Joukkoruokailun kasvisruokapäivä haasteena yksilönvapaudelle
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/77254
Tutkielman tuloksien perusteella näyttäisi siltä, ettei kasvisruokapäivä loukkaa yksilönvapautta tai hänen mahdollisuuttaan tehdä autonomisia päätöksiä joukkoruokailutilanteissa. Kasviruokapäivää voidaan kuitenkin pitää liberalistisen paternalismin mukaisena tuuppauksena, joka onnistuu kuitenkin säilyttämään ruokailijan vapauden ja autonomian. Ilmastonmuutos kuitenkin uhkaa ihmisten perusoikeuksien toteutumista, minkä vuoksi tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista rajoittaa yksilönvapautta myös sellaisten asioiden suhteen, joita on totuttu pitämään yksilön omaan päätösvaltaan kuuluvana.
Kommentit (8)
Mutta ei kai siellä koiuluruokailussa muutenkaan voi päättää, mitä syö. Ruokalistan suunnittelija päättää oppilaiden puolesta joka tapauksessa, olipa ruokana sitten lihakastike tai kasvispyörykät.
Eikös yksilönvapaus ole pääasiassa lisääntynyt esim. kouluruokailussa? Aiemmin kouluissa oli vain yhtä ruokaa tarjolla, nykyisin on kahta koska useimpina päivinä on myös kasvisvaihtoehto sen liharuoan tai vastaavan lisäksi.
Maailman sivu on ollut kasvisruokapäiviä koulussa. Esim. porkkana- ja pinaattiletut, puuropäivät, kasviskeitto, kasvisvuoka.
Eivätkä ne silloin olleet ongelma kellekään.
No jos lihanhimosi on niin suurta, ettet pärjää pelkällä kasvisruualla edes puolta päivää, niin ota mukaasi pitkä hampparinkäyrää. Sen tosin joudut syömään kylmänä, mutta toteutuupa yksilönvapautesi.
Onko tämä todella niin iso asia jollekin, että viitsii tonkia maakuntayliopistojen graduja ja tehdä niistä aloituksia nettipalstoilla? Mikä aloituksen pointti edes on? Kyseenalaistaa kyseisen gradun aihe? Esittää kritiikkiä kasvisruokapäivää kohtaan? Tulkitsen näin siksi, että olen havaitsevinani aloituksessa pyrkimystä gradussa käytetyn kielen pilkkaamiseen ja siten sen aiheen naurunalaiseksi tekemiseen.
Yksilönvapauden nimissä voit olla syömättä kasvisruokapäivinä, ok?