Ystävän suhtautuminen muuttui kun muutin pois

Mitä tarkoitat välien viilentämisellä? On myös luonnollista, että yhteydenpito ei ole niin tiivistä jos ei ole mahdollista nähdä välimatkan vuoksi. Voit itse yrittää pitää enemmän yhteyttä ja ns näyttää ystävällesi että et ole henkisesti poistunut hänen elämästään, voi olla että ystäväsi tuntee samoin kuin sinä ja kokee että sinä olet viilentänyt välejä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat välien viilentämisellä? On myös luonnollista, että yhteydenpito ei ole niin tiivistä jos ei ole mahdollista nähdä välimatkan vuoksi. Voit itse yrittää pitää enemmän yhteyttä ja ns näyttää ystävällesi että et ole henkisesti poistunut hänen elämästään, voi olla että ystäväsi tuntee samoin kuin sinä ja kokee että sinä olet viilentänyt välejä.

Jos otan yhteyttä häneen ja kysyn kuulumisia, vastaus on kylmä ja lyhyt. Vaikuttaa ettei hänellä ole enää kiinnostusta panostaa meidän ystävyyteen. Itse mietin nyt oliko sellaista ollenkaan koskaan. En kyllä tiedä, onhan ihan mahdollista että hän ajatteli että minä viilensin välit mutta tällä uudella paikkakunnalla on aikaa vievä työ ja väkisinkin tapaamisväli harvenee.

Itse olen erakkoluonne ja viihdyn omassa seurassani.

Kuitenkin minua pidetään sosiaalisena ja sosiaalisesti lahjakkaana esim. työelämässä. Tätä on ehkä vaikea selittää, mutta olen jotenkin kotipaikkauskollinen. Jos joku muuttaa, en muista pitää yhteyttä. Pidän toki seuraa ja tapaan mielelläni, mutta se on sen sosiaalisemman varassa.

Yksi monikymmenvuotinen ystäväni ymmärsi tämän, kun selitin, ettei ystävyys mihinkään katoa, vaikkei tavata kun asutaan kaukana ja arki koostuu kaikesta muusta. Sitten kun tavattiin, jatkettiin aina siitä, mihin edellisen kerran oli jääty - vaikka olisi ollut vuosia välissä.

Useimmat ystävyydet ovat olemassa juuri sen vuoksi, että ne ovat siinä saatavilla. Tätä vain ei ymmärretä, ennen kuin olosuhteet muuttuvat.

Mulle kävi samoin,yritin pitää yhteyttä,toinen ei vastannut viesteihin eikä puheluihin joten lopetin yrittämisen :(

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erakkoluonne ja viihdyn omassa seurassani.

Kuitenkin minua pidetään sosiaalisena ja sosiaalisesti lahjakkaana esim. työelämässä. Tätä on ehkä vaikea selittää, mutta olen jotenkin kotipaikkauskollinen. Jos joku muuttaa, en muista pitää yhteyttä. Pidän toki seuraa ja tapaan mielelläni, mutta se on sen sosiaalisemman varassa.

Yksi monikymmenvuotinen ystäväni ymmärsi tämän, kun selitin, ettei ystävyys mihinkään katoa, vaikkei tavata kun asutaan kaukana ja arki koostuu kaikesta muusta. Sitten kun tavattiin, jatkettiin aina siitä, mihin edellisen kerran oli jääty - vaikka olisi ollut vuosia välissä.

Minustakin tuo olisi ihan mukavaa, että vaikka tavattaisiin harvoin, niin kaikki jatkuisi siitä mistä ennenkin. Ja silloin tällöin voisi vaihdella kuulumisia. Minusta tuntuu että tuo ei ehkä jotenkin riitä kaikille, jotkut on asenteella kaikki tai ei mitään. Harmittaa huomata ettei ystävää enää kiinnosta. Ehkei koskaan kiinnostanut mutten vain tajunnut sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erakkoluonne ja viihdyn omassa seurassani.

Kuitenkin minua pidetään sosiaalisena ja sosiaalisesti lahjakkaana esim. työelämässä. Tätä on ehkä vaikea selittää, mutta olen jotenkin kotipaikkauskollinen. Jos joku muuttaa, en muista pitää yhteyttä. Pidän toki seuraa ja tapaan mielelläni, mutta se on sen sosiaalisemman varassa.

Yksi monikymmenvuotinen ystäväni ymmärsi tämän, kun selitin, ettei ystävyys mihinkään katoa, vaikkei tavata kun asutaan kaukana ja arki koostuu kaikesta muusta. Sitten kun tavattiin, jatkettiin aina siitä, mihin edellisen kerran oli jääty - vaikka olisi ollut vuosia välissä.

Minustakin tuo olisi ihan mukavaa, että vaikka tavattaisiin harvoin, niin kaikki jatkuisi siitä mistä ennenkin. Ja silloin tällöin voisi vaihdella kuulumisia. Minusta tuntuu että tuo ei ehkä jotenkin riitä kaikille, jotkut on asenteella kaikki tai ei mitään. Harmittaa huomata ettei ystävää enää kiinnosta. Ehkei koskaan kiinnostanut mutten vain tajunnut sitä. 

Mä olen samanlainen kuin tuo erakko, jota pidetään kuitenkin työelämässä sosiaalisesti lahjakkaana, kummallinen yhtälö :) Mutta joo, olen huomannut jo aiemmin, että joillakin ihmisillä on ns. eri tasoisia ystäviä ja yksi määritelmä on se, että on aina seuraa, kun haluaa läheteä baariin, shoppailemaan, leffaan jne. Eli jos ko. ystäväsi on määritellyt sinut tuollaiseksi seuralaiskamukseen, häntä ei tosiaan sitten kiinnosta enää, kun olet käytettävissä vain henkisesti. 

On tietysti mahdollista, vaikka kuulostaakain lapselliselta, että ystäväsi on "suuttunut" muutostasi eli kokee tulleensa hylätyksi. Jos kyse on tästä, fiilis voi mennä ohi, kun sitkeästi pidät yhteyttä ja osoitat, ettet ole kadonnut mihinkään, vaikka fyysistä välimatkaa tulikin.

Tyyppi ei ole mikään tosiystävä jos vaan silloin on ystävä kun asutte samassa kaupungissa. Paremminkin joku kaveri tai tuttava.

Ihmiset ovat tässä tosi erilaisia.

Minulla oli muutama ystävä, joiden kanssa oltiin todella läheisiä. Asuttiin kaikki 1 km säteellä toisistamme ja nähtiin parhaimmillaan monta kertaa päivässä vuosien ajan. Oltiin aina jonkun meistä luona, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja projekteja. Juhlat järjestettiin aina yhdessä.

Muuten sitten toisaalle työn perässä. Lähetin kutsuja synttäreille, häihin, lapsen ristiäisiin. He eivät tulleet. Eivätkä ole käyneet koskaan kylässä tai pyytäneet minua käymään. Tapasin yhtä yhteistä kaveria hiljattain ja mainitsin, että kumma kun nämä ystävät viettävät nykyään niin hiljaista elämää, kun ennen juhlia ja kyläilyjä oli vähän väliä. Mutta yhteinen kaveri sanoi, että onhan niitä vieläkin! Minua vain ei ole kutsuttu.

Ihan kuin olisin vain kadonnut ja unohdettu. Mitään ei ole välillämme "tapahtunut", vain se, että muutin pois.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat tässä tosi erilaisia.

Minulla oli muutama ystävä, joiden kanssa oltiin todella läheisiä. Asuttiin kaikki 1 km säteellä toisistamme ja nähtiin parhaimmillaan monta kertaa päivässä vuosien ajan. Oltiin aina jonkun meistä luona, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja projekteja. Juhlat järjestettiin aina yhdessä.

Muuten sitten toisaalle työn perässä. Lähetin kutsuja synttäreille, häihin, lapsen ristiäisiin. He eivät tulleet. Eivätkä ole käyneet koskaan kylässä tai pyytäneet minua käymään. Tapasin yhtä yhteistä kaveria hiljattain ja mainitsin, että kumma kun nämä ystävät viettävät nykyään niin hiljaista elämää, kun ennen juhlia ja kyläilyjä oli vähän väliä. Mutta yhteinen kaveri sanoi, että onhan niitä vieläkin! Minua vain ei ole kutsuttu.

Ihan kuin olisin vain kadonnut ja unohdettu. Mitään ei ole välillämme "tapahtunut", vain se, että muutin pois.

Kummallista, mutta itsellenikin on käynyt joidenkin kaverien kohdalla noin. Äkkiä ne kaverit unohtaa vaikka se kylmältä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat tässä tosi erilaisia.

Minulla oli muutama ystävä, joiden kanssa oltiin todella läheisiä. Asuttiin kaikki 1 km säteellä toisistamme ja nähtiin parhaimmillaan monta kertaa päivässä vuosien ajan. Oltiin aina jonkun meistä luona, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja projekteja. Juhlat järjestettiin aina yhdessä.

Muuten sitten toisaalle työn perässä. Lähetin kutsuja synttäreille, häihin, lapsen ristiäisiin. He eivät tulleet. Eivätkä ole käyneet koskaan kylässä tai pyytäneet minua käymään. Tapasin yhtä yhteistä kaveria hiljattain ja mainitsin, että kumma kun nämä ystävät viettävät nykyään niin hiljaista elämää, kun ennen juhlia ja kyläilyjä oli vähän väliä. Mutta yhteinen kaveri sanoi, että onhan niitä vieläkin! Minua vain ei ole kutsuttu.

Ihan kuin olisin vain kadonnut ja unohdettu. Mitään ei ole välillämme "tapahtunut", vain se, että muutin pois.

Siis juuri tällaista käytöstä on vaikea ymmärtää! Miksi ihmeessä jotkut tekee noin? Kiinnostaisi tietää mitä heidän päässä liikkuu, mitä ovat ajatelleet ystävästä alunperinkään, onko tosiaan niin että poissa silmistä, poissa mielestäkin? Vai onko taustalla suuttumusta, möksähtämistä tai jotain. En vaan ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat tässä tosi erilaisia.

Minulla oli muutama ystävä, joiden kanssa oltiin todella läheisiä. Asuttiin kaikki 1 km säteellä toisistamme ja nähtiin parhaimmillaan monta kertaa päivässä vuosien ajan. Oltiin aina jonkun meistä luona, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja projekteja. Juhlat järjestettiin aina yhdessä.

Muuten sitten toisaalle työn perässä. Lähetin kutsuja synttäreille, häihin, lapsen ristiäisiin. He eivät tulleet. Eivätkä ole käyneet koskaan kylässä tai pyytäneet minua käymään. Tapasin yhtä yhteistä kaveria hiljattain ja mainitsin, että kumma kun nämä ystävät viettävät nykyään niin hiljaista elämää, kun ennen juhlia ja kyläilyjä oli vähän väliä. Mutta yhteinen kaveri sanoi, että onhan niitä vieläkin! Minua vain ei ole kutsuttu.

Ihan kuin olisin vain kadonnut ja unohdettu. Mitään ei ole välillämme "tapahtunut", vain se, että muutin pois.

Kummallista, mutta itsellenikin on käynyt joidenkin kaverien kohdalla noin. Äkkiä ne kaverit unohtaa vaikka se kylmältä tuntuu.

Osaatko avata enemmän miten noin pääsee käymään? Haluaisin aidosti ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erakkoluonne ja viihdyn omassa seurassani.

Kuitenkin minua pidetään sosiaalisena ja sosiaalisesti lahjakkaana esim. työelämässä. Tätä on ehkä vaikea selittää, mutta olen jotenkin kotipaikkauskollinen. Jos joku muuttaa, en muista pitää yhteyttä. Pidän toki seuraa ja tapaan mielelläni, mutta se on sen sosiaalisemman varassa.

Yksi monikymmenvuotinen ystäväni ymmärsi tämän, kun selitin, ettei ystävyys mihinkään katoa, vaikkei tavata kun asutaan kaukana ja arki koostuu kaikesta muusta. Sitten kun tavattiin, jatkettiin aina siitä, mihin edellisen kerran oli jääty - vaikka olisi ollut vuosia välissä.

Minustakin tuo olisi ihan mukavaa, että vaikka tavattaisiin harvoin, niin kaikki jatkuisi siitä mistä ennenkin. Ja silloin tällöin voisi vaihdella kuulumisia. Minusta tuntuu että tuo ei ehkä jotenkin riitä kaikille, jotkut on asenteella kaikki tai ei mitään. Harmittaa huomata ettei ystävää enää kiinnosta. Ehkei koskaan kiinnostanut mutten vain tajunnut sitä. 

Mä olen samanlainen kuin tuo erakko, jota pidetään kuitenkin työelämässä sosiaalisesti lahjakkaana, kummallinen yhtälö :) Mutta joo, olen huomannut jo aiemmin, että joillakin ihmisillä on ns. eri tasoisia ystäviä ja yksi määritelmä on se, että on aina seuraa, kun haluaa läheteä baariin, shoppailemaan, leffaan jne. Eli jos ko. ystäväsi on määritellyt sinut tuollaiseksi seuralaiskamukseen, häntä ei tosiaan sitten kiinnosta enää, kun olet käytettävissä vain henkisesti. 

On tietysti mahdollista, vaikka kuulostaakain lapselliselta, että ystäväsi on "suuttunut" muutostasi eli kokee tulleensa hylätyksi. Jos kyse on tästä, fiilis voi mennä ohi, kun sitkeästi pidät yhteyttä ja osoitat, ettet ole kadonnut mihinkään, vaikka fyysistä välimatkaa tulikin.

Sen kyllä tiedän että kaveri arvottaa ihmisiä eri lailla, eli olin sittenkin ilmeisesti kaveri-osastoa. Tiedän etten ainakaan mikään paras ystävä ole ollut hänen mielestään. Itsellä ei ole ollut tapana jaoetta kavereita paremmuusjärjestykseen.

Jaotella*

En tiedä, ap. Vastauksen tietää vain tämä ystäväsi. Joko ystävyys oli hänen puoleltaan riippuvainen siitä, että olet helposti saatavilla, tai sitten hän tuntee itsensä esimerkiksi uhatuksi, kun olet lähtenyt. Ihmiset helposti tulkitsevat tunnetasolla toisten ihmisten muuttuvat asiat suoraan itseensä kohdistuvaksi hylkäämiseksi. Siis tunnetasolla, tuskin kaikki ajattelee asiaa noin tietoisesti ja noilla termein.

Minä muutin satojen kilometrien päähän kavereistani ( jotka hekin muuttivat tahoillaan) .Onhan se haastavaa, jos päiväseltään käyn moikkaamassa laskin istuvani 7h julkisissa kun kumpikaan ei asu keskustassa. Jos taas haluaa yöpyä hotellissa ( eikä ahtaassa lapsiperheen kämpässä), se on kallista.

Olen yrittänyt ehdottaa tapaamista puolessa välissä, sekin oli hankalaa eikä kukaan ehdottanut uudelleen.

Lisäksi tulee vastavuoroisuus ja vaatimukset, yksi kaveri ei tullut koskaan minulle päin, toinen taas vaati liikaakin tapaamisia ja syyllisti jos en pikaisesti tullut vuorollani.

Päätin panostaa vain niihin etäkavereihin joiden kanssa yhteydenpito viesteillä ja somessa oli tiivistä ja luontevaa eikä tapaamisista tullut liikaa painetta ja vaatimuksia. Ja tietenkin ne jotka oli hyviä ystäviä muutenkin. Pari rakasta ihmistä jäi elämääni vaikka olen 10 vuotta asunut kaukana ja kummallakin ruuhkavuodet.

Kaikki ystävyydet ei kestä etäilyä enkä enää halua yhtään etäkaveria. Hyvä kun nykyisiäkään tulee joskus nähtyä.

Hassua että välit niin nopeasti viilenee kun muuttaa pois. Vaikka luulisi että älypuhelinten aikakautena yhteydenpito olisi helppoa.