Muisto AMK ajoilta

Minua vastaan oli oppilaat kuin opettajakin ja kyse ammattikorkeakoulusta. Opiskelin kaupungissa, missä pääsi niin junalla kuin bussilla liikkumaan. Alusta asti tunsin itseni ulkopuoliseksi, eikä minua kutsuttu luokan rientoihin. Baarissa näin toisinaan luokkalaisia sattumalta ja monesti meninkin kytikselle, että sain liittyä seuraan. aina ei sanottu, että mene pois, mutta sitäkin tapahtui. Tunsin itseni ulkopuoliseksi enkä tervetulleeksi. sitäkin sanottiin, että onko pakko ängetä väkisin mukaan ja eikö ole omia kavereita, kun roikut mukana. Koulun loppuun oli suunniteltu päätösristeily, jonne minua ei haluttu ja joka yritettiin minulta pimittää, mutta jonne halusin mukaan. Sinne oli myös lähdössä eräs opettaja, joka oli ystävystynyt joidenkin luokkalaisnaisten kanssa. Viimeisellä tunnilla opettaja puhui, mitä nyt päättäjäisissä puhutaan ja että vielä kokoonnutaan risteilylle, vaikka ihan kaikki sinne ei ole lähdössä syystä tai toisesta, kuten ei kaikki päässeetkään. Minä taisin olla ainoa, jota sinne ei haluttu. Kun vapautus koitti, pyysi opettaja ja niinsanotut luokan päähenkilöt, luokan kultapoika ja tyttö jäämään ja puhuivat suoraan, että minulle risteilyä ei ole varattu, koska minua ei toivota sinne mukaan, joten olisi kaikille parempi, että jättäydyn risteilyltä pois vapaaehtoisesti. He tuijottivat minua pitkään, itkin raivoa ja pettymystä, mutta lupasin jäädä pois. Astelin koulun aulan läpi, näin luokkalaisia ja huomasin heidän seuraavan vahingoniloisesti. Kuulin, kun he keskustelivat, mihin aikaan nähdään rautatieasemalla ja millä junalla mennään. Lähdin asunnolleni ja mieleeni kehittyi idea. Soitin laivayhtiöön, jolla tiesin heidän lähtevän ja sain itselleni varattua matkan. Sitten tarkastin bussiaikataulut, koska bussi lähtisi lähistöltä ja sillä tuskin kukaan luokkalainen matkustaisi. Toinen takki ja kengät, sitten bussille ja ensitöikseni perille päästyäni pilailupuotiin, ennen satamaan menoa. Ostin peruukin, aurinkolasit sekä hatun ja sitten kohti satamaa, mutta pysyin silti muista etäällä, jos heitä näin ja lymyilin terminaalin ulkopuolella. Kerran huomasin yhden luokkalaisen tuijottavan minua, mutta lähdin pois paikalta ja menin laivaan viimeisten joukossa. Kukaan luokkalaisista ei nähnyt minua ja olin hytissäni siihen saakka, kun laiva irtosi laiturista. Minua todella jännitti, miten suunnitelmani onnistuu. Nyt oli pahin edessä ja lähdin etsimään muita. Nurkkia kierrellen huomasin heistä jo osan istuvan kansibaarilla nauttimassa kesäpäivästä . Hain oluen peruukissani ja hatussani, menin pöydän viereen ja sanoin että terve!!
-Ei oo todellista, oli ensimmäinen lause ja luokan kultapoika ja tyttö kävi heti kimppuuni. Tilanne eteni siten, että kultapoika ja tyttö päätyivät molemmat putkaan ja minä sairaanhoitajan vastaanotolle. Esitin sairasta, että minä en joutunut putkaan. Loppuristeilyn pysyin lähinnä hytissäni. Kävin syömässä ja ostoksilla, mutta nähdessäni luokkalaisia emme puhuneet ja opettaja vain sanoi, että sinä lupasit jäädä pois ja nyt on kaikkien matka pilalla. Tajusin myöhemmin itsekin ehkä mokanneeni, mutta tapaus ei unohdu.