Masentuneet! Miten masennus oireili (ennen lääkitystä)

Taitaa tulla lääkärikeikka jos saisin jotain apua. Kiitos kaikille

Masennus oireili jatkuvalla itkeskelyllä, jaksamattomuudella, syvällä arvottomuuden ja turhuuden tunteella. katsoin ulkona oravaa ja ajattelin tosissani, että sen elämä on arvokkaampi kuin minun. Itsemurhaa en suunnitellut, mutta päässä alkoi pyöriä niitä ajatuksia kuolemasta, että olisi kaikille parempi jos kuolisin jne. Eristäydyin ihmisistä, en jaksanu soittaa, vastata puhelimeen jne. En jaksanu seurustella lapsen kanssa yhtään. No se piti laittaa sitten päiväkotiin osaksi viikkoa, mikä oli tosi hyvä. Kauppaan lähtö oli vaikeaa, autolla ajaminen, parkkeeraaminen ja valintojen tekeminen tuntu niin kamalan rankalta.



Sain myös lääkityksen, eka lääke auttoi muutaman kuukauden, sitten teho jotenkin lakkas, lääke vaihdettiin ja nyt se on auttanut tosi hyvin, välillä on pitäny nostaa annosta. Lääkkeet on vieneet itkuisuuden, keskittymiskyvyn puutteen, ja synkät ajatukset.



Mielestäni lääkitystä kannattaa kokeilla, mutta ei tyytyä pelkästään siihen vaan yrittää päästä terapiaan. Masennuksella on yleensä syitä joihin voi yrittää elämässä vaikuttaa ja terapiassa voi löytää ratkaisuja.

Minua myös kiukuttaa koko ajan, mikä milloinkin. Ja ihmiset ärsyttävät. Mies tässä yksi päivä huomauttikin, että miten voi olla niin, että kaikki muut ihmiset ovat muuttuneet niin ärsyttäviksi...



Lisäksi olen koko ajan väsynyt. Univaikeuksia on toisinaan, mutta vaikka olisin nukkunut ihan hyvinkin, olen vaan koko ajan väsynyt. Mikään ei oikein huvita, on pakotettava itsensä tekemään asioita.



En kyläile, en harrasta, ei kiinnosta mikään niin paljon, että jaksaisin ryhtyä.



Kaikki asiat tuntuu vaikeilta. Esim. on tosi vaikea soittaa puhelimella yhtään mihinkään.



Ou nou, olenko oikeasti masentunut...? Olen vain luullut, että olen pikku hiljaa muuttunut tällaiseksi. Pitää miettiä, pitäiskö hakea apua..

äitini ja sukulaiseni todistivat tätä muutosta en ole sen koommin saanut elämänhaluja takaisin. Jokainen päivä on samallainen tuntuu kuin olisin kone joka syö kävelee ja paskoo...

Mulla ihan ekana tuli varmasti univaikeudet, mikä oli outoa, koska aina olen nukkunut hyvin. Sitten alkoi mielenkiinto hiipua juuri esim. ystävien tapaamiseen. Siivoaminen ei enää kiinnostanut, laskujen maksu alkoi myöhästellä ja aloin olemaan vain ihan turta. Mikään ei enää naurattanut tai tuottanut iloa.



Minä kokeilin useampaa eri mielialalääkettä. Toimintakyky palasi kyllä, mutta lääkkeiden ansiosta toimin jotenkin kuin kone. Lääkkeet veivät tunteisesta ne aallonpuhjat, mutta samalla myös vuorenhuiput, ilot ja surut ei tuntuneet enää yhtä voimakkailta kuin aiemmin. Ja lisäksi kaikki seksuaalinen toiminta katosi masennuslääkkeiden myötä. Uskon silti, että lääkkeet todella hyödyttivät minua, koska niiden avulla sain ja jaksoin alkaa käymään terapiassa, jota kesti 2 vuotta. Nyt siitä aikaa jo vuosi. Enää en käytä lääkkeitä, mutta useammat käyttävät pidempään. Ja voin aidosti sanoa, että olen parantunut ja onnellinen. Nyt uskon, että masennus on sairaus siinä missä muutkin, josta oikein hoidettuna voi parantua täysin ennalleen. Kovasti tsemppiä!

lääkkeet todellakin auttoi. Jos en olis aloittanut en kirjoittelis tässä. Tietty pelkät lääkkeet eivät auttaneet vaan vaati terapiankin.

Lääkkeet auttoi valtavasti.

minulla on ollut masennusta myös joitakin vuosia sitten..

ennen lääkkeitä olin ärtynyt, huusin helposti lapsille eikä hermoja ollut juuri ollenkaan.



en halunnut/pystynyt katsomaan miestä silmiin tai halunnut olla lähellä kun oli niin ärsyyntynyt ja paha olo.



heräilin yöllä monta kertaa ja olin silloinkin pahalla päällä.



huomasin ettei mulla ollut ollut hyvää päivää moneen kuukauteen. vaikka oltiin lomareissullla olin sielläkin tyytymätön ja väsynyt.



kaverit alkoivat ärsyttämään enkä olisi halunnut olla tai jutella haideän kanssaan. piti välillä pakottaa itsensä kavereiden luokse, sitten oli kyllä mukava ja rento olo kun olin heidän kanssaan.



mulla oli myös ahdistus oireita.





tässä nyt joitakin oireita.

nyt lääkkeen aloituksen jälkeen nukun hyvin, jaksan lasten kanssa hyvin.

ja miehen kanssakin voin taas keskustella normaalisti ja katsoa silmiin enkä vain tiuski ja välttele.



ahdistusta on vielä vähän mutta lääkitystä nostettin vasta ja sekin menee todennäköisesti ohi.

olin siis kiukkuinen, tyytymätön, ahdistunut ja väsynyt vaikken välillä saanutkaan unta. Kaikki harmitti ja mitään en jaksanut tehdä. Itkin pikkuasioista ja olin jopa miehestä todella mustasukkainen, mikä ei ole minun tapaistani. Minua ei huvittanut ulkoilla lapsen kanssa, ei huvittanut siivota, en mitään. Olisin vain voinut maata ja olla siihenkin tyytymätön. :(

kun en jaksanut hoitaa vauvaa kun en saanut nukuttua ja olin aivan loppu muutenkin

sen jälkeisen yksinolon yhteydessä. Oireina oli ahdistus ja jatkuva paha mieli, väsymys ja välinpitämättömyys asiosta, univaikeudet yms. Havahduin tilanteeseen, kun ajoin työpaikalle autolla (lapset olin onneksi jo jättänyt päiväkotiin) ja olin niin muissa maailmoissa/väsynyt, että olin hyvin vähällä ajaa kolarin. Kun näin oli tapahtunut kahdesti lyhyen ajan sisällä, soitin mielenterveystoimistoon. Sain sieltä keskusteluapua ja muutaman viikon sairausloman akuutimmasta väsymyksestä toipumiseen. Tuolloin en kokenut tarvitsevani lääkitystä. Samojen oireiden palattua vuotta myöhemmin hakeuduin työterveyslääkärille, ja sain suht miedon mielialalääkityksen, jota käytin puolisen vuotta. Siitä oli apua, mutta lopettaminen ei kuitenkaan tuonut masennusta enää takaisin. En kuitenkaan koko aikana ollut mitenkään syvästi masentunut ja sitä alun muutaman viikon sairauslomaa lukuunottamatta pystyin hoitamaan työt ja lapset.

enkä kokenut mistään mitään tunteita olin kuin kone. Ainut asia joka sai minut tuntemaan iloa ja surua oli nousuhumala. alkoholinkäyttö laukaisi sitten pienen psykoosin. Olin vainoharhainen ja epäilin miestäni vieraanvallan agentiksi yms..



Päiväannokseni oli 3 pulloa keskikaljaa töiden jälkeen. Lääkitys ja raittius auttoi sekä miehen tuki.