Hei, te jotka ette ole vanhempienne kanssa tekemisissä,
mitä vastaatte, jos joku utelee teidän vanhemmistanne tai sisaruksista. Sanotteko suoraan, että ette ole nähneet moneen vuoteen?
Kommentit (10)
Ei minulta ole kukaan juuri koskaan kysynyt, mitä vanhemmilleni/velipuolelleni kuuluu. Hyvin harvinaista on moinen.
Jos sitä joku minulta kysyy niin vastaan etten tiedä (vanhemmista) tai ettei kiinnosta (velipuolesta). Mitäs sitä sen enempiä selittelemään. Ei ketään edes kiinnosta :D
Toki saatan itsekin vastata ympäripyöreästi; en todellakaan tiedä.
Sivistynyt ihminen ei silloin kysy enempää.
nähneet. Ja, että olemme muutenkin aika vähän tekemisissä.
että emme ole olleet tekemisissä kohta 8 vuoteen. Yleensä kyselyt loppuu siihen.
Ihanaa muuten huomata, että minulla on kohtalotovereita, ainakin muutama tämän ketjun perusteella.
MIksi teillä on aikanaan välit menneet poikki?
Minä "heräsin" saatuani omia lapsia. Tajusin silloin, että olen elänyt lapsuuteni pelkällä pyhällä hengellä, ilman ruokaa ja vaatteita, aina yksin kotona, hoidin koulun ja kaiken yksin, olin "näkymätön" lapsi. Isäpuoleni meni kaikessa edelleni, äitini raatoi töissä jotta isäpuolen ja hänen kymmenpäisen sisarussarjansa asiat saatiin maksettua ja hoidettua.
Vaikka olen vuosia käynyt terapiassa näitä puimassa, niin aina vaan alkaa kiukuttaa ja savu nousta korvista, kun ajattelen....
Ja meillä ei lotrattu alkoholilla, vaan oltiin tunneköyhiä, kylmiä ja välinpitämättömiä ihan muuten vaan.
Meillä meni välit poikki yli 10 v sitten. Jos lie välejä oli siihenkään asti.
Lapsuus oli pelkkää huutoa, tukistamista, henkistä nöyryyttämistä, seksuaalista häirintää... Me ei puhuttu enää sen jälkeen kun menin 7 luokalle. Enkä osannut siinä iässä niitä ongelmia ratkoa, joten olin hiljaa. Äidin mielestäminä olin kummallinen ja aina mollasi muille.
Isää en kunnolla edes tuntenut, äiti oli 7 lapsen yh. Varmaan hoidon tarpeessa, mutta muut naapurit vaan sanoi, että miten vaikeaa äidillä on selvitä yh roolista, mutta eipä ajatelleet miten vaikeaa meillä lapsilla oli olla henkisesti sairaan äidin kanssa.
Viinaa meillä ei käytetty, mutta muuten ilmapiiri oli kammottava. Kun muutin pois, se oli todella helpotus, vaikka yksin joutui kaikesta selviämään.
Meillä välien katkeamisen taustalla on alkoholismia, mielisairautta sekä henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä.
Jaksoin kaikkea aikansa, mutta myös omia lapsia saatuani totesin, että he eivät joudu samanlaista kohtelua hyväksymään. Tosin fyysisesti isoisä ei heitä pahoinpidellyt, mutta muuten meno oli ihan samanlaista kuin minun kanssa aikanaan.
Äitini kanssa olen siis väleissä ja sisarusteni myös.
ja jos kysytään miksi, kerron samantien, en suojele vanhempiani häpeältä, koska ovat itse aiheuttaneet ongelmansa
ei tiedä sisarustensakaan kuulumisia?