Lue keskustelun säännöt.
Hyvän ystävän itseriittoisuus alkaa ärsyttää
26.07.2021 |
Ystäväni on aina ollut yksi kivoimmista tuntemistani tyypeistä.
Valitettavasti hän on alkanut itse pitää itseään myös maailman fiksuimpana, ajattelevimpana ja nyt myös jotenkin äärettömän upeana.
Tämä suunta on alkanut oikeastaan sen jälkeen, kun hän erosi ja löysi itsensä uudelleen. Urheilee, käy ulkona tapaamassa ihmisiä, käyttää paljon aikaa itseensä.
Kaikki tämä on erittäin hyvä juttu hänelle ja olen aidosti onnellinen, että on päässyt erosta yli ja hän todella on viehättävä ja täynnä virtaa.
Mutta viime aikoina tuo uusi virta on alkanut kuulostaa siltä, että hänestä on tullut joku yli-ihminen, moni mies on hänelle jotenkin liian ala-arvoinen, hän kuvittelee yhtäkkiä hakevansa lääkkikseen, hän tietää kaikesta kaiken ja on mielestään pätevämpi kuin vaikka psykologit ja koulun opettajat. Eli neuvoo muita toistuvasti, puhuu kuin joku ministeri ja kaiken lisäksi uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että on ehkä loppuelämän sinkku koska kukaan ei ole hänen tasollaan lopulta.
Turha nostaa kateuskorttia esiin, koska kateus kaiketi tarkoittaa että haluaa jotain pois toiselta itselleen, ei ystävälläni ole tällä hetkellä mitään mitä minä haluaisin elämääni. Hänellä on oma elämänsä ja minulla omani, hyvin erilainen sitä paitsi.
Mutta onko muut huomanneet eron aiheuttavan tällaista? Tai ylipäätään nelikymppisen naisen käytöksen muuttuvan tuohon suuntaan?
Hän on ollut aina niin hyvä ystävä ja kivaa seuraa, nykyään tekee aina mieli sanoa, että jos tuo itsekehu ei lopu niin parempi ettei nähdä ollenkaan. En jaksa olla vahvistamassa toisen itsetuntoa, kun se on selvästi jo tapissa.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano, että
- kiva juttu, suunnitelmia pitää olla
- ihan hyvin voikin olla vaikka loppuelämän sinkku
- jokainen lopulta tekee elämänsä päätökset itse
- mitä suunnitelmia sulla on syksyksi?
- pitäis ostaa takki, lähetkö kimppaan?
- lähetäänkö jollekin luontopolulle?
Tarvitsee itsetuntobuustia eron jälkeen. Oma lähes 50v kaverini alkoi kehuskella ulkonäöllään ja suosiollaan miesten kanssa. Ei haitannut yhtään. Tuollainen kertomasi kaikkitietävyys voisi kyllä ärsyttää. Yritä tehdä jotain rentoa yhdessä niin ettei hän voi mennä ministerinoodiin.
Eniten ärsyttää ehkä se tunne joka mulle itselleni tulee nykyään hänen kanssaan, koska en todellakaan ole yli-ihminen, ihan tavallinen. Ihan kuin olisin joku "kamarineito".
Ja myös tuo kommentointi, kuinka kukaan ei oikein pääse hänen tasolleen ja kaikissa joku vika, niin kyllä varmasti löytää vikaa myös ystävistä, näiden miehistä jne.
Toki myös arvostelee itseään, hän on "liian kiltti", "ei osaa vaatia muilta", "kaikki on tehtävä täydellisesti", "ylisuorittaja", "uhrautuva äiti"...
Jos hän on yhtään normaali ihminen, uskoisin että tuo menee ajan kanssa ohi ja varmasti jossain vaiheessa alkaa hävettää oma käytös.
Jos taas ei ole normaalin ihmisen piirteitä, tai ne on kadonneet eron ja sen tuoman kriisin myötä, niin hankalampi homma. Ei tuossa auta muu kuin sanoa asiasta tai alkaa vältellä ja toivoa että paluu entiseen tulee joskus ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on todella hyvä ilmaisu tuo kamarineito. Minulla on sukulaisnainen joka on hyvin olevinaan ( ilman mitään sen ihmeellisempiä perusteita). Itselle tulee hänen kanssaan tunne että olen vain ihaileva yleisö hänen jutuilleen. Lapsenlapset on käsittämättömän eteviä, tuntikausia jaarittelee lastensa hienoista taloista. Kukaan muu ei ole mitään eikä saa mitenkään kilpailla paremmuudesta. Hän on aina ollut sellainen, vähän narsistisesti oireileva. Mutta voiko ystäväsi persoona olla pysyvästi muuttunut? En usko. Anna hänelle mahdollisuus vielä. Ehkä lievästi voit kuittailla jos hän aivan egomaanikoksi äityy.
No huh, huh, on tuossa ihan hiema kyllä kateuden haikua,,, kieltämättä. Ei ole pakko seurustella jos tökkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla aivan sama tilanne. Ystävälläni on suorastaan pakottava tarve kehua jatkuvasti itseään, mutta osaa kyllä myös olla marttyyrimainen ja uhrautuva. Ei oikein jaksaisi enää kuunnella hänen juttujaan, olen myös alkanut epäilemään, ettö jutut on pääosin vahvasti väritettyjä ellei jopa suoranaisia valheita. Hän on ollut tällainen koko sen ajan mitä ollaan tunnettu eli siis vuosia. Olen vasta nyt alkanut huomaamaan tämän käsittämättömän piirteen tuoda itseään jatkuvasti esille, kehuskella ties millä yms. Hän tekee myös sitä, että jos olen itse sanon jostakin positiivisesta asiasta joka tapahtunut itselle, hän ei oikeastaan sano mitään tai sitten ignooraa kokonaan mitä sanoin! Ei ole reilua, johtuneeko sitten kuitenkin huonosta itsetunnosta/kateudesta/katkeruudesta tms.
Hän yrittää peittää tunteitaan, kannattaa puhua hänelle, negatiivisia tunteita saa näyttää, ero saa satuttaa, niin se tekee, eihän muuten ihmistä olisi rakastanut ikinä jos ei se missään tuntuisi.
Anna höpöttää ja touhuta omiaan, eiköhän tuo mene ohi ja hän tulee myöhemmin huomaamaan oman käytöksensä. Jos esim kehuu itseään jatkuvasti vaikka kyläillessä, myhäile korostetun kohteliaasti ja sano vaikka että juu noinhan se on. Sitten vaihda aihetta. Jos tämä ystävä osaa yhtään lukea äänensävyä ja tilanteita yleensä niin ymmärtää kyllä nolostua. Paitsi jos pää on niin kerta kaikkiaan persuksissa ettei sieltä takaisin kaivaudu. Harvenna tapaamisia jos muu ei auta. Kyllä tuollaista ihmistä nyt ehkä yhden päivän kuukaudessa kestää.