Muiden silmissä täysin näkymätön

Ei se tee sinusta yhtään huonompaa. Ilmeisesti olet rauhallinen, tuollaisia ihmisiä tarvitaan äänekkäiden ekstoverttien vastapainoksi. Uskon, että vanhemmiten opit jopa nauttimaan tuosta, sinulla vapaus olla oma itsesi. Ihmiset ylipäänsäkin ovat paljon vähemmän kiinnostuneita meistä kuin mitä kuvittelemme.

Meitä on muitakin. Oletko rauhallinen persoona? Meidänlaiset vain jää itseään aktiivisesti esille tuovien jalkoihin. Porukka ei ehdi reakoida meihin, kun aika ja energia menee näihin toisenlaisiin. Jos haluaa huomiota, pitää ottaa se. Itse joskus olen työporukassa esim korottanut ääntä että sain puheenvuoron minäkin ja kaikki hiljeni, joku taisi vitsaillakkin että "Saara" korotti ääntä. Kaikki kyllä kuunteli sitten. Näin se menee.

Joo. Toisaalta olen ikääntyessäni oppinut nauttimaankin siitä. Silloin nuorena se oli todella raskasta ja se näkyi joka tilanteessa. Koulussa, työpaikoilla, sukujuhlissa, baareissa, mihin tahansa menin niin kukaan ei huomannut. Sain jopa huonoa palvelua koska minua ei saatettu havaita tiskillä, siinä vaan seisoin ja muita palveltiin, mua ei. Nykyään kyllä jo osaan vaatia palvelua, enkä enää vain odota koska joku sattuu huomaamaan minut, koska voin joutua odottamaan puolikin tuntia ennen kuin joku kysyy tarvitsenko jotain.

Sen tajusi jo silloin, että tulen olemaan aina yksin, minusta tulee vanhapiika ja sellainen hullu kissanainen jne. Ja niin minusta tulikin, mutta ei tämäkään hassumpaa ole 😀. Ainakin olen oppinut viihdyttämään itseäni.

Ei haittaa olla harmaahiirulainen ja näkymättömyyshän on supervoima! Siitä on paljon hyötyäkin. Voin tehdä monenlaisia asioita, eikä kukaan tajua edes epäillä meikäläistä.

Miksi teitä haittaa tilanne?

Saa olla kaikessa rauhassa. :)

Vierailija kirjoitti:

Miksi teitä haittaa tilanne?

Saa olla kaikessa rauhassa. :)

Ehkä se on jotenkin vähän epäinhimillistä olla täysin näkymätön. Kyllä siitä oppii nauttimaan, mutta on se silti hämmentävää. Sitten jos se ihme tapahtuu, että tulee joku häiriö matrixiin ja joku havaitsee sinut, tulee ihan paniikki ja pitää päästä karkuun siitä tilanteesta, takaisin tuttuun ja turvalliseen näkymättömyyteen.

Tottakai se on raskasta, kun oma olemassaolo mitätöidään.

Yleensä sen kohteeksi joutuu äärimmäisen kiltit ihmiset, koska ylitallominen heidän kohdalla on helpompaa.

Siihen kun löytäis vastauksen, miks ihmisen täytyy toimia näin.

Ite en ehkä niinkään ole näkymätön, mut ihmisten suhtautuminen muhun on pääasiassa negatiivista, vaikka en olis katsonu tylysti tai puhunu toiselle rumasti. Joku mussa vaan triggeröi ihmisiä kommentoimaan ilkeästi.

Minusta tuntuu, että olen kuin jossain näkymättömyyden kaapissa: yritän tulla sieltä ulos, mutta ketään ei kiinnosta. Vähäisissä ihmissuhteissani saan olla aina se aloitteellinen ja ylläpitävä osapuoli. Kaikkein pahinta on olla jatkuvasti yksin muiden ihmisten keskellä. Sen takia viihdyn parhaiten omissa oloissani. Vapaa-aikanani kuljen paljon luonnossa kaukana muista ihmisistä.