Uskaltaako irtisanoutua vakityöstä ilman uutta työpaikkaa?
Karenssin toki saa mutta säästöjä on sen verran että ne riittää 3 kk asumiseen ja ruokaan sekä itselle että lapselle. Isompi kysymys on se että saako uutta työpaikkaa jos on työtön... Yliopistokoulutus on ja alan työkokemusta mutta ei ne työpaikat ihan puissa nyt kasva. Nykyinen työ aiheuttaa kuitenkin henkisesti niin pahan olon että koko elämä alkaa siitä kärsiä. Joten uskaltaako vai joutuuko ihan ojasta allikkoon?
Kommentit (61)
Tyhmäähän se olisi luopua työstä ja toimeentulosta ennen kuin uusi on tiedossa.
Uskaltaa. Aion tehdä saman. Elämä kantaa, kyllä akateeminen työllistyy. Mulla on kiva työ ja hyvä palkka, mutta työmatka 280km eli eri kaupungissa. En jaksa enää asua erossa perheestäni (olen siis äiti), ja aion nyt tehdä saman mitä ap suunnittelee.
Vierailija kirjoitti:
Saikulle tai opintovapaalle mieluummin.
Mutta jatkuvasti irtisanotaan ihmisiä, joten kyllä työttömätkin löytävät töitä.
En saa enää opintovapaata, olen kauan sitten sen käyttänyt jo. Saikkua olen toki miettinyt mutta sitä ei taida saada kuin pari viikkoa ja sitten pitää palata samaan ahdistavaan työpaikkaan taas, joten en näe saikkua ratkaisuna. Ap
Kyllä minä olen aina hankkinut ensin uuden työn ja vasta sitten irtisanoutunut vanhasta.
Jostain syystä naisille työpaikan vaihtaminen tuntuu olevan todella vaikeaa. Vaikka oma työ tuntuu paskalta, niin silti ei etsitä uutta työtä, vaan aletaan miettimään työttömäksi jäämistä. Miksi? Mikä siinä uuden työn hakemisessa on vaikeaa? Fakta on kuitenkin se että töitä on paljon paremmin tarjolla työpaikan vaihtajalle, kuin työttömälle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olen aina hankkinut ensin uuden työn ja vasta sitten irtisanoutunut vanhasta.
Niinhän se on tietysti parasta, mutta entä jos nykyinen työ ahdistaa paljon eikä uutta työtä ole saanut? Ap
Mikä irtisanoutumisaika nykyisessä? Etkö voisi hakea jo uutta? Ettei tarvitsisi karenssin takia käyttää säästöjä, niitä voi tarvita pakon edessä.
Itse lähdin aiemmasta paikasta, ja juuri karenssin ajan kesti löytää uusi. Ennen koronaa. Lapseton, amistaustalla. Kolmessa haastattelussa kävin, lukemattomia hakemuksia.
Vinkkinä.
3kk karenssi ei tarkoita sitä, että saisit heti silloin rahaa. Ensimmäinen hakemus laitetaan 4kk:n päästä ja käsittelyn jälkeen pyytelevät vielä liitteitä yms. lappuja. Ja liiton maksama ansiosidonnainen oli vähennyksineen järkyttävän pieni, vaikka yleisesti puhutaan summana 80% palkasta.
Eli kannattaa varautua puolen vuoden tulottomaan aikaan.
Oma kantani siihen kannattaako lähteä tyhjän päälle niin kannattaa. Asiat kääntyvät aina parhain päin.
T: työssä sairastunut
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä naisille työpaikan vaihtaminen tuntuu olevan todella vaikeaa. Vaikka oma työ tuntuu paskalta, niin silti ei etsitä uutta työtä, vaan aletaan miettimään työttömäksi jäämistä. Miksi? Mikä siinä uuden työn hakemisessa on vaikeaa? Fakta on kuitenkin se että töitä on paljon paremmin tarjolla työpaikan vaihtajalle, kuin työttömälle.
Tietenkin etsin uutta työtä aktiivisesti, olen etsinyt jo jonkin aikaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaa. Aion tehdä saman. Elämä kantaa, kyllä akateeminen työllistyy. Mulla on kiva työ ja hyvä palkka, mutta työmatka 280km eli eri kaupungissa. En jaksa enää asua erossa perheestäni (olen siis äiti), ja aion nyt tehdä saman mitä ap suunnittelee.
Riippuu vähän, minkä alan akateeminen. Jos lääkäri, niin töitä saa käytännössä mistä vain, muiden ehkä kannattaa ensin selvittää hyvin tarkkaan kohdepaikkakunnan työmahdollisuudet ja ainakin jonkinlainen alustava lupaus työpaikasta olisi hyvä olla.
Jos olet todella ahdistunut, väsy jne totta kai saat enemmän kuin 2 viikkoa saikkua. Voit saada monta kuukautta ja sinä aikana etsit uuden työpaikan.
Vasta kun olet löytänyt uuden työn. Työpaikanvaihtajat menee rekryjonoissa työttömien ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olen aina hankkinut ensin uuden työn ja vasta sitten irtisanoutunut vanhasta.
Niinhän se on tietysti parasta, mutta entä jos nykyinen työ ahdistaa paljon eikä uutta työtä ole saanut? Ap
Sitten menet nykyisen työnantajasi piikkiin työterveyshuoltoon keskustelemaan ahdistuksestasi ja saamaan siihen apua.
Totta kai! Mutta varaudu tosiaan siihen, että tulotonta aikaa on vähän enemmän kuin tuon 3kk, koska tukia ei koskaan makseta tulevalta ajalta vaan tarkastellaan kulunutta jaksoa. Ei siinä kyllä enää mitään lippua ja lappua tarvitse lähetellä, kun hoitaa työttömäksi ilmoittautumisen vaikka muutamaa viikkoa ennen karenssin päättymistä. Ehtii työkkäri selvittää mahdolliset esteet ja tehdä lausunnon, jolloin voit laittaa rahahakemuksen sitten heti kun karenssi + 2-4 viikkoa on kulunut.
Hienoa tietysti jos saat siinä ajassa uuden työn, mutta eipä niitä aina saa.
Tällä hetkellä töitä ei ole edes koulutetuille ja kokeneille akateemisille, saati edellisestä paikasta irtisanoutuneelle, ahdistuneelle yh(?)-äidille. Tietysti voit ottaa riskin, mutta uuden työn haku työttömänä tulee olemaan monin, niin moninkertaisesti vaikeampaa kuin työssäkäyvänä.
Itse olin ensin kuukauden sairauslomalla ja sitten lääkäri kirjoitti työkkäriä varten paperin, että ei suosittele palaamaan työpaikkaan. En ollut ensimmäinen joka tuon paperin siihen työpaikkaan sai. Irtisanouduin eikä ollut velvoitetta olla töissä irtisanoutumisaikana. Oma mies veti herneet tästä nenään ja uhkasi erolla eikä meinannut millään tajuta, että kyllä me pärjätään koska saan 30 päivää lomapäiviä rahana ja kuukauden irtisanomisajan päästä olen oikeutettu kassan päivärahaan. No mä aloitin työt uudessa työpaikassa parin päivän päästä irtisanoutumisesta ja sillä tiellä olen edelleen. Keikkalaisena aloitin ja nykyään olen vakituinen. Karenssia en olisi saanut koska työkkäri hyväksyi lääkärintodistuksen. En ehtinyt saada päivärahaa päivääkään koska olin sitten jo töissä.
Mutta kuten tuolla joku mainitsi, niin ei riitä 3kk rahatonta kautta. Ainakin ennen oli niin, että kelaan/liittoon laitetaan eka hakemus kun kaksi viikkoa on täynnä. Käsittelyajat voi olla monta viikkoa. Kahdelta viikolta ei paljon rahaa saa. Eli pitäisi olla rahaa säästössä enemmän kuin 3kk menot.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai! Mutta varaudu tosiaan siihen, että tulotonta aikaa on vähän enemmän kuin tuon 3kk, koska tukia ei koskaan makseta tulevalta ajalta vaan tarkastellaan kulunutta jaksoa. Ei siinä kyllä enää mitään lippua ja lappua tarvitse lähetellä, kun hoitaa työttömäksi ilmoittautumisen vaikka muutamaa viikkoa ennen karenssin päättymistä. Ehtii työkkäri selvittää mahdolliset esteet ja tehdä lausunnon, jolloin voit laittaa rahahakemuksen sitten heti kun karenssi + 2-4 viikkoa on kulunut.
Hienoa tietysti jos saat siinä ajassa uuden työn, mutta eipä niitä aina saa.
Voi ilmoittautua heti työttömäksi kun työt loppuu. Ei siinä tarvitse sitä 3kk odottaa. En tiedä ap:n kohdalla, mutta jollakin voisi olla oikeus toimeentulotukeen kun ei saa päivärahaa. Jos ap:lla omistusasunto ja säästöjä useampi tonni, niin tilanne on eri. Silloin tuskin saa mitään.
Näyttää kyllä paremmalta jos et ole työtön työnhakija eli hae uutta työpaikkaa ja ole samalla töissä mutta valinta ja riski on sinun.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai! Mutta varaudu tosiaan siihen, että tulotonta aikaa on vähän enemmän kuin tuon 3kk, koska tukia ei koskaan makseta tulevalta ajalta vaan tarkastellaan kulunutta jaksoa. Ei siinä kyllä enää mitään lippua ja lappua tarvitse lähetellä, kun hoitaa työttömäksi ilmoittautumisen vaikka muutamaa viikkoa ennen karenssin päättymistä. Ehtii työkkäri selvittää mahdolliset esteet ja tehdä lausunnon, jolloin voit laittaa rahahakemuksen sitten heti kun karenssi + 2-4 viikkoa on kulunut.
Hienoa tietysti jos saat siinä ajassa uuden työn, mutta eipä niitä aina saa.
Työvoimatoimistoon lähetetään toki tarvittavat liitteet, mutta liitto pyytää myös vielä omansa ensimmäisen hakemuksen käsittelyssä.
Saikulle tai opintovapaalle mieluummin.
Mutta jatkuvasti irtisanotaan ihmisiä, joten kyllä työttömätkin löytävät töitä.