Lue keskustelun säännöt.
En kiinny meidän koiraan
20.06.2021 |
Kamala tunnustaa mutta näin on. Edellinen oli meillä 13v ja oli kuin ihmisen ajatus. Uuden ottamista harkittiin kolme vuotta ja melkein jätettiin ottamatta, mutta kuitenkin siinä kohtaa asiassa oli plussia enemmän kuin miinuksia. Kasvattaja valittiin tarkoin, käytiin tapaamassa kasvattajaa, tavattiin tulevan koiran emä ja isä, rotu on tuttu, koiria on ollut useita ennenkin. Tehtiin kaikki temput mitä kuvitella saattaa että kaikki sujuisi hyvin.
Mutta. Tämä yksilö on ihan eri tyyppiä kuin rotunsa edustajat keskimäärin, stressaantuu helposti, vaatii jatkuvaa huomiota, ei viihdy hetkeäkään yksin. Kaikki temput tässäkin kokeiltu, mutta pikkuhiljaa alkaa taidot ja kärsivällisyys loppumaan. En vaan pysty kiintymään koiraan vaikka melkein vuosi on jo kulunut, se aiheuttaa enemmän ärtymyksen tunteita kuin iloa. Kamala ajatella että tätä jatkuu vielä parhaassa/pahimmassa tapauksessa yli 10v, koiran poisanto on käynyt mielessä enemmän kuin usein. Vielä kuitenkin elättelen toiveita että koira iän myötä järkiytyisi, mutta pahoin pelkään. Harmittaa että elämän todennäköisesti viimeisestä omasta koirasta mahdollisesti jää näin paskanmaku suuhun. Olisi pitänyt lopettaa siihen edelliseen joka oli ns. once in a lifetime-koira.
Kohtalotovereita? Miten asiassa loppujen lopuksi kävi?
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki lapsia. Nekin voivat olla jotain muuta kuin suunnittelit ja niistä on vielä vaikeampi päästä eroon.
Huoli pois. Ei olla koskaan haluttu lapsia ja lastentekoajat on jo takana päin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa ollenkaan, mutta joskus s voi todella käydä niin, että kaikin puolin hyvältä vaikuttava koira ei sitten toimikaan juuri siinä perheessä, johon se on otettu. Meillä on sama tilanne, tosin meidän koira on jo melkein 10-vuotias. Mies harrastaa metsästystä ja ennen pennun hankintaa otti selvää rodusta ja sen tavasta toimia, etsi luotettavan kasvattajan jne. No tämäkin koira osoittautui olevan vähän erikoinen tapaus. Ei toiminut kunnolla metsällä, vaikka onkin kova riistavietti. Se on ollut jo parin vuoden ajan enemmän perhekoira ja lapset tykkää siitä kovasti. Omat hankaluudet on tosin siinäkin. Tästä kuitenkin opiksi ottaen, mahdollinen seuraava koira vielä tarkemman harkinnan jälkeen ja tuota rotua ei ainakaan.
Mitä jos et edes yrittäisi, olisit ajattelematta kiintymysjuttuja? Mutta antaisit koiralle hellyyttä ihan samaan tapaan kuin edelliselle koiralle. Varsinkin mahan alta silittelisit hellin pyörivin liikkein, jos se kiepsahtaa selälleen.
Pystyn sikäli samaistumaan kirjoitukseesi, että meidän koira oli myös pentuaikana ja nuorena jolppina ihan hirveä ja minulla vilahteli samansuuntaisia ajatuksia päässä.
Koirasta kasvoi kuitenkin meidän perheen mittapuussa valioyksilö. Se on hellä, hassu, (oikukaskin toisinaan, yhä), kiintynyt. Se huolehtii sairastavasta ihmisestä ja se iloitsee aina kun joku tulee kotiin. Vai onko tämä yksilö sitten se meidän "once-in-the-lifetime"? Ehkä!
Muista aina kotiin tullessasi antaa sille tovi jakamatonta aikaa. Se kiinnittyy paremmin laumaan siten.
Jos koiralla eroahdistusta, niin koirankouluttajaan yhteys. Kyllä sieltä niitä apuja löytyy, jos itsellä mennyt sormi suuhun.
Eläimet nyt vaan on yksilöitä siinä missä ihmisetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki lapsia. Nekin voivat olla jotain muuta kuin suunnittelit ja niistä on vielä vaikeampi päästä eroon.
Tämmöiset kommentit on kyllä todella alhaisia. Häpeäisit.
Mikä rotu kyseessä? Lähinnä se kiinnostaa kun hermorakenne on huonompi mitä rodussa yleensä. Ne jotka harkitsevat kyseistä rotua osaisivat miettiä tuotakin asiaa.
Älä hanki lapsia. Nekin voivat olla jotain muuta kuin suunnittelit ja niistä on vielä vaikeampi päästä eroon.