Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Töissä vanhempi nainen kosketteli rintojani

Vierailija
03.07.2021 |

Olen tosi järkyttynyt, enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Työpaikalla eräs minua paljon vanhempi nainen alkoi kysellä, kun olimme kahdestaan samassa huoneessa tauolla kaikenlaista rinnoistani. Olen 21-vuotias, hoikka ja rintani ovat aika isot. Nainen alkoi kysellä kaikenlaista rinnoistani, että miltä tuntuu olla isorintainen ja painaako ne ym. Tuntui oudolta, mutta hän vaikutti ihan asialliselta, joten vastasin itsekin ihan asiallisesti ja vähän huumorilla. Ajattelin, että se on sellaista naisten keskustelua. Nainen hymyili, kun nousin pöydästä ja olin lähdössä. Hän tuli minua kohti ja kysyi, että saisiko kokeilla rintojani, kun ei ollut koskaan nähnyt niin isoja näin nuorella. Olin niin hämmästynyt, että lamaannuin täysin, enkä ehtinyt sanoa tai tehdä mitään, kun nainen oli kevyesti kädellään koskettanut toista rintaani. Sitten hän vain naurahti, iski silmää ja poistui huoneesta. Hän oli, kuin olisi ollut joku hyvä vitsi kyseessä. Olen ihan shokissa ja mietin nyt kotona, että pitääkö minun kertoa asiasta työpaikalla jollekin? Pelkään, että itse menetän pian työpaikkani. Tuo nainen on kauan ollut kyseisessä työpaikassa ja on vähän, kuin paikan pomo vaikka ei sitä virallisesti olekaan. Pelottaa mennä hänestä sanomaan mitään ja hävettää koko asia. Ja jos ei minua uskotakaan ja joudun nolatuksi ja saan potkut. Itkettää koko asia ja miten voin enää mennä koko työpaikalle. Inhottaa nähdä se nainen siellä. Pelottaa, että tekee uudestaan jotain tuollaista. Mitä tekisitte minun tilanteessa?

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ajattelisin että mitähän víŧŧua, ja antaisin asian olla toistaiseksi. Jos toistuu, puhuisin esimiehen kanssa.

Vierailija
2/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä valehtele. Se on rumaa. Muutenkin ihan surkea stoori, en jaksanut edes loppuun lukea. Yritähän uudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taisi olla lesbo tai bi se vanhempi nainen.

Vierailija
4/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä vähän tökeröä, mutta suhtautuisin asiaan silti huumorilla jos ei tuosta mitään tapaa tule, eikä mene pidemmälle.

Vierailija
5/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiihottavaa!!! Nyt sitten pim psan lipsutusta varastohuoneessa!

Vierailija
6/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älä valehtele. Se on rumaa. Muutenkin ihan surkea stoori, en jaksanut edes loppuun lukea. Yritähän uudestaan.

Tämä on asenne kun ahdistelija on nainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertoisin esimiehelle. Ei ole yhtään hyväksyttävämpää, vaikka tekijänä on nainen.

Vierailija
8/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää menkö Perttu 52veen runkkuprovoon. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiihottavaa!!! Nyt sitten pim psan lipsutusta varastohuoneessa!

Ihan tässä penis heräilee jo ajatuksesta.

Vierailija
10/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko. Luulen että kirjoittaja on pentti (nimi muutettu) 56v jolla on vain isot moobsit.

Juoruakka kulkisi ympäriinä väittämässä että isotissiset naiset on ottaneet silarit, ei tulisi b

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, kyllä, ihan varmasti 21 v ikäinen avautuisi täällä tuommoisesta oikeasti. Hehheh.

Vierailija
12/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välillä fantasioin että touhuisi jotain naispuolisen työkaverin kanssa komerossa/varastossa.. t. heteronainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko. Luulen että kirjoittaja on pentti (nimi muutettu) 56v jolla on vain isot moobsit.

Juoruakka kulkisi ympäriinä väittämässä että isotissiset naiset on ottaneet silarit, ei tulisi b

Väärin meni veikkaus. Olen Janika 21v.

Rupesin nyt miettimään että minulla saattaisikin olla tunteita tätä vanhempaa naista kohtaan. Olisi ihanaa päästä maistamaan kunnon vanhemman naisen kiimanesteitä.

Vierailija
14/20 |

Älä viiti, peräkammarin Perttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää menkö Perttu 52veen runkkuprovoon. 

Rauno se on. Raunolla on aina tuo vanha nainen nuori nainen asetelma ja se on kerännyt tuhansia kuvia ja satoja videoita eri pornosivustoilta useita kertoja päivässä toistuvia runkkaussessioitaan varten.

Vierailija
16/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juurikin näin. Rauno se on. Osoitetiedot paljastaa...

Vierailija
17/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Titityy...

Vierailija
18/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku on nyt inspiroitunut Pride-viikosta.

Vierailija
19/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko. Luulen että kirjoittaja on pentti (nimi muutettu) 56v jolla on vain isot moobsit.

Juoruakka kulkisi ympäriinä väittämässä että isotissiset naiset on ottaneet silarit, ei tulisi b

Väärin meni veikkaus. Olen Janika 21v.

Rupesin nyt miettimään että minulla saattaisikin olla tunteita tätä vanhempaa naista kohtaan. Olisi ihanaa päästä maistamaan kunnon vanhemman naisen kiimanesteitä.

Onko naimisissa miehen kanssa oleva useampi lasta synnyttänyt, päällisin puolin kieltää olevansa lesbo mutta kaikki näkee että pervoaa nuorten naisten perään?

Vierailija
20/20 |
03.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku on nyt inspiroitunut Pride-viikosta.

Raunolla on nuo jutut vuoden ympäri, kesät talvet.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan seitsemän