Kuinka moneen ystävään/kaveriin/tuttuun olet elämäsi aikana katkaissut välit?

Kommentoi eron yhteydessä sellaisia asioita minusta ja lapsestani, että en sietänyt enää. En kadu.

Tosin tätä on voinut edesauttaa se, että ei ole tuntunut enää olevan mitään yhteistä. Yksi kaveri jäi kun lainasin hänelle rahaa eikä hän koskaan maksanut, ei enää vastannut yhteydenottoihin jne. Toisen kanssa tunsin olevani tyhmä varakaveri, joten kaveruus jäi. Kolmas harrasti seksiä mun poikaystävän kanssa. Monta tuttavuutta on jäänyt taakse tutustumisasteella, ei siinä sen kummempaa eroa ole tarvittu. Itseäni ahdistaa takiaistyyliset ihmiset ja kaveruus heidän kanssaan usein hiipuu kun en vastaa tarpeisiin jatkuvasta yhteydenpidosta.

Kävi ilmi, että "ystäväni" oli koko ajan kertonut kaikki henkilökohtaiset asiani miehelleen. Ei sillä, että mulla nyt niin ihme salaisuuksia olisi, mutta periaatteesta olen sitä mieltä, että ystävien asioita ei kerrota muille, ei edes puolisolle.

touhusi eroa enemmän kuin ex-puoliso ja minä.



Paljon on vaan jäänyt ystäviä ja tuttuja matkan varrelle, olen huono pitämään yhteyttä kauas muuttaneisiin tai meidän muuton takia kauas jääneisiin tai yleensä kehenkään puhelimella.

En mä tietoisesti ole katkaissut välejä kehenkään. Toki matkan varrella ystävyyssuhteet ovat voineet hiipua elämäntilanteiden muutosten vuoksi. Mutta jos mä nyt tapaisin sattumalta vaikka ala-asteen hyvän ystävän, niin kyllä voisin ihan hyvin juttua jatkaa.

välit.Tämä henkilö oli varsin itsekeskeinen.Hän ei sietänyt mitään kritiikkiä esim.lapsistaan vaan suuttui helposti,jos sanoin vähänkään negatiivista hänen perheestään.Itse oli kuitenkin innokas piikittelemään esim.lasten ikäerosta,sisustuksesta ym.Heidän perhemalli oli hänen mielestään se ainut ja oikea.Ehkä suurin pettymys oli se,että usein kuuntelin empaattisesti hänen työ/lapsihuolia ja olin aidosti kiinnostunut..Hän ei edes vaivautunut hyvää matkaa toivottamaan,kun matkustin ulkomaille.Eniten harmittaa kun mua "varoitettiin"tästä ihmisestä..joskus vaan pitää asiat itse kokea,ennenkuin uskoo.

toisin..Tällä iällä (28) ei enään helposti saa hyviä ystäviä..

Enkä kadu yhtäkään päätöstä, vaikka helppoja eivät ole olleetkaan.Tässä syyt:



- yhteen koska hänen miehensä (silloinen työnantajani) lähenteli minua erittäin voimakkaasti, ja hän tiesi tästä mut ei ollut tietävinään. Mä oikeasti pelkäsin sitä miestä, ja oli pakko ottaa etäisyyttä molempiin heti kun työt loppui



- toiseen koska en vaan kestänyt enää katsoa miten hän eli elämäänsä ja kohteli lapsiaan (huom! ei ollut kyse mistään normaalista elämän vastoinkäymisistä, väsymyksestä jne, vaan lasten henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä!). Niin kauan pidin yhteyttä kunnes pääsivät lastenuojelun piiriin, sit koin että lapset on nyt turvassa ja kaveri saa tarvitsemansa avun eikä mun tarvi enää olla siinä saatavilla joten lopetin yhteydenpidon. Omakin mielenterveys meinas siinä huojua, ja välien katkaiseminen oli elämäni parhaimpia päätöksiä.



- kolmanteen koska hän sanoi suoraan, ettei kestä nähdä muiden onnea koska ei koe itse saaneensa mitä elämältä haluaa. Ei halunnut onnitella lapsen syntymästä, ja viimeinen kerta kun tavattiin oli hirveä, en enää tunnistanut siinä sitä ihmistä jonka olin tuntenut. Hän oli jotenkin todella turhautunut ja täynnä aggressiota, tyly mun miehelle ja lapselle, ja läppäs meidän koiraa kun luuli etten nähnyt (ja on aina ennen tykännyt koirasta), et musta tuntui etten vaan halua pitää häneen enää yhteyttä. Meille ei tarvi tulla kiukuttelemaan, vaikka omassa elämässä ei kaikki olis täydellistä!

päin naamaa eikä uskonut vaikka moneen kertaan nätisti yritin asiasta jutella. Katkaisin välit ja tein selväksi mistä se johtui. Muutama vuosi myöhemmin ollaan taas oltu tekemisissä...

mutta erilleen on ajauduttu erinäisten kamujen kanssa, milloin mistäkin syystä (muutto, opiskelut, työt jne)

yhteenkään ihmiseen. Ikää mulla on nyt melkein 40v.