Mökillä ja yhteisruokailut (tai niiden puute) rasittavat
Koskaan en ole ollut mökkiporukassa, jossa syötäisiin järkevällä rytmillä. Toisissa porukoissa syödään koko ajan. Näissä porukoissa ruoasta kieltäytyminen huomataan ja siitä syyllistetään niin, ettei viitsi edes yrittää kieltäytyä.
Toisissa porukoissa ei koko päivänä syödä mitään järkevää, kun mökkityöt vievät mennessään. "Ei nyt vielä, miten olet koko ajan ehdottamassa syömistä" saa yleensä vastaukseksi, kun ehdottaa lounasta tai illallista. Sitten saunan jälkeen laitetaankin grilli tulille, kun minä olen jo nukahtamassa ja syödään koko kaappi tyhjäksi. Näissä porukoissa myös aina aliarvioidaan ruoan määrä ja kauppareissulla syyllistetään minua ostamasta lisää ruokaa ja sitten ekoissa grillibileissä onkin jo kaikki syöty.
Nyt olen jälkimmäisen kaltaisessa porukassa. Huomenna menen kauppaan ja ostan itselleni kunnolla eväitä, joita voin napostella omasta laukustani aina kun on tarpeen.
Muilla vastaavia kokemuksia?