Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilta on hävinnyt kyky nauraa?
28.06.2021 |
En muista milloin olisin viimeksi nauranut. Siitä on vuosikausia. Senkö takia kukaan mies ei ole rakastunut minuun, kun en naura..? Hymyilen kyllä paljon, usein kohteliaisuudesta.
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta myös. Pystyn hymähtelemään, jos katson jotain hauskaa ohjelmaa, mutta en ole sieluni kyllyydestä nauranut kuin viimeksi nuoruudessa. Johtuu varmaan tästä masennuksesta, jota olen sairastanut 20 vuotta.
Miehet eivät kiinnostu, vaikka olen kaunis, empaattinen ja korkeastikoulutettu. Ottavat mieluummin jonkun tavallisen naisen, joka nauraa heidän vitseille...
Minulla ollut myös lääkitys masennukseen 15 vuotta. Siksikö on mennyt kyky nauraa? En ole enää itkenytkään kovin usein. Orgasmikyky mennyt myös... Ei ihme, ettei miehiä kiinnosta. Mutta tämäpä vasta on noidankehä, kun masennus johtuu yksinäisyydestä.
Mulla on korona-ajan aikana lähtenyt kyky nauraa. Ennen olin tosi huumorintajuinen ja nauravainen, nauroin monta kertaa viikossa ihan sydämeni kyllyydestä jollekin hauskalle. Nykyään en pysty nauramaan ollenkaan. Vaikka muut purskahtaisivat nauruun, itse pysyn ihan vakavana.
En tiedä mistä johtuu, koska en ole masentunut eikä korona ole vaikuttanut elämääni mitenkään, olen käynyt koko ajan töissä ihan normaalisti ja elänyt normaalia elämää.
Jokin kumma on vaan vienyt multa taidon nauraa.
Ei itketä eikä naurata syy siihen on pitkäaikainen ketipinor käyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaveri, joka nauraa usein, vaikka onkin masentunut. Taitaa olla yksilöllistä..? Hänellä on kuitenkin muita masennuksen oireita, kuten väsymys, aloitekyvyttömyys ja opiskelut takkuaa. Hän ei vaikuta yhtään masentuneelta ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on korona-ajan aikana lähtenyt kyky nauraa. Ennen olin tosi huumorintajuinen ja nauravainen, nauroin monta kertaa viikossa ihan sydämeni kyllyydestä jollekin hauskalle. Nykyään en pysty nauramaan ollenkaan. Vaikka muut purskahtaisivat nauruun, itse pysyn ihan vakavana.
En tiedä mistä johtuu, koska en ole masentunut eikä korona ole vaikuttanut elämääni mitenkään, olen käynyt koko ajan töissä ihan normaalisti ja elänyt normaalia elämää.
Jokin kumma on vaan vienyt multa taidon nauraa.
Oletko varma ettet sairastanut koronaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tämä nauramattomuus jatkunut paljon pidempään kuin korona-aika...
Vierailija kirjoitti:
Minulta myös. Pystyn hymähtelemään, jos katson jotain hauskaa ohjelmaa, mutta en ole sieluni kyllyydestä nauranut kuin viimeksi nuoruudessa. Johtuu varmaan tästä masennuksesta, jota olen sairastanut 20 vuotta.
Miehet eivät kiinnostu, vaikka olen kaunis, empaattinen ja korkeastikoulutettu. Ottavat mieluummin jonkun tavallisen naisen, joka nauraa heidän vitseille...
Ei millään pahalla, mutta itse en ainakaan monenkaan korkeasti koulutetun kanssa pääse samalle aaltopituudelle. Mulle ulkonäkö ei ole koskaan merkinnyt vaan aivot ratkaisee. Tuskin koskaan tulen niin puutteessa olemaan että pelkän ulkonäön vuoksi alkaisin "puuhastelemaan". En itsekkään mikään hekottaja tai tirskuja ole mutta huumorin kukan täytyy kukkia tai ainakin nupulle tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on haukuttu huumorintajuttomaksi, vaikka tajuan kyllä vitsit. Nauran vain "sisäänpäin".
Olen viimeksi nauranut, kun olin onnellisesti parisuhteessa. Siitä on jo 8 vuotta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itsekään ole kovin paljoa nauranut työpaikan vaihtumisen jälkeen. Nyt olen etätöissä, aiemmin työskentelin osana iloista työyhteisöä ja nauroin paljon. En ole tätä tullut itsekään ajatelleeksi aiemmin. Oikeastaan aika surullista.
Uskon, että saisin kykyni nauraa takaisin, jos joku mies ihastuisi ja hyväksyisi minut tällaisena kuin olen. Jos tulisi turvallinen olo, että hän ei hylkää. Mutta mistä sellaisen miehen löytäisi, joka voisi ihastua tällaiseen nauramattomaan ja ilmeettömään naiseen...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut naurujoogaa?
Olen. Muut alkoivat lopulta oikeasti nauramaan, minulla oli lähellä, etten purskahtanut itkuun. Juuri silloin tunnen oloni kaikkein yksinäisimmäksi ja ulkopuolisimmaksi, kun kaikki muut ympärillä nauraa.
Kiva nähdä, että teitä on muitakin enkä ole ainoa.
Ap
Kanjabis auttaa tuohon(kin) vaivaan.
Nauran vain nauruhymiöiden kautta. Onko muka kukaan oikeasti nauranut vedet silmissä käyttäessään itkunauruhymiötä?
Vierailija kirjoitti:
Kanjabis auttaa tuohon(kin) vaivaan.
Sitäkin olen kokeillut, mutta ei toiminut minulla :(
Nyt kun mietin, niin en ole selvin päin nauranut ikuisuuksiin. Skumppahiprakassa vain. Ei ihme, että aina odotan niitä skumppahetkiä...
Aina naurattaa kun sanotaan: näillä mennään ja asiat loksahtavat paikoilleen ja kaikki järjestyy.
Siksi naurattaa, koska mikään ei ole totta :D