Lue keskustelun säännöt.
Outo olo siitä, että olenko tullut oudoksi, vaikken ole siitä itse tietoinen, muttei kukaan sano? Asiallinen huoli
04.08.2021 |
Minulla on ollut monta stressaavaa vuotta ja varsinkin koronakarateeni on jollain lailla jäänyt päälle etten ehkä ole osannut lähteä ihmisten ilmoille, mutta nyt olen hakeutunut.
Eilen ystäväni poistui jotenkin vaivautuneena aika nopeasti, kun innostuin kertomaan hänelle työhömme liittyviä uusia asioita.
Viikko sitten työlounaalla vieruskaverina ollut uusi ihminen, tuskin katsoi minuun kertaakaan, ymmärrän että hänen uusi nuori vaimonsa oli siinä vastapäätä, mutten ole ennen kokenut samaa.
Olen nykyään aina valmistautunut ihmisten tapaamiseen, ystäväni oheen mukaisesti "pyri antamaan hyvä kuva itsestäsi" - emme ole hänenkään kanssa tavanneet yli vuoteen, vain joskus puhelimitse.
Olen toki tavannut asiakkaitani, enkä todella tiedä mitä he ajattelevat minusta, minulla on käsitys että kokevat saavansa apua koska kiittelevät ja varaavat uusia aikoja.
Olen ollut vuosikausia lähes täysin yksin lukuunottamatta viikottaista kodinhoitajaa, jota olenkin alkanut odottaa joka viikko, koska se tuo yksinoloon vaihtelua, vaikkemme juuri puhukaan, siis minä puhun jonkun verran ja kerron huolistanikin, mutta hän on ammattilainen eikä juuri puhu, tai vastaakaan.
Joka tapauksessa olen tietoinen että vaikka työ tuo tyydytystä ja olen tunnettu ja arvostettu alallani, niin koska tämä yksityiselämä on ollut todella eristäytynyttä ja olen varmaan erakoitunut pandemian aikana, niin olen nyt kaivautumassa ulos naisluolastani, mutta minusta on tullut vähän outo ja kummallinen?
Pahinta tässä tunteessa on se, ettei kukaan sano mitään suuntaan enkä toiseen, en ole edes uskaltanut kysyä, koska olen seriori-ikäinen ihmisalan auktoriteetti.
Huolestuttaa että olenko sekoamassa, itse huomaamatta?
Onko tuttua, miten käsittelitte tätä?
Kommentit (11)
En ole varma onko minulla enää läheisiä ystäviä, muuttaneet muualle, ja pelottaa kysyä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käsittelisi mitenkään, olisin vaan mikä olen miettimättä mitä muut minusta ajattelee.
Ehkä heidän käyttäytymisensä ei johdu siitä, että sinussa olisi jotain outoa. Ehkä ovat itse jotenkin outoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ovat jotenkin outoja omalla tavallaan, turha murehtia
Minusta tuntuu, että muista ihmisistä on tullut outoja. Viihdynkin enemmän luonnossa kuin ihmisten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että sinulla on lievää sosiaalista ahdistusta ja yksinäisyyttä ja se on nyt aktivoitunut, kun olet ollut paljon kotona. Huomaa, että monilla on samaa. Esim tuo ystäväsi saattoi poistua outona myös siksi että häntä itseänsä alkoi ahdistaa.
Sinuna vaan lisäisin niitä sosiaalisia kontakteja, että tottuu uudelleen. Ja muille kuin hyville ihmisille älä avaudu mistään henkkoht asioista tai huolista heti, siitä tulee kyllä outo vaikutelma.
Siis tarkotin, että monille korona-aika on aiheuttanut samanlaisia oireita. Ei oikein tiedä miten päin olisi - tekisi mieli ihmisseuraa, mutta toisaalta on tottunut siihen että se on hyvä, että välttää, mutta toisaalta enää ei ole pakko tai hyvä kuitenkaan kokonaan välttää - mitä siinä sitten tekisi? Vähemmästäkin pieni sisäinen ristiriita. Ja sitten kun on kerennyt vähän poteroitua sinne kotiin kännykän kanssa, niin oikean ihmisen kohtaaminen tuntuukin sellaiselta hommalta minkä pelisääntöjä ei muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että sinulla on lievää sosiaalista ahdistusta ja yksinäisyyttä ja se on nyt aktivoitunut, kun olet ollut paljon kotona. Huomaa, että monilla on samaa. Esim tuo ystäväsi saattoi poistua outona myös siksi että häntä itseänsä alkoi ahdistaa.
Sinuna vaan lisäisin niitä sosiaalisia kontakteja, että tottuu uudelleen. Ja muille kuin hyville ihmisille älä avaudu mistään henkkoht asioista tai huolista heti, siitä tulee kyllä outo vaikutelma.
hyville *ystäville, no toivottavasti ystävät on hyviä ihmisiä myös.
Ok, tajuan tilanteen, mutta jospa kysyisit joltain hyvältä ystävältä?