Toinen näkökulma: alkoholistinainen liitossa kohtuukäyttäjämiehen kanssa

Olen yleisesti onneton nainen, joka alkoholisoiduin kolmekymppisenä oltuani miehen kanssa yhdessä nelisen vuotta. Alkuaikoina kuvioihin kuului saunakaljat silloin ja tällöin, mutta vasta todellakin vuosien kuluttua rutiinit iskivät vasten kasvoja.

Mies pelaa ja nukkuu. Joskus katsoo myöhäisiltaisin televisiota, kun minä olen jo yöunilla. Yhteistä aikaa ei täten jää enää oikeastaan lainkaan, paitsi kauppareissujen merkeissä. Viikonloppuisin ei tehdä yhdessä sitäkään vähää.

Hiljalleen aloin ostaa perjantaisin mukaan useamman kaljan. Ja useamman. Nykyään ostan lavan keskikaljaa ja juon koko viikonlopun.

Kesä on ollut kaikkein vaikeinta aikaa. Istun kuistilla ja juon.

Riidat ovat uusissa mittakaavoissa. Mies huutaa ja minä itken kännissä, ja sitten aamulla krapulassa.

Eroahan me teemme, koska minusta tuntuu ettei minulla ole paluuta entiseen. Jotta voisin vuosien ”putken” jälkeen lopettaa, minun tulisi raitistua kokonaan. Entä miehen saunakaljat? En kestäisi niitä, mutten myöskään halua niitä kieltää.

Olen uupunut juomisesta ja juomisesta riitelystä.

Ansaitseeko mies mielestänne eron minusta? Varmasti joo. Näen kuitenkin itsekkäästi, että minäkin olen ihminen, jolla on arvoa. Jos lähdemme eri teille, löydyn puistosta viimeistään kymmenen vuoden kuluttua.

Mies on pelastajani, mutta huutamalla en pysty lopettamaan.

AA ja pariterapia kylkeen?

Onko tällaiselle tarinalle olemassa onnellista loppua?