Selviytyminen masennuksesta. Kerro oma tarinasi, jotta muutkin selviäisi siitä.

Alat syödä d vitamiinia 100mikrigrammaa, rautaa kaks kapselia päivässä jne

Vierailija kirjoitti:

Alat syödä d vitamiinia 100mikrigrammaa, rautaa kaks kapselia päivässä jne

Vitsi. Minä en ole ollut masentunut, mutta täysi-ikäinen lapseni on. Ensimmäisenä mitattiin verestä kaikki arvot ja vitamiinit. Ei tietenkäön ollut puutoksia, kun olin niitä koko elämän syöttänyt. Lisäksi syötin omegaa ja maitohappobakteereita.

Pitkään kestänyt työuupumus johti keskivaikeaan masennukseen. Helpotusta sain keskustelemalla työpsykologin kanssa ja lukemalla Ronnie Grandellin kirjat: Itsemyötätunto ja Irti itsekritiikistä sekä Arto Pietikäisen: Joustava mieli. Lisäksi päivittäiset ulkoilut ja rauhallinen musiikki.

Venlafaxin auttoi pitkäaikaisen masennuksen akuuttiin pahenemiseen. Haitat siedettäviä ainakin minulla.

12-vuotiaana alkoi. Nyt 29-vuotias. Diagnoosi on edelleen. Kroonistunut elimellinen masennus. Välillä ollut pakkohoidossa psykoottisen masennuksen takia. Typerä neuvo, mutta kirjoittaminen on auttanut valtavasti. Olen siis kirjoittanut kaiken elämästäni ylös, kirjoitan päiväkirjaa ja kirjoitan tarinoita, elämäntarinaa ja runoja. On helpottanut paljon, kun olen löytänyt jonkun kanava purkaakseni tunteitani. Varmaan se yksilöllistä jokaisella. Ajattelen kuitenkin, että jokin luova muoto itsensä ilmaisuun on tarpeellista. Samaan aikaan hyvä keskustelukontakti, lääkitys ja säännöllinen päivärytmi. Kirjoittaminen ja musiikki pitää minut elossa.

Vierailija kirjoitti:

12-vuotiaana alkoi. Nyt 29-vuotias. Diagnoosi on edelleen. Kroonistunut elimellinen masennus. Välillä ollut pakkohoidossa psykoottisen masennuksen takia. Typerä neuvo, mutta kirjoittaminen on auttanut valtavasti. Olen siis kirjoittanut kaiken elämästäni ylös, kirjoitan päiväkirjaa ja kirjoitan tarinoita, elämäntarinaa ja runoja. On helpottanut paljon, kun olen löytänyt jonkun kanava purkaakseni tunteitani. Varmaan se yksilöllistä jokaisella. Ajattelen kuitenkin, että jokin luova muoto itsensä ilmaisuun on tarpeellista. Samaan aikaan hyvä keskustelukontakti, lääkitys ja säännöllinen päivärytmi. Kirjoittaminen ja musiikki pitää minut elossa.

Mulla ihan sama homma ton kirjoittamisen ja musiikin kohdalla. Välillä jopa videoin itseäni kertomassa päiväni kulkua kameraan 😂👍 Se auttaa. Ja se että tavallaan saa purkaa niitä asioita päästään, kun kuitenkaan ei viitsi aina läheisiä rasittaa ja terapia on vain kerta viikkoon. Musiikkia tulee kuunneltua myös jatkuvallla syötöllä.

Mutta niin, masennuin jo suht varhain teininä, se oireili syömishäiriöinä ja ahdistuksella ylipäänsä. Siitä se pikkuhiljaa muutti muotoaan ja ilmeni sitten enemmän yleisenä uupumuksena. Nyt ikää 25-vuotta ja edelleen koen olevani masentunut. Uskon että tulen aina olemaan altis masentumaan ja se tulee olemaan vaiheittaista oireilua paremmasta jaksosta alakuloisempiin vaiheisiin. Olen tämän hyväksynyt. Olen jollain tavalla oppinut elämään asian kanssa enkä häpeä tai latista itseäni syyllistämällä itseäni.

Elämä jatkuu sairauden kanssa. Ehkä yksi vinkki olisi nimenomaan se, että masennuksen voi ajatella kuten jonkun muun fyysisen sairauden. Se tuli, mutta nyt pitää vain hyväksyä se ja opetella elämään sen kanssa. Keinoja on monia. Terveet elämäntavat auttavat varmaan lähtökohtaisesti kaikkia. Hyvä terapia suhde sekä mahdollisesti lääkitys. Läääkitystäkään ei pidä ajatella hirviönä. Samalla tavalla sitä ihminen syö muihinkin sairauksiin lääkettä. Eikä se ole tässäkään tapauksessa elinikäinen lääkitys, välttämättä. Tsemppiä muille masiksille :D!

Ylirasitus voi olla syynä.  lepo ja rutiinit. Ruokavalio.

Vierailija kirjoitti:

Pitkään kestänyt työuupumus johti keskivaikeaan masennukseen. Helpotusta sain keskustelemalla työpsykologin kanssa ja lukemalla Ronnie Grandellin kirjat: Itsemyötätunto ja Irti itsekritiikistä sekä Arto Pietikäisen: Joustava mieli. Lisäksi päivittäiset ulkoilut ja rauhallinen musiikki.

Piti katsoa päiväyksestä, että olenko minä kirjoittanut tämän päivityksen. En ollut, mutta tismalleen sama tarina. Tosin olin lisäksi pari kuukautta sairauslomalla ja kävin 2 vuotta terapiassa.

Olen luultavasti masennukseen taipuvaa sorttia koska olen kokenut olleeni masentunut jo teini-iästä alkaen -> tähän hetkeen. Vaikka koen yhä olevani masentunut niin olen kuitenkin paremmassa kunnossa kuin mitä  olin nuorena. Parempaan olooni on vaikuttanut masennuslääkkeet (itsellä venlafaxin), jossain määrin keskusteluapu ja vuosien kuluminen. Ajan kuluminen siksi että olen aikuistunut ja sitä kautta saanut enemmän elämänkokemusta ja näkökulmaa elämään ja ongelmiini. Olen kehittynyt ihmisenä ja oppinut keinoja miten hallita ahdistustani. Nuorempana en esimerkiksi pystynyt työhön tai opiskelemaan mutta nyt olen saanut opiskeluni päätökseen ja teen töitä osa-aikaisena. Toivon että tulevaisuudessa saisin masennukseni vielä paremmin hallintaan.

Lapsuuteni oli lasinen ja elin jatkuvan henkisen sekä fyysisen väkivallan uhan alla. Kun lopulta täytin 18 ja pääsin muuttamaan omilleni, luulin että elämä helpottuisi viimein. Mieleni alkoi kuitenkin siinä vaiheessa prosessoida menneiden vuosien tapahtumia, ja sairastuin keskivaikeaan masennukseen, paniikki- ja ahdistushäiriöön. Ymmärtämättä miksi minulla oli niin paha olla että muutuin itsetuhoiseksi, tartuin siihen ainoaan asiaan, jonka tiesin turruttavan oloa… pulloon. Jonkin ajan päästä onneksi säikähdin kun tajusin, etten pystynyt olemaan enää ilman alkoa. Hakeuduin terapiaan, jossa vyyhti alkoi purkautua. Pari vuotta kävin viikottaisessa terapiassa (sekä yksilö- että ryhmäterapiassa ja akupunktiossa) ja osan siitä olin myös mielialalääkityksellä. Niiden avulla vointi alkoi kohentua, ja ajoittaista ahdistusta lukuun ottamatta kaikki oireet ovat pysyneet poissa jo yli vuosikymmenen, eikä alkoholikaan ole sittemmin maistunut. Olen elämäni velkaa sen nuorisoaseman terapeuteille.

Taustalla koulu- ja työpaikkakiusaamista ja lopulta burn out ja masennus. Kahdeksan vuotta ensimmäisestä diagnoosista, uusiutunut nyt jo kaksi kertaa. Luultavasti syön loppuikäni lääkkeitä joko isommalla tai pienemmällä annoksella. Nyt on jo toista vuotta menossa hyvä jakso. Omalla kohdallani käänteentekevintä oli koko elämäntavan muutos. Aloin syödä terveellisesti ja liikkua (minkä seurauksena myös laihduin), lopetin alkoholinkäytön, yritän pitää mahdollisimman säännöllisen päivärytmin. Olen oppinut ajattelemaan, että elän koko ajan kokonaisvaltaista elämää, enkä suorita arkea viikonloppuja odottaessa. Osa ratkaisuista on ollut radikaaleja ja mm. karsinut kaveripiiristä pois he, joiden mielestä elämässä tärkeintä on viikonloppudokaaminen.

Up