukulaisia tai hyviä ystäviä, joilta voisit saada nyt kriisiapua? Päiväksi joku tulisi auttelemaan pariksi tunniksi, onnistuuko?

Tsemmpiä vaan!

terveisin pienen diabeetikon äiti (sairauden kanssa eletty 4 v.)

Nyt on sellainen olo, etten jaksa enää hetkeäkään tätä härdelliä...

Esikoisella diagnosoitiin reilu kuukausi sitten sokeritauti, ja sen kanssa elämään opettelu ei ole mitään helppoa. Meni kerta heitolla tässä perheessä suunnilleen koko ruokavalio uusiksi. Ja asiaa ei tietenkään helpota, että keskimmäinen on moniallergikko. Vaikka apuja on saatu ravintoterapeutilta yms, silti muutos on vienyt voimavaroa aika paljon alemmas.

Minulla alkoi viimeviikolla reumakin oireilemaan ja aika pahasti. Ilmeisesti osoittain stressireaktiona, osittain sen pitikin alkaa oireilu "kalenterin mukaan". Oireiden rajuus varmasti johtuu tuosta stressistä esikoisen kanssa. Tällä hetkellä kaikki liikkuminen on tuskaista, rajummat hoidot aloitettiin jo loppuviikosta, mutta niillä menee tovi ennen kuin alkavat vaikuttaa.

Mies lähti aamulla viikon työmatkalle toiselle puolen maapalloa. Tää on eka pitkä reissu lasten syntymän jälkeen. Ennen teki useita pidempiä reissuja vuodessa.

Ja viimeinen niitti tähän jaksamiseen on, että nuorempi aloitti oksentelun tuossa puolilta päivin. Joku vatsapöpö. Ja jos se on moinen, niin kohta on koko popula taudissa...

Miksi ihmeessä kaikki sattuu yhtä aikaa? Tekis vaan mieli painua pehkuihin näitten kipujen kanssa, mutta kuka sillon huoltaa lapset? Eivät ne kuitenkaan keskenään pärjää - varsinkaan vatsatautisina.

Miten ihmeessä tästäkin selviää?

Minulla ei kyllä ole reumaa vaan paha ihottuma, joka estää tai vaikeuttaa lähes kaikkea. Tiedän tunteen, että haluaisi vain peiton alle piiloon, kun mikä tahansa muu aiheuttaa sietämätöntä kipua. Itse sinnittelen sen ajatuksen voimalla, että joskus on pakko helpottaa.

... ja nekin asuvat tosi tosi kaukana. Eipä heistä tällä erää oikein ole avuksi. Ja likimain kaikki kaverit tekevät vuorotyötä ja sattumalta ainakin tähän "paniikkiin" ovat joko töissä tai muuten estyneitä.



Ja minä kun olen niin huono pyytämään apua.