TS: Etelä-Suomen avi harkitsee rikosilmoituksen tekemistä saamastaan koronarajoituspalautteesta
Avin torstaina julkaisema päätös pääkaupunkiseudun koronarajoitusten kiristymisestä keräsi runsaasti palautetta.
"Aika rankkaa palautetta, sanotaanko näin. On mietinnässä, että tehdäänkö rikosilmoitusta”, Etelä-Suomen avin ylijohtaja Merja Ekqvist kertoi lehdelle.
Saadun palautteen sävy ja laajuus yllättivät Ekqvistin.
"Vähän yllättävää, sillä keväällä on kuitenkin ollut samat rajoitukset voimassa, mutta ne eivät aikaisemmin herättäneet samanlaista reaktiota”, Ekqvist sanoi.
Kommentit (6)
Tottakai esim. raiskaus/tappouhkauksista pitää tehdä rikosilmoitus.
Siis rikosilmoitusta niistä persuleista, jotka AVIa ovat uhkailleet. Ei hallituksen toiminnasta, kuten tämän yrität esittää.
Sanna ja Li joutuu tutkintavankeuteen ettei sammakoita enää pääse suusta.
Ei hyvää päivää.
Rikosilmoitus palautteesta.
Ei ihmekään, että Suomen oikeuslaitos on jumissa, jos se on täynnä perseilyä.
Vai edetäänkö tässä pikkuhiljaa siihen, että eriävät mielipiteet vaimennetaan rikosilmolla ja syytetään "maalittamisesta?
Kyllä noi Avin ihmiset on harvinaisen yksinkertasta porukkaa. Kansa ei hyväksy sitä, että lapsilla maksatetaan taas kerran itsekkäiden aikuisten perseily. Piti päästä Pietariin potkupallon perässä, koko kesä ollaan notkuttu festareilla ja kaiken maailman terasseilla ja räkälöissä viinaa kittaamassa ja halaamassa ja nuolemassa tuntemattomia. Ei se mielestäni oikein ole, että annetaan saman menon jatkua ja kielletään lapsilta joukkueharrastukset ja sarjapelit. Suunnattomasti ihmettelen myös tuota Avin viestinnän tasoa. Tässä on nyt puoltoista vuotta eletty koronan kanssa ja viestintä edelleen yhtä siansaksaa. Avi kun puhuu niin vastuu on kuulijalla. Tuntuu myös, että näistä rajotteista on tullut pelkästään arvovaltatappelua. Kukaan ei ota vastuuta mistään ja kaikki syyttelee toisiaan. Naurettavaa touhua. Ja iso peukku näille lajiliitoille, jotka viis veisaavat Avin sekoilusta ja aikovat käynnistää sarjapelit suunniteltujen aikataulujen mukaan.
Oikein