Kuuluuko avioliittoon olo, että yksin olisi helpompaa

Kyllä kuuluu.

Päättyvään avioliittoon nimittäin.

Mulle kyllä on kirkastunut pitkän avioliiton aikana että yhteen jääminen oli se parempi vaihtoehto. Olen niin sosiaalisesti passiivinen ihminen, että yksin olisin jäänyt eron jälkeen. Nyt on kiva puuhastella yhdessä ja taloudellisestikin on helpompaa kahdestaan. Ja kyllä sitä on oppinut arvostamaankin toista, vaikka se puoli olikin koetuksella kun mies oli nuorena vastuuton miesvauva. On kypsynyt vaikka se hidasta oli.

Minä päätin erota ja olen ollut päätökseen oikein tyytyväinen. 

Ei mielestäni kuulu. Se on sitten toinen asia, että voiko sen "yhteisen sävelen" vielä löytää. Varmasti on lähes jokaisessa avioliitossa parempia ja huonompia aikoja, mutta pidemmällä tähtäimellä onnellisuuteen tulisi pyrkiä, ja jos kokee, että yksin olisi onnellisempi, niin kyllähän se jotain kertoo. Toki yrittäisin tehdä jotain asialle ensin, siis avioliiton pelastamiseksi, jos se on aiemmin kuitenkin ollut hyvä. Joskus se onnistuu, aina ei.

Olipas osuva juttu, minulla sama ongelma, en "tarvitse" miestä oikeastaan ollenkaan, hän vaan hengailee tässä talossa, eikä hän ole muutoinkaan mikään yhteen-hiileen-puhaltaja, hän on alkanut ärsyttämään minua aamu aamulta yhä enemmän. Vaikea paikka, hän on vielä kaiken lisäksi tai ainakin yrittää olla ovela, että hänen kanssa saa olla silmät myös selässä, kauhea miten rakkaus voikaan muuttua silkaksi vihaksi. Se on ikävä tunne, joka vain ottaa valtaansa, vaikka mitä tekisi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle kyllä on kirkastunut pitkän avioliiton aikana että yhteen jääminen oli se parempi vaihtoehto. Olen niin sosiaalisesti passiivinen ihminen, että yksin olisin jäänyt eron jälkeen. Nyt on kiva puuhastella yhdessä ja taloudellisestikin on helpompaa kahdestaan. Ja kyllä sitä on oppinut arvostamaankin toista, vaikka se puoli olikin koetuksella kun mies oli nuorena vastuuton miesvauva. On kypsynyt vaikka se hidasta oli.

Hyvä pointti muuten tämäkin, sinä olit vahva ja sitkeä, onnittelen siitä, että valintasi osoittautui oikeaksi, näin ei käy kaikille. Hyvää syksyä!

Itselläni se oli vaihe, johon liittyi paljon muutakin väsymystä ja huolta. Onneksi en tehnyt mitään hätiköityä eropäätöstä.

Jotain on pielessä jos se on kivireki.

Mä voin erottuani paremmin kuin koskaan ja äijä ilmeisesti huonommin kun ei sisaruksiinsa ja aikuisiin lapsiinsakaan yhteyttä pidä, juo vain ja tekee töitä, jos pystyy.

Avoupoliso tuntuu välillä elävän minun kauttani. Kuukausikalenteri on aina punaisena täynnä menoja, ja jos yritän kahden kuukauden päähänkään jotakin "omaa" menoa niin pitkälliset etukäteen käydytkin neuvottelut johtavat aina viime hetken perumiseen. Minuus on väljehtynyt suhteessa olemattomiin, makaan koomassa kotona viikonloput ja vapaapäivät lapsia hoitaen että nainen saa edes hetken verran kasattua settiä jaksaakseen "meidän" arkea. Oma palautumiseni rajoittuu kodin ja työmatkan väliseen matkustamiseen tai satunnaisiin rauhallisempiin työpäiviin toimistoaskareissa.

Yksinolo välillä OLISI helpotus, luulen. En voi tietää kun ei ole mahdollisuutta testata.

Sama täällä, ei muuta  yhteistä kuin asuntolaina ja lapsi. Ei mitään yhteistä tekemistä tai mielenkiinnon kohteita. Päinvastoin, tuntuu että teen kaiken väärin, musiikkimaku on huono ja katsomani ohjelmatkin ala-arvoisia. Voisin luetella paljon muutakin.

Jotenkin on vaan niin vaikeaa lähteä, kun mies ei juo eikä hakkaa. Terapiaan ei lähde ja aikani yritin puhua näistä asioista, mutta ei kiinnostanut.

Ihan normaalia, että joskus tuntee helpotusta,kun saa olla yksin vaikka on aviossa.

Avioliittoon kuuluu myös se, että kumpikin saa välillä hengähtää. Tiedän useita pariskuntia, jotka ovat olleet aviossa yli 20 vuotta ja molemmilla on työhön liittyviä matkoja. Ainakin naiset kiittävät kun jäävät yksin joksikin aikaa. Silti avioliitto toimii, tai toimii juurikin sen vuoksi, ettei olla kiinni toisissaan 24/7,

Välillä kuuluu välillä ei. Kyllä se toisen naama alkaa kyllästyttää ennemmin tai myöhemmin ja ihminen kaipaa omaa rauhaa. Sitten on taas kiva olla yhdessä

Tästä aiheesta on kokemusta lähes 40v ajalta

Kyllä! Puolison kuuluu tuntua taakalta ja rasitteelta. Puolison takia kaiken pitää olla paljon vaikeempaa kuin yksin. Puolison kuuluu olla kaikessa tiellä, esteenä minkäänlaiseen mielekkääseen elämään. Puolisosta kuuluu olla vain haittaa.

Avioliitto on tahtomista "tahdotko rakastaa.." Liitossa voi olla pitkiäkin kausia, jolloin etäännytään kunnes taas kohdataan, puolisot ehkä hieman muuttuneina ja kasvaneina. Takana yli 20-vuotinen liitto, joka onneksi vieläkin jatkuu. On ollut niin kivikkoista, etten yksin olisi selvinnyt. Mieheni ei ole mikään unelmien poikamies, vaan tavallinen ihminen vikoineen ja heikkouksineen. Ero on ollut mielessä sen tuhannen kerran, siltikin toisen uudelleen löytäminen kaiken takaa on kannattanut.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on tahtomista "tahdotko rakastaa.." Liitossa voi olla pitkiäkin kausia, jolloin etäännytään kunnes taas kohdataan, puolisot ehkä hieman muuttuneina ja kasvaneina. Takana yli 20-vuotinen liitto, joka onneksi vieläkin jatkuu. On ollut niin kivikkoista, etten yksin olisi selvinnyt. Mieheni ei ole mikään unelmien poikamies, vaan tavallinen ihminen vikoineen ja heikkouksineen. Ero on ollut mielessä sen tuhannen kerran, siltikin toisen uudelleen löytäminen kaiken takaa on kannattanut.

Hienoa että olette selvinneet. Kannattaa kuitenkin muistaa että ihmiset jotka pitävät avioliittojaan erityisen hyviä, eivät joudu kokemaan mitään pitkiä hankalia kausia eivätkä pohdi eroa kertaakaan koko liiton aikana.

Tarkoitan vain sitä että ei kannata glorifioida hankalia avioliittoja vaikka niistä selviäisikin kunnialla. Jokaisen kannattaa ensisijassa tavoitella liittoa joka on kohtuullisen helppo ja ilman suuria vaikeuksia.

Kyllä sen kuuluu välillä olla tuollaista. En usko että kenelläkään liitto on yhtä auvoa koko ajan. Välillä vihaan miestäni niin paljon, että en ole uskonut sellaisten tunteiden olevan itselleni mahdollisiakaan. Välillä taas huomaan hänen ilmeestään saman tunteen.

Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Joskus nämä vaiheet menevät nopeammin ohi joskus hitaammin.

Keskity hetki ihan omaan oloosi ja omiin tekemisiisi, yritä pysyä pois miehen jaloista ja päin vastoin.

Ota myös huomioon, että joskus ihmiset heijastavat läheisimpiin ihmisiin omia tuntemuksiaan, eli se mikä ärsyttää toisessa, voi olla asia mikä ärsyttää itsessä.

Olen huomannut että joskus olen vain kyllästynyt itseeni, ja olen silloinkin vihainen toiselle.

Anna ajan kulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on tahtomista "tahdotko rakastaa.." Liitossa voi olla pitkiäkin kausia, jolloin etäännytään kunnes taas kohdataan, puolisot ehkä hieman muuttuneina ja kasvaneina. Takana yli 20-vuotinen liitto, joka onneksi vieläkin jatkuu. On ollut niin kivikkoista, etten yksin olisi selvinnyt. Mieheni ei ole mikään unelmien poikamies, vaan tavallinen ihminen vikoineen ja heikkouksineen. Ero on ollut mielessä sen tuhannen kerran, siltikin toisen uudelleen löytäminen kaiken takaa on kannattanut.

Hienoa että olette selvinneet. Kannattaa kuitenkin muistaa että ihmiset jotka pitävät avioliittojaan erityisen hyviä, eivät joudu kokemaan mitään pitkiä hankalia kausia eivätkä pohdi eroa kertaakaan koko liiton aikana.

Tarkoitan vain sitä että ei kannata glorifioida hankalia avioliittoja vaikka niistä selviäisikin kunnialla. Jokaisen kannattaa ensisijassa tavoitella liittoa joka on kohtuullisen helppo ja ilman suuria vaikeuksia.

Kerroin oman kokemukseni, minun liitostani, jossa on ollut vaikeutensa ja niistä olemme selvinneet. Kyse on ihmissuhteista. Tavoitella voi ja kannattaakin. Tämä nyt on minun avioliittoni ja kokemukseni vain omasta, muiden elämästä en tiedä. Emme puolisoni kanssa ole kuuluneet tuohon glorifioituun avioliittojen aateli - ryhmään, jossa kumpikaan ei ole koskaan edes ajattelun tasolla harkinnut eroa. Siltikin olemme vielä tässä ja toisistamme kiitollisina.

Suomipoika tarjoaa vain minimin ja tinkaa siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä, ei muuta  yhteistä kuin asuntolaina ja lapsi. Ei mitään yhteistä tekemistä tai mielenkiinnon kohteita. Päinvastoin, tuntuu että teen kaiken väärin, musiikkimaku on huono ja katsomani ohjelmatkin ala-arvoisia. Voisin luetella paljon muutakin.

Jotenkin on vaan niin vaikeaa lähteä, kun mies ei juo eikä hakkaa. Terapiaan ei lähde ja aikani yritin puhua näistä asioista, mutta ei kiinnostanut.

Ymmärrän hyvin. Parisuhde ei toimi, jos ei yhteistä tekemistä tai kohteita ole, josta molemmat pitävät edes vähän. Meillä on myös erimielisyyksiä, mikä on hyvä teeveeohjelma, hyvä musiikki, hyvä elokuva, hyvä ruoka, hyvä juoma. Mies on täydellinen lapanen, se jää siihen kohtaan, mihin hänet aamulla jätän ja odottaa kotona kuin linnunpoikanen, että "äiti" pelastaa tilanteen. En viitsi kirjoitella rumia sanoja, mutta miten hitossa elämä voi miehen kanssa olla niin riivatun tylsää, johtuneeko miehen putkiaivoista, että talossa riittää kun on sänky, teevee, sohva ja jääkaappi.

Introvertti haluaa aina olla parhaassa seurassa , minä ainakin haluan.