Voiko lasta vaatia sitoutumaan harrastukseensa?
Tilanne on tämä: 10-vuotias tyttöni on kokeillut tähän mennessä ratsastusta, koripalloa, pianonsoittoa, karatea, kuvataidekoulua, sirkuskoulua, käsityökerhoa, keramiikkapajaa ja taitoluistelua. Kaikki aloittanut innoissaan, mutta kyllästynyt jo parissa kuukaudessa.
Varustehankinnat ovat tulleet kalliiksi, ja nyt ne lojuvat nurkassa tyhjänpanttina. Nyt tyttö haluaisi aloittaa nokkahuilun soiton.. En ole sanonut juuta enkä jaata vielä asiaan.
Kommentit (4)
ehkä joskus löytää sen oman alansa.
Minut pakotettiin käymään kuvataidekoulua 6 vuotta, 2-3 vuotta kävin vastoin tahtoani ennen kuin murrosiässä uskalsin pistää stopin sille ja kieltäydyin menemästä. Aiemmin olin lintsannut joskus ja sanonut että haluan lopettaa, mutten saanut.
Siihen paikkaan sitten loppui kaikenlainen vapaaehtoinenkin piirtäminen ym. Kehittyi niin hirveä inho koko asiaa kohtaan.
Mutta ehkä voitte sopia jonkun jakson uutta harrastusta mihin tyttö sitoutuu, esim. syksykausi ja sitten voi lopettaa jos ei tykkää.
mutta ennen minkään uuden harrastuksen aloittamista kannattaa miettiä kenen aloitteesta ja miksi tytön "pitää" harrastaa jotakin. Kenen ideoita noi hylätyt jutut oli (mun mielestä aikamoinen ritirimpsu) ja kauanko hän niitä harrasti? Ehtikö ollenkaan asettua siihen harrastukseen? Meillä vähän pienempi tyttö tanssii. Aluksi se oli ihan huippua, sitten tuli notkahdus, jolloin me vanhemmat kannustimme/ painostimme ja sitten tyttö innostui uudestaan ja jotenkin vakavammin. Ensimmäisestä vastoinkäymisestä harrastuksessa ei mun mielestä pitäisi antaa lapsen luovuttaa.
että kausi käydään loppuun, sitten saa vaihtaa harrastusta,jos ei tunnu tykkäävän. En minä itsekään jaksa ajatella, että jatkaisin jotain harrastusta loppuelämäni. Ja mitä väliä jos ei jostain tykkää, harrastamisen kuuluu olla kivaa ja turhat varusteet saa yleensä myytyä. Ei tietenkään niin että harrastus vaihtuu kuukausittain, mutta meillä ainakin on tuo kausi loppuun toiminut hyvin.
loppujenlopuksi... Ehkä pieni keskustelu olisi paikallaan kuitenkin, mitä tehdä nille kaikille nurkassa lojuville varusteille.