jos kaveri ollut vastaamatta 2 päivää puhelimeen ja on alkoholisti, kannattaako soittaa poliisit?
jos se on saanut kohtauksen ja asuu toisella paikkakunnallakin. entä jos menee monta päivää ja ei vastaa? pitääkö soittaa poliisit?
Kommentit (12)
No kaipa sun kaverilla on muitakin ystäviä ja sukulaisia kuin sinut? Vai kuinka?
Onko tuo tyypillistä käytöstä vai ei? Kuinka kauan olette tunteneet?
Saatko yhteyden johonkin tuttuun siellä toisella paikkakunnalla? Joka voisi käydä oven takana?
Nämä on vaikeita, kun voi tosiaan olla käynyt jotakin, tai sitten on jäänyt putki päälle. Katoamisesta saa kyllä ilmoittaa.
Ok, sulla on hyvä syy olla huolissasi.
Mutta jos hän on saanut jonkun kohtauksen, niin hän lienee jo avun ulottumattomissa. Joten sinuna odottelisin vielä.
Onko paikkakunnalla ketään yhteistä tuttua joka voisi käydä vilkaisemassa?
Ihan heti en poliiseja asialle laittaisi, mutta ehkä jo viikon jälkeen voisin kiireettömän tehtävän antaa.
Minä olen kerran soittanut poliisille kun useaan päivään ei päihdeongelmaista läheistäni saatu kiinni pitkään aikaan. Lopulta olivat menneet hänen asuntoonsa sisään ja siellä oli jonkun äijän poljettavana parhaillaan. Samalla olivat löytäneet asunnosta huumeita ynnä muuta.
Kannattaa huolestua sitten kun puhelin ei enää ole päällä. Yrititkö tavoitella yhteisten juominkien merkeissä?
Älä suotta, sitä saa mitä on tilannut.
Kahden päivän kohdalla ei jollei jokin vakava sairaus. Alkoholistilla saattaa vähän kestää välillä tuon yhteydenpito kun tärkeämmät asiat ja/tai niistä toipuminen menossa.
Mun naapuri huusi ja mökelsi kotonaan pari päivää, sitten soitettiin toisen naapurin kanssa poliisit katsomaan, mikä tilanne on. Tulivat ja veivät mukanaan, ilmeisesti meni katkolle. Yritä saada joku kiinni, joka voisi käydä oven takana. Kyllä noihin poliisikin tarttuu, jos syy huoleen on. Onko katoillut aiemmin? Saattaa tietty olla putki päällä ja ei halua tai kykene kommunikoimaan.
Onko tavallista kun putki meneillään?
Silloin ei ehkä kannata olla heti huolissaan, vaan seurata jonkin aikaa, ja sitten vasta tehdä asialle jotain.
Paljonko hänellä on ikää, ja onko jotain sairauksia joiden takia hyvä syy epäillä jotain?
Siinä tapauksessa kävisin ovikelloa soittamassa, ja pistäisin myös viestiä tai jotain. Jos ei vastaa, eikä ole ovella, niin todennäköisesti on kaverin tai tutun luona. Käy vaikka seuraavana päivänä uudestaa. Jos ei tuu ovelle, niin tee katoamisesta ilmoitus, ja ois hyvä kertoo, että mitä sä eniten ehkä pelkäät.
Ensisijaisesti pyytäisin jotain tuttua tarkistamaan tilanteen käymällä hänen luonaan.
Jos sellaisia tuttuja ei ole, niin sosiaalitoimeen voi tehdä huoli-ilmoituksen. Tai suoraan yhteys poliisiin.
Huoli-ilmoitus voisi olla hyvä niin sitä kautta hän voisi saada jotain palveluja ja ohjauksen päihdehoitoon.
No ei pidä. Vasta, jos sulla on syytä epäillä ettei kaikki ole hyvin, soitetaan isännöitsijälle ja hän sit tarvittaessa poliisille. Suoraan poliisille toki, jos ihminen selvästi ilmaisee satuttavansa itseään.
Juoppo on helposti vkonkin tavoittamattomissa.