Kavereiden mielestä olen "alistunut tylsään seksiin"

Juhannuksena olin kahden lähimmän ystävän kanssa kuplivalla ja keskustelu sai sellaisen käänteen ettei koskaan ennen. Aina ennen on tuettu, ymmärretty ja tsempattu, puolin ja toisin, itkettykin yhdessä toistemme itkuja. Yhtäkkiä nyt molemmat julistivat tuomiotaan minulle ja haukkuivat alistujaksi. Eikä kyseessä ollut mikään humalariita, koska alla oli ehkä yhdet lasit kuplivaa.

Puhuimme miehistä ja seksistä, kuten olemme aina toisillemme puhuneet luottamuksella. Kerroin, että nykyisessä suhteessani, jossa mies on hieman vatsakas ja huonoselkäinen, olen aina päällä. Tämä oli jostain syystä aivan järkyttävää molemmilla ystävilleni. Että kenenkään ei pitäisi alistua yhteen ja samaan asentoon. Että heti pois semmoisesta suhteesta. Ja molemmat ovat vieläpä sanoneet tykkäävänsä suuresti kumppanistani! Kerrankin kuulemma olen löytänyt miehen joka on sekä älykäs, hauska että pitkä, eikä vain yhtä tai kahta kolmesta.

Mä olen edelleen jotenkin äimistynyt ja loukkaantunut. Toinen noista ystävistä on kyllä aika pinnallinen ollut aina, tiukka kroppa ja peniksen koko on ollut hänelle aivan ehdoton kriteeri, vaikka huonoja suhteita ollut koko elämä sitten täynnä (ollaan kaikki nelikymppisiä). Mutta molemmat kuitenkin aina hirveän ymmärtäväisiä. Siksi me parhaita kamuja ollaan oltukin.

En tajua. Seksi on seksiä. Se ei ole koko elämän läpi täydellistä. Se muuttaa muotoaan, harvenee joskus, yleistyykin välillä, joskus loppuukin ajan myötä. Jos yksin sen antaa sanella ehdot suhteiden onnistumiselle, eihän mikään suhde kestä. Mistään elämänmittaisesta kumppanuudesta on turha haaveilla. Mä rakastan miestäni, ja seksi ja muu läheisyys hänen kanssaan on ihanaa, oikeaa, todellista. En ikimaailmassa voisi vaihtaa häntä monipuolisempiin asentoihin tai isompaan vehkeeseen. Minä kutsun tätä rakkaudeksi, mutta kuulemma se onkin rakkaudeksi naamioitunutta alistumista ja tyytymistä.