Olen muuttunut taantumukselliseksi, vaikka en ole muuttunut lainkaan - mitä tästä pitäisi ajatella?
Mitä pitäisi ajatella siitä, että arvot pysyvät samana, mutta ihmiset ympärillä muuttuvat ja tuomitsevat sinut vallitsevien arvojen perusteella?
Jos olisin 10-15 vuotta sitten lausunut ääneen mielipiteeni yhteiskunnasta, sukupuolista (molemmista), siitä mikä on hyväksi Suomelle, juuri kukaan ei olisi tullut sanomaan minulle, että olen taantumuksellinen kuispää ja että minulla ei ole empatiakykyä, eikä mitään muitakaan hyveitä. Jos nyt sanon ääneen nuo samat mielipiteet, on kellossa toinen ääni.
Olenko minä huono ihminen, koska en muutu yhteiskunnan mukana? Vai ovatko muut ihmiset niitä, jotka eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti ja näkemään oman aikansa yli tai ohi? Jos yhteiskunta muuttuu, onko pakko aina muuttua mukana? Tuntuu, että ihmiset ajattelevat muutoksen olevan synonyymi kehitykselle, muutenhan se argumentti, että "vielä vuonna 2021 joku on sitä mieltä..." on pelkän nollan arvoinen. En minä ilkeyttäni pidä mielipeistäni kiinni, vaan sen takia että olen kokenut ne hyviksi. Tarkistan niitä kyllä tasaiseen tahtiin, mutta sinnikkäästi ne tuntuvat pitävän pintansa.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Juuri noinhan se menee, maailma menee eteenpäin ja jos en itse mene mukana, niin pian olen taantumuksellinen. Jos olisit n. 120-vuotias, ajattelisitko että meistä naisista ei ole äänestämään tai että emme voisi pitää housuja?
Mutta eihän tuo edistyksellisyys ole loputon tie. Nykyiset edistykselliset näkemykset eivät kestä kunnon tarkastelua, vaan ovat muuttuneet komediaksi. Olen sitä mieltä, että naiset saavat äänestää ja pitää housuja, en pysty järjellä perustelemaan päinvastaista. Sen sijaan edistykselliset näkemykset esim sukupuolista ovat monesti tieteen vastaisia.
ap
Juu niin. Itsekin olen vihreä liberaali 90-luvun tyyliin. Nykyään perzunazi.
Omasta mielestäni en ole paljoa muuttunut, mutta sellaista se on.
70-luvun arvoista en edes ala...voi hyvä luoja. Kaikki on nykyään päinvastoin.
70-luvulla vasemmistokin vastusti maahanmuutseja, koska he vaarantavat suomalaisen työväenluokan neuvotteluaseman työmarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Juuri noinhan se menee, maailma menee eteenpäin ja jos en itse mene mukana, niin pian olen taantumuksellinen. Jos olisit n. 120-vuotias, ajattelisitko että meistä naisista ei ole äänestämään tai että emme voisi pitää housuja?
Jos maailma muuttuu n@tsidiktatuuriksi, muututko sen mukana?
Mielipide voi herkästi muuttua asenteeksi. Asennetta on vaikeampi muuttaa.
Olin nuorena vasemmistolainen mutta nykyään oikeistolaisempi. Mielipiteeni joissakin asioissa on muuttuneet.
Ei varmaan kannata luetella mistä asioista olen 80-luvun aikaisessa mielipiteessä yhtä tai ketju poistuu heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri noinhan se menee, maailma menee eteenpäin ja jos en itse mene mukana, niin pian olen taantumuksellinen. Jos olisit n. 120-vuotias, ajattelisitko että meistä naisista ei ole äänestämään tai että emme voisi pitää housuja?
Mutta eihän tuo edistyksellisyys ole loputon tie. Nykyiset edistykselliset näkemykset eivät kestä kunnon tarkastelua, vaan ovat muuttuneet komediaksi. Olen sitä mieltä, että naiset saavat äänestää ja pitää housuja, en pysty järjellä perustelemaan päinvastaista. Sen sijaan edistykselliset näkemykset esim sukupuolista ovat monesti tieteen vastaisia.
ap
Yllä taidetaan puhua tieteestä sangen kapeassa merkityksessä ja osittain myös vanhentuneiden paradigmojen läpi. Enkä minä ainakaan pysty myöskään perustelemaan, miksi vaikkapa omaa sukupuoltaan EI saisi/voisi representoida ihan miten itsekukin tuntee hyväksi. Sukupuoli EI ole vain ne biologiset elimet, vaan vahvasti myös kulttuurinen asia. Nykyään. Uusi paradigma nääs.

Mutta kun niitten biologisten elimien avulla pystytään ennustamaan muitakin piirteitä. Miehet ja naiset eroavat vahvasti toisistaan esim persoonallisuudeltaan. Tämä on biologinen tosiasia. Väite, että sukupuoliidentiteetti olisi riippumaton biologisesta sukupuolesta on tuulesta temmattu.

No varmaan keskimäärin näin, mutta paljon on myös poikkeuksia. Enkä keksi miten se olisi meiltä "normaaleilta" mitenkään pois.

On olemassa myös poikkeustapauksia esim siinä, että jotkut syntyvät kahdeksan sormen kanssa. Silti ihminen on olento jolla on kymmenen sormea. Ei ne pari puuttuvaa sormea ole muilta pois, mutta eivät ne myöskään muuta biologista sääntöä.

- Sukupuolia on enemmän kuin kaksi, luonnollinen fakta
- yhteiskunta yrittää satoja vuosia peittää totuutta kirjoittamalla tiedettä uskontoon ja muuhun huuhaaseen perustuen
- yhteiskunta lopulta osoittaa merkkejä totuuden ja tieteen hyväksymisestä
- ”muunsukupuolusuus on tieteen vastaista, koska minä pidän siitä tarinasta joka minulle kerrottiin ennen, enkä halua päivittää tietojani siitä huolimatta että tiedekin korjaa itseään” -AP vuonna 2021
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri noinhan se menee, maailma menee eteenpäin ja jos en itse mene mukana, niin pian olen taantumuksellinen. Jos olisit n. 120-vuotias, ajattelisitko että meistä naisista ei ole äänestämään tai että emme voisi pitää housuja?
Mutta eihän tuo edistyksellisyys ole loputon tie. Nykyiset edistykselliset näkemykset eivät kestä kunnon tarkastelua, vaan ovat muuttuneet komediaksi. Olen sitä mieltä, että naiset saavat äänestää ja pitää housuja, en pysty järjellä perustelemaan päinvastaista. Sen sijaan edistykselliset näkemykset esim sukupuolista ovat monesti tieteen vastaisia.
ap
Yllä taidetaan puhua tieteestä sangen kapeassa merkityksessä ja osittain myös vanhentuneiden paradigmojen läpi. Enkä minä ainakaan pysty myöskään perustelemaan, miksi vaikkapa omaa sukupuoltaan EI saisi/voisi representoida ihan miten itsekukin tuntee hyväksi. Sukupuoli EI ole vain ne biologiset elimet, vaan vahvasti myös kulttuurinen asia. Nykyään. Uusi paradigma nääs.
Mutta kun niitten biologisten elimien avulla pystytään ennustamaan muitakin piirteitä. Miehet ja naiset eroavat vahvasti toisistaan esim persoonallisuudeltaan. Tämä on biologinen tosiasia. Väite, että sukupuoliidentiteetti olisi riippumaton biologisesta sukupuolesta on tuulesta temmattu.
ap
No varmaan keskimäärin näin, mutta paljon on myös poikkeuksia. Enkä keksi miten se olisi meiltä "normaaleilta" mitenkään pois.
On olemassa myös poikkeustapauksia esim siinä, että jotkut syntyvät kahdeksan sormen kanssa. Silti ihminen on olento jolla on kymmenen sormea. Ei ne pari puuttuvaa sormea ole muilta pois, mutta eivät ne myöskään muuta biologista sääntöä.
ap
Näin, mutta kukaan tuskin "vastustaa" kahdeksansormisia ihmisiä tai tuohtuu heidän olemassaolostaan? Kukaan tuskin vaatii että menevät komeroon eivätkä näyttäydy ulkomaailmassa epänormaalin sormimääränsä kanssa?
Et ole muuttanut itsessäsi mitään. Se on ihan normaalia. Mielenkiintoista on nähdä ovatko tämän päivän cancelnatsit samanlaisia vielä 20 vuoden päästä.