Onko muiden pikkulapsilla tällaista kiukkua?
Leikki-ikäiseni tuntuu järjestävän kiukkukohtauksia ihan tyhjästä tahallaan. Ensin kaikki on hyvin, mutta sitten ihan yllättäen hän alkaa huutaa ja kiukuta jostain asiasta mikä on edelleen ihan hyvin enkä mitenkään keksi miten siitä nyt tuli kiukku. Ja kiukku ja huuto yltyy vain vaikka kaikki edelleenkin pitäisi olla ihan hyvin. Näitä kiukkuja on vaikea saada loppumaan kun ei tiedä mikä on kiukun aihe. Ihan kuin lapsi vain tarvitsisi kovan kiukkukohtauksen purkaakseen energiaansa ja sitten sen tyhjästä järjestää. Ulkoillaan joka päivä paljon eli energiaansa saa purkaa ulkona kyllä enkä oikeastaan tarkoita edes sellaista fyysistä energiaa vaan enemmän jotain kiukkuenergiaa.
Lapsi ei myöskään itse osaa sanoa miksi kiukkuaa (toisissa tilanteissa välillä osaa sanoa, sellaisissa tilanteissa joissa kiukulle on minullekin nähtävissä selvä syy).
Onko kellään muulla tällaista?
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Pikkulapsella?
Meidän 2,5v saa nykyään tuollaisia, hirveitä kiukkuvänkäämisraivareita. Uhman merkit alkoi jo varhain 1-vuotiaana, joten ajattelin ettei se voi pahemmaksi enää muuttua, mutta toisin kävi. Lapsi ei osaa itse päättää mitä tahtoo ja sitten raivostuu, tehtiin näin taikka noin. Niissä tilanteissa on vaan pakko palauttaa mieleen, että kyse on pienestä lapsesta, jolla ei ole kykyä hallita raivopuuskiaan eikä ajatella järkeillen.

Ainakin minun lapsi on kiukun vihdoin laannuttua aivan väsynyt ja pahalla mielellä eli hän selvästi itsekin kärsii näistä tyhjästä tulevista kiukuista ja kyselee minulta jälkikäteen jotenkin hädissään miksi kiukkusi niin. Haluaisin auttaa häntä mutta en tiedä miten, olisi kaikille parasta että nämä tyhjästä tulleet kiukut loppuisi (ja jäljelle jäisi kiukut aiheista joissa on tiedossa se aihe). Ap
Miksi kukaan ei kysy koskaan kysymystä: "Onko muiden aviomiehillä" tällaista kiukkua" tai vanhalla äidillä, kenties opettajalla. Silloin päästään todelliseen asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei kysy koskaan kysymystä: "Onko muiden aviomiehillä" tällaista kiukkua" tai vanhalla äidillä, kenties opettajalla. Silloin päästään todelliseen asiaan.
En nyt ymmärrä ihan mitä tarkoitat mutta voithan tehdä oman aloituksen tuosta aiheesta.
Ap
Lapsesi on vajaa. Ei normaali lapsi kiukkua, noin. Kurita kunnolla joka kerta kun rääkyy niin jossain vaiheessa oppii ettei se kannata. Vain annettu kuri auttaa!!
Kaksisuuntainen mielialahäiriö?