Miksi narsisti hylkii toista narsistia?
Kommentit (29)
Jos haluaa narskusta eroon pitää ryhtyä yhtä hulluksi kuin hän. Mitkään grey rockit ei auta.
Ei pysty olemaan keskipisteenä jos on toinen samanlainen samalla reviirillä.
Kyllähän ne aika usein toistensa seurassa nimenomaisesti juurikin viihtyvät, mikäli jakavat samanlaiset arvot ja nokkimisjärjestys on selvillä.
Varmaan vtuttaa katsoa itseään peiliin. Ekaa kertaa tajuaa kuinka vttupää on itse (jos tajuaa, tuskin tajuaa...)
Hylkiikö? Jos ei ihan luonnevikaisista yksilöistä ole kysymys (jos heiltä löytyy esimerkiksi alkeellinen kyky empatiaan) niin luulisi, että narsistit voisivat tulla hyvin toimeen keskenään. Tai jos ovat niin samalla tavalla pimeitä, että ovat parasta seuraa toisilleen.
Huom, kaikilta narsisteilta ei siis puutu empatiakyky täysin. Empatiakyvyttömyys on kyllä yksi narsismin kriteereistä, mutta ei välttämättömyys.
narsisti haluaa hyötyä toisesta varsinkin käyttäen toisen empatiaa ja sympatiaa eli syyllistää ja vie toisen itsetunnon pikku hiljaa lopulta saaden valtaan esim taloudellisesti.
narsisti ei tunne mitään empatiaa eikä sympatiaa mutta osaa esittää niitä hyvin jos sillä pääsee huomion keskipisteeseen.
narsisti tarvitsee siis uhrin jonka hän hiljalleen saa orjakseen ihmisille tyypilliseen sosiaalisen kanssakäymisen tapaan auttamalla ja palveluksilla kunnes narsisti alkaa kiristää ja syyllistää.
Taas on joku ammattitaidoton diagnosoimassa. Varmaankin koska hän ei ole narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty olemaan keskipisteenä jos on toinen samanlainen samalla reviirillä.
Nauratti 😁. Reviiri. Just noin. Kuin elukat reviireineen.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vtuttaa katsoa itseään peiliin. Ekaa kertaa tajuaa kuinka vttupää on itse (jos tajuaa, tuskin tajuaa...)
Hahhaaa. Juuri noin 😁
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vtuttaa katsoa itseään peiliin. Ekaa kertaa tajuaa kuinka vttupää on itse (jos tajuaa, tuskin tajuaa...)
ei tajua koska koko persoona perustuu juuri sen välttämiseen eli omien heikkouksien tunnistamiseen. vaikka tuhat psykiatria vakuuttelisi niin narsisti joko uhriutuu, syyttää muita, tai väittäisi vastaan eli hyökkäisi.
Joku narsisti voi haluta hallita tilannetta. Silloin toinen joka pyrkii asemaan on liikaa.
Aurinkonarsisti voi pyrkiä etsimään kuunarsistia, joka ihailee ja peilaa. Silloin kuulta ei välttämättä haluta kuulla mitään omaa, kunhan peilailee. Jos auringon asema on ylempänä ja esim. esihenkilö, voi jatkuvasti vähätellä kuuta. Jos kuu yrittää nousta näkyviin, aina vaan tamppausta alas. Pysyköön ihailijana. Vaikka toisi esille omia pyrkimyksiään, aina vaan on auringon siipeilijä.
Välillä aurinko voi itse pyrkiä nostamaan kuuta auringoksi, jos sillä saa jonkun muun varjoon. Tekee siis vaikutusta ja lupailee asemaa tai näkyvyyttä myötäilevälle. Ex-kuun irti pyristely alkuperäisen auringon otteesta on silloin asia erikseen. Pääasia, että uusia varjossa eläjiä ja mahdollisia kuita taas riittää.
"DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
1) suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
2) keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
3) uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
4) vaatii korostunutta ihailua;
5) mielestään oikeus erityiskohteluun;
6) muiden hyväksikäyttö;
7) empatian puute;
8) kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
9) ylimielisyys ja röyhkeys."
Noita kaikkia kriteerejä ei siis tarvitse täyttää, viisi riittää. On siis mahdollista olla narsisti ja kyetä tuntemaan empatiaa. Miksei siis kaksi narsistia voisi olla toistensa bestiksiä, kun heillä on samanlainen arvomaailma ja pystyvät asettumaan ainakin toistensa asemaan.
No minä narskunainen ihastun nimenomaan narskumiehiin, mutta heidän kiinnostus mua kohtaan loppuu aina siinä kohtaa kun tajuavat minun olevan narsisti myös.
Vierailija kirjoitti:
Taas on joku ammattitaidoton diagnosoimassa. Varmaankin koska hän ei ole narsisti.
diagnoosi on jonkun ihmisen oireiden pohjalta tehty päätelmä täällä taas kerrotaan personallisuudenhäiriön taudin kuvausta.
Tunsin kerran ihka aidon psykopaatin ja narsistin. Narsisti oli psykopaattiin nähden alakynnessä ja ei pitänyt psykopaatista, mutta joutui tätä puolustamaan koska psykolla oli valta-asema narskuun nähden. Oli valaisevaa katsoa tätä asetelmaa. Vaikka narsku päällisin puolin vaikutti hullummalta, niin narskulla oli kuitenkin jotain inhimillisyyttä vielä tallessa. Psykopaatti sen sijaan oli täysin kylmä ja tunteeton. Osasi näytellä ulospäin oikein empaattista ja mukavaa, mutta kun todellinen luonne tuli esille oli jotain ihan muuta.
Eli summasummarum sairas asetelma ja valtataistelu heilläkin vaikka kumpikin tunnisti toisensa luonteen.
Vierailija kirjoitti:
"DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
1) suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
2) keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
3) uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
4) vaatii korostunutta ihailua;
5) mielestään oikeus erityiskohteluun;
6) muiden hyväksikäyttö;
7) empatian puute;
8) kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
9) ylimielisyys ja röyhkeys."
Noita kaikkia kriteerejä ei siis tarvitse täyttää, viisi riittää. On siis mahdollista olla narsisti ja kyetä tuntemaan empatiaa. Miksei siis kaksi narsistia voisi olla toistensa bestiksiä, kun heillä on samanlainen arvomaailma ja pystyvät asettumaan ainakin toistensa asemaan.
empatian puute ilmenee 75,2% todennäköisyydellä.
Kyllä narsisteilla on useinkin intohimoisia viharakkaussuhteita toisten narsistien kanssa.
Eikö sulla ole muuta tekemistä kuin tehtailla joka päivä näitä?
EI