Kysymksiä/ ajatuksia/ kokemuksia lastensuojetarpeen kartoituksesta
Hei vaan.
Perheestäni, johon kuuluu kaksi teini-ikäistä (toinen yläkoulussa, toinen lukiossa) ja minä (yh-äiti). on tehty lasu yli kuukausi sitten.
Joudumme menemään ensi viikolla tähän "kuulusteluun", jossa ymmärtääkseni lapsiani ja minua kuullaan erikseen ja yhdessä.
Ilmoituksen tehnyt lapseton naapuri väittää minun juovan ja huutavan lapsilleni.
En tunne naapuria juuri lainkaan, mutta tiedän, ettei hänellä ole ainakaan kotona asuvia lapsia ja lienee sen verran nuorikin, ettei ole kotoa pois muuttaneitakaan.
Asuu yksin.
En tiedä onko miestä jossakin, muttei ainkanaa samassa osoitteessa.
En siis kerta kaikkiaan tunne koko henkilöä, mutta hän kuvittelee tietävänsä, mitä meillä tapahtuu, vaikkei hän tunne minua sen paremmin.
Minulla on hyvin kantava ja kuuluva ääni. Tiedän, että välillä menee hermo teineihin ja saatanpa hyvinkin korottaa ääntäni.
Sekö on rikos? Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Tai ehkäpä ei mahdukaan.
Koskaan en ole tukistanut enkä muutenkaan pahoinpidellyt lapsiani.
Juon kyllä alkoholia, mutten holtittomasti, humalahakuisesti enkä jatkuvasti.
Minulla on lievä neurologinen sairaus, jonka vuoksi saatan joskus vaikuttaa hiukan humalaiselta, vaikka en olisi juonut pisaraakaan alkoholia.
Lapseni ovat itsenäisiä, hyvin kasvatettuja ja kaikin puolin ok kansalaisia, joista kenekään ei tarvitse olla huolissaan.
Koti on siisti, aina on puhtaat vaatteet, kampaajalla käydään, monipuolista ruokaa laitetaan yhdessä.
En minä rikas väitä olevani, mutten köyhäkään.
Olen päättänyt, etten aio suostua mihinkään seuloihin enkä muutenkaan aio olla äärimmäisen yhteistyöhaluinen.
Ilmoitus on asiaton ja perusteeton ja se on pilannut lasteni kesäloman totaalisesti, koska heitä ahdistaa tällainen "vaino".
Jos lapseni olisivat vielä ihan pieniä, voisin mennä vaikka mihin heidän vuokseen, mutta nyt en missään tapauksessa mene.
Jos sossut alkavat laukata täällä, laukatkoon.
Se on vain pois apua todella tarvitsevilta perheiltä.
Onko teillä kokemuksia aiheesta?
Kiitos vastauksista etukäteen.
Huumeita en ole ikinä nähnytkään eikä minun terveydentilani kuulu lastensuojeluviranomaisille.
Kommentit (10)
Mitä väliä. Osaahan isot lapset kertoa mitä kotona oikeasti tapahtuu. Lukiolainen voisi olla omillaankin asumassa.
Seuloissa käydään huumeiden, ei alkoholin takia. Kerro paljonko sitä viinaa menee. Jos naamasta ei näe, että valehtelet määrät, niin itse uskoisin mitä asiakas kertoo. Teinit kertovat mitä kertovat. Tyhmintä on laittaa heille sanoja suuhun, koska se paljastuu. Jos et koe, että ongelmaa on, niin käytte kerran toimistolla ja homma on siinä. Ei siinä sen enempiä vainoja ole. Ja naapurille voi kertoa, että juttelee seuraavan kerran itse kanssasi. T: lasun sossu
Koska ilmoitus on tehty, pitää sossun kuulla teitä asiassa. Toteavat että ilmoitus on aiheeton ja se siitä.
Oma teini pyysi täysi-ikäistä kaveria hakemaan itselleen kaljaa ja jäivät siitä kaupassa kiinni. Teinistä tehtiin lasu poliisien toimesta. Sossusta tuli kirje jossa todettiin että koska ei mitään aiempaa taustaa ole, ei johda toimenpiteisiin.
Koko teksti huokuu sitä, että pelkäät jonkun asian paljastuvan. Meistä tehtiin aiheeton lasu, niin enpä tuota stressannut kun mitään salattavaa ei ollut. Sossut tulivat käymään kotona, ihan ymmärrettävää koska sen verran vakavaa puuta heinää sinne oli joku tarinoinut :D (Että mieheni hakkaa minua ja 4kk ikäistä vauvaamme)
Harmi ettei minulla ole miestä, enkä ole miehistä edes kiinnostunut. Ja vauvakin oli tuossa kohtaa 6 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kai sitä ei kerrota, kuka ilmoituksen on tehnyt?
No kylläpä minulle ainakin se kerrottiin kirjeessä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Koko teksti huokuu sitä, että pelkäät jonkun asian paljastuvan. Meistä tehtiin aiheeton lasu, niin enpä tuota stressannut kun mitään salattavaa ei ollut. Sossut tulivat käymään kotona, ihan ymmärrettävää koska sen verran vakavaa puuta heinää sinne oli joku tarinoinut :D (Että mieheni hakkaa minua ja 4kk ikäistä vauvaamme)
Harmi ettei minulla ole miestä, enkä ole miehistä edes kiinnostunut. Ja vauvakin oli tuossa kohtaa 6 vuotias.
Teksti voi huokua pelkoa sitä, että sosiaalityöntekijät "suuttuvat", kun myönnän kyllä ihan suoraan huutavani lapsille.
En siis karju naama punaisena raivosta, mutta ääneni on niin kova, että normaali puheenikin kuulostaa usein huutamiselta.
ap
No ei siinä mitään, muutamat keskustelut ja mappi arkistoon. Ja sen jälkeen käyt sanomassa naapurin kyylärille suorat sanat.
Vierailija kirjoitti:
No ei siinä mitään, muutamat keskustelut ja mappi arkistoon. Ja sen jälkeen käyt sanomassa naapurin kyylärille suorat sanat.
On vaan täysin älytöntä, kun kaiken Coronan aiheuttaman ahdistuksen ja muunkin vuoksi on perheitä, jotka oikeasti tarvitsevat apua, joka mahdollisesti kohdennetaan ihan turhaan meidän perheeseemme.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kai sitä ei kerrota, kuka ilmoituksen on tehnyt?
No kylläpä minulle ainakin se kerrottiin kirjeessä.
ap
Kerrotaan, mikäli ei ole tehty nimettömänä.
Yleensä kai sitä ei kerrota, kuka ilmoituksen on tehnyt?