Voi että kun minulla on tosi kiva mutta hieman epäreilu kaveri. Miten ulos tästä umpikujassa?

15 vuotta olemme tunteneet. Ku minä aloin seurustelemaan niin tuli pelkkää veetuilua siitä että miksi meistä on tullut sohvaperunoita. Vuosien jälkeen kun hän päätyi parisuhteeseen, niin hän katosi kokonaan elämästäni.

Nyt sitten saivat lapsen, minä olen taas lapsettomana. Nyt alkoi veetuilu ja kateus siitä kuinka mä voin olla vapaa tehdä mitä huvittaa. Hän itkee sitä ettei tajunnut kuinka paljon aika vauva vie.

Hän nyt sitten tämä perheenäiti piti illanistujaiset viikko sitten, oli jo aikoja sitten sovittu asiasta. Toinen lapseton ystävä laittoi eräästä tapahtumasta viesti ja halusi minut väkisin sinne. Kerroin ystävälle että en voi kun pitää nähdä toista.
Molemmat pettyivät minuun hirveästi. Perheenäidin mielestä olisin ihan hyvin voinut lähteä toisen ystävän kanssa viettää aikaa kun oli kiva tapahtuma kysessä. Hän halusi olla aito ja vilpitön ystävä.
Lapseton ystävä oli sitten niin surullinen kun en mennyt hänen kanssa hän toki ymmärsi että olin lupautunut olemaan toisen kanssa.

Aina tulee fiilis että ihmiset ovat aina mua vastaan ihan sama mitä teen. Sitten kun rakentavasti kerron tunteistani ja että yritin vain olla reilu ystävä, niin ne halaa. Joo ei se mitään unohda. älä mieti.

Ketä olisi pitänyt miellyttää?? Tiedän se että jos olisin jättänyt väliin illanistujaiset toisen ystävän takia niin SIITÄKIN olisin saanut kuulla veetuilua.

Mä en jaksa näitä sosiaalisia ympyröitä. Ihan sama kuinka yrittää olla hyvä ja lojaali, niin jotain menee aina päin persettä.