Miksi halusit sterilisaation?
Ja millä perusteilla sait sen? Oliko vaikeaa?
Mä oon 30v, mutta lapsia on vasta 2 ja enempää en halua. Mies haluaisi vasektomiaan ja mä sterilisaatioon, jotta olis melko varmaa ettei lapsia enää tule. Neuvolassa kysyin tästä ja th oli sitä mieltä ettei kriteerit varmaan täyty kun se on niin vaikea saada, ei kuitenkaan tiennyt asiasta enempää. Siksi kyselen jos täällä on kokemuksia.
Kommentit (11)
Miehelle tehtiin vasektomia sen jälkeen, kun kolmas lapsemme oli syntynyt. Lapsiluku oli täynnä ja vasektomia tuntui hyvältä ja lopulliselta ehkäisykeinolta.
Minä sain melko helposti. Heti kun täytin 30, menin gynelle ja pyysin lähetteen sterilointiin. Perusteena oli ihan vaan, etten halua lapsia. Minulla ei niitä siis ennestään ollut. Toki gyne yritti tarjota muita vaihtoehtoja, mutta kun pidin pääni ja sanoin haluavani steriloinnin, niin teki sitten lähetteen.
En muista tarkasti kauanko siinä meni, että pääsin toimenpiteeseen.
En halunnut lapsia ja tahdoin päästä eroon hormonaalisesta ehkäisystä. Kokeilin ensin julkisen kautta, mutta siellä jono oli kuulemma 3 vuotta. Lisäksi yrittivät väkisin käännyttää päätä ja tuputtaa kierukkaa. Menin lopulta yksityiselle ja siellä homma hoitui nopeasti ja ilman käännytystä. Maksoi muutaman tonnin. Olin tuolloin alle 40-vuotias, avioliitossa eikä lapsia.
Jos julkisella eivät meinaa kirjoittaa öähetettä, niin voita hakea sen yksityiseltä ja siirtyä takaisin julkiselle odottamaan leikkausta jos rahasta on pulaa.
Siksi että 2 lasta riitti ja molemmissa raskausajan diabetes vaivana ja helvetilliset selkäkivut. Ei ois haima kolmatta raskautta kestänyt.
Lain mukaan sterilisaatioon voidaan ryhtyä henkilön omasta pyynnöstä, kun
henkilö on synnyttänyt kolme lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta
- hän on täyttänyt 30 vuotta
- raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä
- hänen mahdollisuutensa ehkäistä raskaus muulla tavoin ovat epätavallisen huonot
- on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika
- hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia.
Kahdessa ensimmäisessä perusteessa riittää suorittavan lääkärin päätös, kohdissa 3 ja 4 edellytetään kahden lääkärin päätöstä ja kohdissa 5 ja 6 tarvitaan Valviran lupa.
- terveyskirjasto
Mies sai sen ihan vain kertaluontoisesti kysymällä, ikää 30v ja lapsia 0. Yksityisellä ei tarvinnut edes jonottaa.
Ei ollu kunnallisella mitenkään vaikeaa. Ikää 30 ja lapsia kaksi. Rohkeasti vain lähetettä hakemaan ja jos eka lääkäri ei sitä jostain syystä kirjoita niin sitten varaat ajan toiselle lääkärille.
Itse operaatioon pääsyä voikin sitten joutua odottamaan, kun ei ole mitenkään kiireellinen ja nyt on monessa paikassa paljon jonoja.
Just toi huolettaa että yritetään käännyttää kierukkaan. Hormonaalisen ehkäisyn pystyy perustella, mutta jos lääkäri ois sitä mieltä että kuparikierukka on hyvä mulle, niin en tiedä miten tuosta saisin sen pään käännettyä. En halua lapsia enempää, en ole ikinä halunnut, mies ei halua. Vaikka kierukka on varmasti ihan ok menetelmä, niin mä haluan lopullisen ratkaisun jota ei tarvitse sen jälkeen uusia tai miettiä. Jos kumpikin meistä saisi toimenpiteen niin ehkäisy pettäisi noin 0,01% mahdollisuudella, sen olen valmis hyväksymään.
Oli jo pari lasta eikä haluttu enempää. Nainen voivotteli ikää ja pillereiden riskejä. Varasin ajan vasektomiaan ja mikäs nyt sen mukavampaa kuin huoleton elämä.
Ikäkriteeri täyttyi. Syynä se, etten halua lapsia.
Perusteena ikä (41) ja 3 lasta. Ei ollut vaikeaa.