Hei te lapselliset seurustelevat: miten usein näette seurustelukumppania?
Ja miten pitkällä suhteenne on?
Itse näen n. 2-3 kertaa viikossa ja ollaan oltu yhdessä kohta kolme kuukautta.
Missä vaiheessa lapset mukaan kuvioihin?
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
0-2 kertaa viikossa.
Lapset tuli mukaan vuoden kohdalla.
3 vuotta oltu yhdessä. 0-3 yötä viikossa nähdään. Lapset tuli mukaan kuvioihin 1,5v kohdalla. Toisella ei ole lapsia.
Me nähtiin joka päivä. Mies muutti aika pian mun luo. Tosin vain mulla oli lapsi.
Mitkä teidän tulevaisuuden suunnitelmat on? Aiotteko muuttaa esim yhteen?
Nähdään noin kerran viikossa. Joskus pari kertaa ja joskus on kahden viikon tauko. Yhdessä oltu yli neljä vuotta. Lapset mies tapasi n puolen vuoden jälkeen.
Yhteen ei muuteta koskaan.
1-3 yötä viikossa ja minulla lapsia, miehellä ei. Kovin vähältä tuo tuntuu. :(
Kahtena viikonloppuna kuusta, kun lapset ovat isällään, paitsi jos minulla on muuta menoa. Noina kahtena viikonloppuina muistan aina tehdä miehelle selväksi että lapset ovat aina minulle ykkösiä emmekä muuta yhteen ennen kuin lapset ovat aikuisia. Mies on kiitollinen siitä että minulla on edes joskus hänelle aikaa ja tiedän olevani parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut.
Kaksi vuotta olemme seurustellut, en esittele miestä lapsille ennen kuin ovat täysi ikäisiä etteivät järkyty. Kyllä pitää lapsille omistautua jos niitä on hankkinut.
Terv av äityli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me nähtiin joka päivä. Mies muutti aika pian mun luo. Tosin vain mulla oli lapsi.
Mies joka huolii lapsellisen naisen on luuseri, ei kukaan itseänsä kunnioittava mies alennu moiseen, vain luuserit joutuu tyytymään sellaiseen.
Monesti, mutta tässä tapauksessa mies on jopa saattanut saada jonkun oikeaa parisuhdetta muistuttavan virityksen kun kerran sai muuttaa naisen luo eikä nainen ole vain lapsessa kiinni selvästi. Usein ei ole noin asiat mitä täältä saa lukea.
Miehellä on lapsi vuoroviikoin, minulla ei ole lapsia. Miehen lapsiviikolla ei oikeastaan juurikaan nähdä. Joka toinen viikko nähdään 3-4 päivää. Lomilla ollaan yhdessä. Näin on menty 4 vuotta. Lapsen tapasin noin puolen vuoden jälkeen. Yhteenmuutosta ei ole puhuttu, uusperhettä ei taida kumpikaan haluta. Voisin harkita asiaa kun lapsi on aikuinen, mutta turha suunnitella sellaista koska siihen on vielä pitkä aika jossa ehtii tapahtua yhtä sun toista.

Miksi ihmeessä olet tuollaisen kanssa ja mitä siitä suhteesta saat ? Ymmärrän jos tarvitset paljon omaa tilaa tai pelkän status suhteen mutta mitä ihmettä tuollainen antaa lapsettomalle osapuolelle, en ymmärrä. Uskotko ettet muka saisi parempaa?
Vierailija kirjoitti:
Nähdään noin kerran viikossa. Joskus pari kertaa ja joskus on kahden viikon tauko. Yhdessä oltu yli neljä vuotta. Lapset mies tapasi n puolen vuoden jälkeen.
Yhteen ei muuteta koskaan.
Ette edes sitten kun lapset ovat aikuisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me nähtiin joka päivä. Mies muutti aika pian mun luo. Tosin vain mulla oli lapsi.
Mies joka huolii lapsellisen naisen on luuseri, ei kukaan itseänsä kunnioittava mies alennu moiseen, vain luuserit joutuu tyytymään sellaiseen.
Monesti, mutta tässä tapauksessa mies on jopa saattanut saada jonkun oikeaa parisuhdetta muistuttavan virityksen kun kerran sai muuttaa naisen luo eikä nainen ole vain lapsessa kiinni selvästi. Usein ei ole noin asiat mitä täältä saa lukea.
Parisuhdetta muistuttava viritys???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on lapsi vuoroviikoin, minulla ei ole lapsia. Miehen lapsiviikolla ei oikeastaan juurikaan nähdä. Joka toinen viikko nähdään 3-4 päivää. Lomilla ollaan yhdessä. Näin on menty 4 vuotta. Lapsen tapasin noin puolen vuoden jälkeen. Yhteenmuutosta ei ole puhuttu, uusperhettä ei taida kumpikaan haluta. Voisin harkita asiaa kun lapsi on aikuinen, mutta turha suunnitella sellaista koska siihen on vielä pitkä aika jossa ehtii tapahtua yhtä sun toista.
Miksi ihmeessä olet tuollaisen kanssa ja mitä siitä suhteesta saat ? Ymmärrän jos tarvitset paljon omaa tilaa tai pelkän status suhteen mutta mitä ihmettä tuollainen antaa lapsettomalle osapuolelle, en ymmärrä. Uskotko ettet muka saisi parempaa?
Vaikuttiko viestini tyytymättömältä? Miten niin mitä saan tästä suhteesta? Samaa kai mitä suhteista ylipäätään saadaan. Tykkään viettää aikaa miehen kanssa lapsivapailla viikoilla ja mies on aivan ihana. Silti tykkään myös noista lapsivapaista viikoista, kun ehdin keskittyä omiin asioihini ja töihin. Yleensä teenkin silloin paljon töitä, jotta seuraavalla viikolla on enemmän vapaailtoja miehen kanssa vietettäväksi. Ajattelitko, että haluaisin nähdä myös miehen lapsiviikoilla vai mistä tässä oli kyse?
0-2 kertaa viikossa.